WHAT A FEELING!

Jo pitkään liikkuminen on tuntunut pakkopullalta. En ole löytänyt liikunnan iloa, sen sijaan olen jumahtanut sisälle syömään ja datailemaan. Tuntuu kuin olisin elänyt jossain kuplassa. En ole ollut yhtä pirteä duracell-pupu muiltakaan elämän osa-alueilta kuin yleensä ja arki tuntui harmaalta.

Lauantaina tapahtui jotain niin ihanaa, että pomppasin heti koneen ääreen jotta sain kirjattua ajatukset tuoreeltaan ylös.

MIULLA OLI KOTITREENIN JÄLKEEN HELVETIN HYVÄ FIILIS!

IMG_1486

 

Siis mie vaan hymyilin tyhmänä. Treenirintsikat oli hiestä märkänä, otsa kimalteli hikipisaroista ja haisin varmaan ihan paskalta, mutta mie vaan hymyilin. Huvitti samoin tein tehdä lisää ja lisää treeniä, lähteä juoksemaan aurinkoon tai salille heiluttamaan painoja.

Rupesin melkein vollottamaan kun oli niin hyvä fiilis. Tuntui kuin olisin vanha Tiina jälleen. Mie vaan hypin ja pompin ja hihkuin. Hihi.

En tiedä tarkalleen missä vaiheessa kadotin treenaamisen ilon, jonnekin se hävisi kuin pieru saharaan jo pari kuukautta sitten. Töiden alkaminen sekoitti elämän enemmän kuin ajattelin ja siihen päälle vielä jatkuva stressi ja ahdistus niin hiphei. Toivon sydämestäni, että tämä tunne säilyy päässäni ja saisin pidettyä treeni-innon yllä, sekä muutenkin saisin entisen pirteyteni takaisin.

IMG_1484

Tajusin myös sen viikonloppuna, että tällä hetkellä salille lähtö ei vaan nappaa ja ajatuskin alkaa ahdistaa. Mutta jos saan kotitreenistä yhtä hyvän fiiliksen kuin muinoin salilla käymisestä, niin mikäpäs siinä, sitten en mene salille vaan treenaan kotona. Pääasia, että saan treenattua tehokkaasti -ja niin että mie NAUTIN siinä. Paskanmaku suussa treenaamisesta ei tuu lasta eikä paskaa, siinä kasvaa vaan lihaksen sijaan patti päähän.

Tällä hetkellä tilanne on siis se, että kuntosalille en mene pariin viikkoon. Treenaan sillä metodilla minkä koen itselleni hyväksi ja nyt se on kotitreenit.

 

11111325_1045531758808941_881043149_n

Tämän kuun lopussa kuitenkin haluan haastaa itseni aloitan Fit Farmin Lite-ohjelman! En ole koskaan noudattanut mitään laadittua ruokavaliota ja saliohjelmatkin viime kuukausina olen soveltanut itse, ne harvat kerrat kun olen siellä käynyt. Odotan tätä hieman jännittäen, mutta innoissani. Oma hyvinvointi on kaiken aa ja oo, niin henkisesti kuin fyysisesti, selkeästi viime aikoina kummatkaan ei ole ollut miulla huipussaan. Nyt kuitenkin hymyilyttää ja uskon että kyllä elämä kantaa.

Hihii, kyllä se tästä lutviutuu!

 

Mitenkäs sinun treeni motivaatiosi? Mikä on mieluisin liikuntamuotosi?

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

 

Tiina / Fit Fat Mama

6 vastausta artikkeliin “WHAT A FEELING!”

  1. Mä just korjotin blogiin joku aika sitten kun olin vihdoin saanut treenimotivaation huippuunsa niin eiköhän sitten iskenyt kolme tautia putkeen nyt voiton puolella toisesta mahataudista ’-.-

  2. Väkisin vääntämisestä ei oo mitään iloa eikä hyötyä. Meillä pikkumiehen hampaiden tulon takia valvottiin viikkoja ja väkisin kun yritti treenata niin ei siitä tullu mitään, inhotti koko homma.. Ei siinä auttanut kun viheltää peli poikki, pitää huilia ja alottaa uudestaan kun inspiraatio iskee.. Ja nyt tänään oon huomannut et tekee mieli taas treenata ja kohta jumppa pyörimään.. Ja hampaitakin saatiin lisää pikkumiehen suuhun:D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta