Yhteistreenit ja Kana-kookoswokkia

Käytiin eilen Henna-Riikan kanssa treenailemassa selkää. Hän vei ja mie vikisin :D.
Tehtiin Henna-Riikan saliohjelman mukaan ja selkä sai kunnolla kyytiä. Jännä miten paljon reilu tunnin aikana voi imeä uutta tietoa tekniikoista ja eri liikkeistä. Sen siitä saa kun on hyvä opettaja :). Henna-Riikka näytti myös hack-telineessä liikkeen, jossa nökötetään naama telineeseen päin.
Alussa menin telineeseen kuin sammakko, mutta lopussa tajusin miten se pitää tehdä. Liike kävi hyvin myös sisäreisille. Hackiveivailua tein vain kokeilun verran ja muuten keskityin selkään+väänsin parit vatsat.

Yhteistreenejä en ollut aikaisemmin tehnyt ja oli ihana kun toinen oli vieressä sanomassa että vielä menee, vielä jaksaa. Yksinään epämukavuusalueelle on huomattavasti hankalampi mennä. Sarjat hoidettiin höpöttelemättä, mutta niiden välissä pölpötys kuului ja räpsittiin kuvia. En tajua porukkaa jotka käy treenaamassa yhdessä ja puhuvat sarjan aikana. Itse kun treenaan, olen turpa kiinni ja veivaan sitä punttia.


Käytkö itse treenaamassa yksin vai kaksin?

T-kulmasoutua olin kokeillut viimeksi paksukaisena jolloin alaselkä ei kestänyt seisomista. Tällä kertaa maha ei enää onneksi röllöttänyt edessä ja alaselkäkin kesti. Liike kävi ihan eri kohtaan mitä muut selkäliikkeet. En tiedä hienoja anatomisia nimiä, mutta tuonne ihan keskelle selkää. Ensin tehtiin normaalit sarjat ja siihen vielä perään pudotussarjat. Pudotussarja oli itselleni uusi juttu. Se siis meinaa sitä, että tehdään niin monta toistoa kuin jaksaa, sitten tiputetaan painoa ja pienemmällä painolla taas niin monta kuin jaksaa. Tiputuksia tehtiin muistaakseni kolme. Huhhuh ja kyllä tuntui! Selkään miulla on monesti hankala saada kunnolla tuntumaa ja olo ettei jaksa enää, mutta tämä kyllä osui ja upposi!

SJMV teen yleensä tangolla, mutta matkin tässä Henna-Riikkaa ja nappasin käsipainot kätösiin. Ainoa mikä tuossa ärsytti oli se, kun sormet ei meinannu jaksaa puristaa punteista kiinni. Vetoremmit oli mukana, mutta en jaksanut alkaa säätämään niitä tuossa.

Periviholliseni ylätalja. Olen jumahtanut veivaamaan samoilla painoilla, mutta siihen liittyen sain todella hyvän vinkin. Kun kokeilee isommalla painolla edes muutaman, niin ”normaali” paino tuntuu paljon kevyemmältä. Olen myös vetänyt tangon liiankin alas, lyhempikin liikerata riittää.

Yläselkää taljassa. Tätä en ollut aikaisemmin tehnyt, ainoastaan nähnyt joidenkin tekevän tuota. Luulin tämän olevan olkapää liike, mutta liike tuntui alalavoissa. Huomasin miten pienikin asennon vaihto vaikutti tuntumaan. Tässä liikkeessä piti mennä seisomaan riittävän taakse, että liikerata oli tarpeeksi iso. Lisätuntumaa sai myös siinä, kun käsiä nostaessa nousi pikkusen varpailleen. Pitää kokeilla ottaa tuosta joku kerta videokuvaa.

Hiihtohommelin jälkeen tehtiin vatsoja taljassa.

Alataljaan oli tullut uusi kahva. Kahvassa käsille oli useampi paikka. Tuntui ensimmäisellä kerralla todella oudolta, kahvasta tuli jostain syystä mieleen raastinrauta. Alataljassa kokeilin samaa tyyliä kuin ylätaljassakin: isommalla painolla niin monta toistoa kuin menee ja loput pienemmällä. Henna-Riikan yllyttämänä kokeilin 52kg vetoa, mutta se jäi puoliväliin. Ei pystynyt. Noh, ehkä joku kerta.

Kuvissa olleiden liikkeiden lisäksi tehtiin myös paljon paljon muitakin, mutta kaikista ei tullut otettua kuvia. Pulldownissa tein kaksi viimeistä sarjaa 10kg isommalla kuin viime kerralla! Row:ta teen yleensä molemmat kädet kerralla, mutta eilen tein 1 käsi kerrallaan. Rowssa huomasin taas liikeradan merkityksen. Ensimmäiset vedot tuntui ihan lastenleikiltä, mutta kun aikuisten oikeasti keskittyi liikkeeseen ja mietti työskentelevää lihasta, niin jopas tuntui. Salilla treenaaminen saattaa ulkopuolisen korvaan kuulostaa aivottomalta punttien heiluttelulta, mutta ajatuksen voimalla on oikeasti merkitystä. Jos teet liikettä ja mietit samalla  kauppalistaa, niin ei muuten varmana liikkeet mene niin hyvin perille. Row:ta tehdessä myös sanoin ettei varmasti mene noin isolla painolla. Kun kokeilin, niin menihän se ja ihan hyvin. Viimeisissä vedoissa penkkikin romahti pykälän alaspäin, sekin oli ilmeisesti sitä mieltä että lopeta jo :D. Alaselkää tehtiin sillä aikaa kun toinen oli row:ssa.

Loppuun yhteenveto mitä kaikkea tein. Painoja en muistanut kirjoittaa kaikista ylös, joten merkitsen tähän pelkät toistot.

T-kulmasoutu
3×10 + pudotussarja
 
SJMV käsipainoilla
3×10
 
Pulldown
2×10
8
 
Ylätalja
10
2 sarjaa niin, että ensin isolla painolla ja loput pienemmällä. Toistoja yhteensä 10/12
 
Selkäliike taljassa (hiihtohommeli)
4×10
 
Vatsat taljassa
3×10
 
1 käden row
3×10
 
Alaselkä ojennus
2×12
 
Alatalja
12
2 sarjaa niin, että ensin isolla painolla ja loput pienemmällä. Toistoja yhteensä 10/12
 
 
+ T-kulmasoutu superina <3
Kädet meni kipeäksi. Ei kovin paska treeni, jos tuo on ainoa asia miinusta 
 
Kiitos vielä Henna-Riikalle <3
 
 
Niin ja sitten pöperöä:
 
Viime viikolla kokkailin jopa kaksi kertaa ja kummatkin ruuat onnistui! Hiphei, ehkä miusta vielä kokki tulee. Tässä niistä toinen, ohje Kana-kookoswokkiin. Wokki on helppoa, nopeaa ja terveellistä.
 
 
Tarvitset
 
400-600g kanasuikaleita
Wokkivihanneksia
Ananasta
Kookoskermaa
Nuudeleita
Mausteita (itse käytin soijaa ja 2 eri currya)
 
 

 
 
 Töhöilin ja heitin pannulle ensin kasvikset, vaikka siihen olisi pitänyt ensin laittaa kanat :D. Mutta siis oikeasti homma kuuluisi tehdä näin:
 
 
Ruskista kanasuikaleet tilkassa oliiviöljyä.
 
Kun kanat ovat kypsiä, heitä pannuun kasvikset ja ananas
 
Tässä vaiheessa laita nuudelit kiehuvaan veteen. Jos omistat vedenkeittimen, niin onnistuu myös siten, että laitat nuudelit astiaan ja kaadat kuuma veden päälle. Nuudeleiden valmistukseen menee se 2 minuuttia.
 
Kaada kookoskerma kana-kasvisseokseen ja mausta.
 
Sekoita nuudelit kana-kasvissössöön ja anna muhia hetki.

Syö!

Nuo kevyemmät nuudelit oli muuten tosi hyviä! Löytyi ihan citymarketista, löytyy varmaan myös muualtakin. Kannattaa kokeilla.

-Tiina

Tiina / Fit Fat Mama

4 vastausta artikkeliin “Yhteistreenit ja Kana-kookoswokkia”

  1. Löysin tieni blogiisi ja jään seuraamaan:) itsellä 3v ja 1, 3kk tytöt.Olen puoli vuotta sitten innostunut salitreenistä ja vitsi on vienyt mukana:D parasta! Ja käyn mielelläni salilla yksin, joskus saan kaverin mukaan

    • Kiva kun löysit ja tervetuloa seuraamaan :).
      Sali tuo kyllä ihanaa vastapainoo perus arkeen. Siulla 3 lasta ja käyt salilla,tosi hyvä esimerkki siitä ettei lapset ole este salilla käymiseen :)!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta