YLEISTYNYT AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ JA RASKAUS

Vuosi sitten kun olimme Turkin Sidessä, olin raskaana ja reissussa vuosin verta. Kun tultiin Suomeen, pari päivää siitä jouduin sairaalaan ja sain keskenmenon. Nyt Rodoksen reissulla monella vessareissulla pelkäsin tuleeko pyyhkiessä verta ja lauantai illalla sain pienen itkukohtauksen kun pelotti hirveästi käykö nytkin huonosti. Mitään vuotoa ei kuitenkaan tällä kertaa tullut, pelkotila vaan iski päälle. Siitä sain ajatuksen kertoa ennen reissu kuulumisia miten yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja raskaus yhdistelmä on omalla kohdallani mennyt.

Miten sairaus on sujunut raskauden aikana, miten lääkitys ja miten yleisvointi. Hieman ajatuksia ylipäätänsä siitä, mitä ajatuksia raskaus on herättänyt. Yksi lukija kysyi olenko keskenmenon jälkeen voinut nauttia raskaudesta ja halusin kertoa vastausta myös tähän postaukseen.

Diagnoosinhan sain viime syyskuussa, joka oli iso helpotus. Silloin sain myös päivittäisessä käytössä olevan ylläpitävän miedon lääkkeen, joka auttoi huomattavasti paniikkioireiden+ahdistuksen lisäksi myös keskittymisongelmaani. Raskaustesti näytti plussaa joulukuussa.

Kun plussa tuli, olin tottakai onnellinen, mutta en uskaltanut olla ”liian onnellinen”. Yritin jatkaa arkea ilman sen enempää miettimättä.

Söin ylläpitävää lääkitystä lääkärin luvalla ensimmäiset 3kk joten se varmasti auttoi. Lääkityksen ajoin lääkärin antaman ohjeen mukaan pikkuhiljaa alas. Joka kerta kuitenkin kun kävin vessassa niin vähän ahdisti ja pelotti, että tuleeko pyyhkiessä verta…12vko ultran jälkeen jossa kaikki oli hyvin, tunteet purkautui ihan täysin ja vollotin ihan hulluna.

Keskenmenneen raskauden aikana miulla oli ajottaisia kipuja ja vuotoa jo ekan kerran rv 6, tässä ei onneksi ole ollut mitään. Päivänä jolloin kävin terveyskeskuksessa sisätutkimuksessa ja avautumassa lapsettomuusasiasta liukastuin ulkona ja kaaduin suoraan mahalleni. Sain siitäkin jotenkin ajatusta, että jos mahatyyppi selviää kaatumisesta ja sisätutkimuksesta, niin on vahvempi tyyppi kyydissä :D.

Edelleen on pieni pelko joka välillä iskee,  en tiedä pääsenkö siitä eroon kuin vasta kun vauva on syntynyt..Lantionlöystymiskivuista olen kärsinyt ja reissussa pari kertaa tuli vissiin harjoitussupistuksia, ainakin maha oli pinkeä kuin mikä ja olo epämukava. Lisäksi tuo istukan alhainen sijainti, jossa kerroin huono uutinen neuvola postauksessa aiheuttaa hieman mietittävää. Kiitos muuten keskustelusta kommenttikentän puolella!

Eli pelkoa on kyllä täälläkin edelleen jonkinverran. Siihen ei varmaan auta kuin aika. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin muut ihmiset jotka sanoo ”älä stressaa”. Keskenmeno oli kuitenkin iso menetys ja omalle naiseudelleni jotenkin myös kolahdus.

Yritän kuitenkin olla liikaa miettimättä, eikä pelkotiloja päivittäin välttämättä edes tule nykyisin. Liikkeet tuntuu päivittäin ja tuntuu, että Rodoksen reissussa meidän Myy sai auringosta energiaa ja onkin nyt monotellut ihan kunnolla.
 Raskauden aikana paniikkikohtauksia on onneksi tullut vain muutama. Välissä oli yksi huonompi kausi, jolloin olin lääkärin määräämällä sairaslomalla, mutta sen jälkeen olo on ollut aikamoisen hyvä. Henkinen yleisvointi parantui miulla kuitenkin aikalailla rv 12 jälkeen kun suurin stressimöhkäle tipahti sydämeltä.
Onko ruudun sillä puolen lukijoita jotka ovat raskaana/olleet raskaana ja sairastaneet ahdistuneisuushäiriötä/paniikkihäiriötä? Ovatko oireesi helpottaneet raskausaikana vai säilyneet samana?
Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

11 vastausta artikkeliin “YLEISTYNYT AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ JA RASKAUS”

  1. Esikoista odottaessa sain pahoja paniikkikohtauksia, mutta en osannut pelätä, että vauvalla olisi hätää. Nyt odotan toista ja koko alkuraskaus on ollut pelkkää ahdistusta, pahoinvointia ja paniikkia.

    Haluaisin maata vain kuuntelemassa vauvan sydämen ääniä ja olla liikkumatta, syömättä etten aiheuta vahingossakaan mitään mistä vauva voisi kärsiä ja menehtyä. Tämä on ihan hirveän raskasta enkä osaa iloita peloiltani!

    Asiaa ei helpota, kun muut ihmiset höpöttää ettei kannata stressata ja kyllä voit syödä yhtä ja toista huolimatta suosituksista… Olen heidän mielestään höpsähtänyt ja nipo. 🙁 Normaalissa elämäntilanteessa en ole yhtään tällainen!

    Alkuraskaus oli niin rankka, että en usko pystyväni tähän enää koskaan uudelleen, sillä omakehoni on ollut todella kovilla, kiitos perussairauteni, joka paheni äkisti tämänkin raskauden myötä.

    Kovasti tsemppiä teille odotukseen. <3

    • Voi ei, tosi ikävää että olet ollut noin ahdistunut :/. Miulla alkuraskaudessa auttoi todella paljon lääkitys, voi olla että ilman sitä olisin ollut melko hysteerinen…
      oletko käynyt missään juttelemassa asiasta? ulkopuoliselle puhuminen voisi kenties auttaa, ainakin itse koen hyväksi silloin tällöin ulkopuolisen avun :).

      kovasti jaksamista siullekin <3

  2. Minulla ei ole diagnosoitu mitään sairautta, mutta raskauteni oli henkisesti hyvin raskas minulle. Fyysisesti kaikki oli helppoa, ei pahoinvointia eikä minkään sortin kolotuksia. Mutta takaraivossa koko ajan se ääni, että kaikki ei tule menemään hyvin. En tiedä mistä se synkkyys ja kamala menetyksenpelko kumpusi, minulla ei ole taustalla keskenmenoja. Voin kuitenkin sanoa suoraan, että vaikka periaatteessa rakastin sitä, kuinka masuni kasvoi ja vauva potkiskeli sisälläni, samaan aikaan en nauttinut raskaudesta lainkaan pääni sisällä mylvivän synkkyyden takia.

    Kun viimein rv 35 päätin, että nyt ei ole enää mitään pelättävää, sitten loppuraskauteni ei mennytkään niin kuin strömsössä ja vauva otettiin sektiolla ulos.

    Joka tapauksessa nyt on likka 3kk sylissä tuhisemassa❤

    Nyt sitten stressaan kätkytkuolemaa yms. Kai tämä on mulla vaan joku luonteenpiirre. Harmi, että se estää nauttimasta elämästä täysillä. Ehkä tähänkin voisi apua saada..

    Mutta joo, se ”älä stressaa” -kehotus muilta ei auta yhtään mitään. Se vaan suututtaa ja näyttää sen, ettei porukka osaa samaistua tai ymmärrä.

    Tsemppiä loppuraskauteen, toivottavasti et saisi pahoja paniikkikohtauksia ja kaikki menisi hyvin❤ ainakin tosiaan kuulostaa, että siellä on vahva tyyppi masussa 😉

    • Voi hitsi, käynyt inhottavasti kun juuri kun olet antanut itsesi nauttia niin käynyt tuolleen :/. Onneksi kuitenkin kävi hyvin <3. Raskaus on kyllä aikamoista…saa nähä käykö itelleni samalla lailla, että synnytyksenkin jälkeen stressaan sitten jotain kuten vaikka kätkytkuolemaa, mutta toivon kovasti että kunhan vauva on syntynyt niin stressi ja pelko ei tulisi.

      Kannattaa käydä juttelemassa jossakin jos se auttaisi tunteiden käsittelyssä ja kitos tsempeistä <3

  3. mulla ei oo diagnosoitu mitään mutta joku häiriö mul on sen tiedän.. oon tv 32 ja neuvolassa sovittiin että en saa tietää painoani ku alan ahdistumaan siitä. mäkyl pelkään koko ajan että liikun ja urheilen liikaa ja et se aiheuttaa vauvalle jotain haittaa tms mut en osaa olla liikkumatta koska siitä on tullu mulle pakkomielle.. myös pelkään tota että pyyhkiessä tulee verta vaikka ei ole ollu minkään moisia oireita tai vuotoja. alkuraskaudesta en osannu nauttia vaan pelkäsin ja stressasin kaikkea,nyt kasvava maha on alkanu tuntuu hyvältä ku tiedän et se ei oo tullu syömällä. odotan vaan koska saa vauvan syliin,silloin ei toittest enää tarvi elää pelkojen kanssa.

    • Miulla oli esikoisen aikaan välillä isoja ahdistuksia painosta, nyt ei onneksi ole. En ole neuvoloiden välissä käynyt kotona kertaakaan edes vaa’lla jee! 🙂
      Mutta osaan samaistua siis tuohon painonnousu asiaan…iloa odotukseen <3

  4. voi tiina <3 onneksi vauvalla on nyt kaikki hyvin, ja toivon koko sydämestäni sitä että kaikki sujuukin hyvin – sinä ja te ootte niin sen ansainnut! <3 haleja, nää kuvat on aivan upeita! <3

  5. Hei,

    minä olen aloittanut paniikkihäiriöön lääkityksen jo vuonna 2001. Oireilua oli ollut jo aiemminkin. Vuosien varrella olen lääkitystä lopettanut, mutta suurten muutosten tms. vuoksi kohtaukset ovat aina palanneet. Paniikkihäiriön lisäksi minulla on ollut myös ahdistuneisuutta ja pakkoajatuksia. Poikani on nyt reilun kahden vuoden ikäinen. Koko raskausajan voin hyvin eikä kohtauksia ollut. Söin koko ajan lääkettä paniikkihäiriööni. Ainoastaan kuukautta ennen synnytystä sitä laskettiin puoleen, mutta missään vaiheessa en sitä siis kokonaan lopettanut. Synnytyksen jälkeenkin pitkään kaikki meni hyvin. Tänä keväänä sain todella pahan paniikkikohtauksen kotona lapsen kanssa kahden ollessani. Minulle tuli sekoamisen pelkoa ja uudelleen vuosien jälkeen pakkoajatuksia. Olotila on ollut todella kurja. Nyt meneillään lääkevaihto.
    Toivon sinulle tsemppiä odotukseen <3

    • Siulla onkin sitten kyseisen sairauden kanssa pitkä historia takana, loisto kuitenkin että raskausaika meni hyvin :)!
      Miullekin lääkäri sanoi, että mikäli äidin hyvinvoinnin kannalta on pienempi paha lääke kuin olotila niin lääkettä voi jatkaa, mutta omalla kohdallani onneksi lääkkeen ajaminen alas onnistui.
      Huí, varmasti tuntunut todella pelottavalta pitkän tauon jälkeen saada kohtaus :/ Kiitos kertomuksestasi ja tsempeistä<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 14
Tykkää jutusta