VUOSI KESKENMENOSTA

Tasan vuosi sitten menetimme lapsen, tasan vuosi sen jälkeen olen raskaana 35+0 ja minulla alkoi virallisesti äitiysloma. 

Vuosi sitten soitin itkien äitipolille ja kerroin pari päivää kestäneestä verenvuodosta. Olin tuolloin pari päivää yli raskausviikolla 12. Olimme juuri palanneet Turkin reissulta kotia, jossa ennätimme juhlistaa riskiviikkojen yli pääsemistä. Vuotanut olin pienesti jo viikolla 6, varhaisultrassa viikolla 8 näkyi kuitenkin pienen papusen syke ja lääkäri kertoi että tuskin hätää on.

Kun vuodon lisäksi mukaan tuli vatsakivut ja joka vessareissulla verta tuli, tiesin jo että eiköhän se ollu tässä. Muistan kun soitin itkien isälleni voiko hän tulla vahtimaan Eetua, jotta päästään sairaalaan. Hän sattui olemaan juuri mökillä, eikä Anoppikaan ollut paikkakunnalla tuolloin niin soitin tädilleni joka ei edes tiennyt raskaudestani. Nyyhkyttäen soitin hänelle ja kysyin voiko hän tulla kaitsemaan lasta, olen raskaana ja vuodan verta.

Menimme ilmottautumaan sairaalaan, josta äitipolin odotusaulaan. Katselin tilassa olevia muita odottavia mammoja, heillä vatsa oli kauniisti pyöristynyt joita he silittelivät. Minä vieläkin pienesti yritin herättää positiivisuutta ja toivoa, että jospa se olisi vain istukan reuna joka aiheuttaa vuodon.

Pääsimme lääkärin huoneeseen. Kerroin tilanteen ja että luulen pelin olevan menetetty. Lääkäri katsoi sisäkautta ultralla, veri alkoi heti soljua pitkin tutkimuspöytää. ”Kyllä se valitettavasti näyttää siltä, että sikiö on menehtynyt”. Räjähdin holtittomaan itkuun. Lääkärin puhelin soi, tutkimuskapula edelleen sisälläni ja hän vastasi puhelimeen. Minä edelleen rääyin kuin kidutettava koira.

Kävin pesemässä enimmät veret pois ja hoitaja saattoi meidät huoneeseen. Huoneeseen, joka oli vastasyntyneiden osastolla. Istuin sängylle ja söin lääkkeen, joka edesauttoi sikiön valumista pois kohdusta. ”En tiedä kestääkö mun pää tätä”. Mieskin oli ihan romuna. Siinä hetkessä jotenkin sain kovetettua itseni ja sanoin ”mehän ei luovuteta”. 

Ilmoitin asiasta muutamalle ystävälle, sekä iskälle ja siskolle. Mies lähti kotia kohti ja toi pyynnöstäni Eetun moikkaamaan minua sairaalaan. Minimies vaistosi selkeästi, että jotain pahaa on tapahtunut kun pyysi heti huoneeseen tultua ”mennään pois täältä”. Hetken häntä sylittelin ja mies vei Eetun sitten äitinsä luo hoitoon.

Makailin sairaalasängyssä ja kävin välillä metallisella astialla jonne sikiötä pikkuhiljaa valui lisää ja lisää. Loppu ”materiaalista” kuten termi kuuluu piti ottaa sisäkautta avustettuna, kaavintaa ei kuitenkaan onneksi tarvinnut tehdä.

Pääsin onneksi kotiin yöksi. Seuraavana aamuna kerroin asiasta julkisesti. Halusin kertoa keskenmenosta, vaikeasta tabu aiheesta enkä halunnut jäädä asian suhteen miehen kanssa yksin.

Pari kuukautta eteenpäin, niin minulla diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Keskenmeno oli asia, josta luulin päässeeni hops vaan yli, mutta vieläkin näin vuosi sen jälkeen asia laittaa itkettämään.

Keskenmeno tapahtui heinäkuussa, tämän raskauden plussa tuli joulukuussa, Tuomaksen nimipäivänä. Keskenmeno tapahtui minun, Tiinan nimipäivänä, kohtalo teki meille aikamoiset temput.

Halusin kirjoittaa tästä ja purkaa ajatuksiani, sekä lohduttaa teitä, jotka yritätte lasta. Teitä, jotka olette ehkä yrittäneet kauan ja saaneet välissä ehkä sen keskenmenonkin. Kliseiset sanonnat ”kyllä se siitä”, ”aika parantaa” ja ynnä muut tuntuu typerältä. Keskenmeno voi jättää ikuiset jäljet toisille, toiset taas käsittelee sen helpommin. Kun sanoin sairaalassa ”mehän ei luovuteta” onnistui meidän kohdalla. Lapsettomuus, sekundaarinen tai normaali on todella ikäviä asioita ja keskenmeno siihen rytäkkään vielä ikävämpi.

Odotan synnytystä ja sitä, että saan Myyn turvallisesti maailmaan. Odottavan aika on pitkä ja odottaminen pelkäämisen kanssa vielä pidempi. Onneksi Myyllä viime viikkoisen ultrankin mukaan on kaikki hyvin. Istukka ei ole enää alhaalla, kohdunsuu on kiinni, syke on vahva, virtaukset yms on kunnossa. Pieni ja pippurinen, tällä hetkellä painoarvio 1,9kg sirpukka lady köllii kohdussani josta olen onnellinen joka päivä.

Nyt iloitsen äitiysloman ensimmäisestä päivästä. Voimia kaikille, jotka olette kokeneet keskenmenon, yritätte lasta tai toivotte onnea.

 

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Tiina / Fit Fat Mama

17 vastausta artikkeliin “VUOSI KESKENMENOSTA”

  1. Me koettiin myös keskenmeno viime vuonna keväällä… mun syntymäpäivänä.
    3 kuukautta siitä sain seuraavan plussan ja nyt tuossa vieressä pärisee ja nauraa jo melkein 5 kk ikäinen pieni poika. ❤
    Itkin keskenmenoa monta kuukautta, vielä plussan saatuani, ei edes yritetty silloin uutta raskautta. Koko raskauden pelkäsin että menetän tämänkin. Kuolleen vauvan laskettu aika oli pahin päivä. Pitkään sitä mietti että ”mitä jos” ja että ”minulla pitäisi olla jo nyt vauva…”. Tuli huono omatunto siitä että olin niin ”nopeasti” taas raskautunut ja odotin uutta vauvaa vaikka vasta olin edellisen menettänyt.
    En ikinä unohda keskenmenoa.

    Oon seurannu sun blogia jo pitkään ja oon niin onnellinen teidän puolesta ja toivon että teidän loppuodotus sujuu hyvin!
    Ei enää kauaa kun saatte (toisen) maailman rakkaimman pirpanan syliinne! ❤

    • Voi ei, kyllä on ollu kohtalon ivaa kun omana syntymäpäivänä :(. Hyi hitsi :/. Onneksi teillä ei mennyt pitkään uudesta plussasta <3.
      Samoja ajatuksia minullakin, pelko herää vieläkin välillä ajatuksiin ja edesmenneen laskettuna aikana, helmikuussa oli hieman hämmentynyt olo..

      Kiitos Niina kun kerroit kokemuksesi ja mukava kuulla, että seurailet <3. Kiitos, toivottovasti loppuodotus menee hyvin, alkaa hieman jo jännittää :))

  2. Ihanan rehellistä tekstiä ja miten onnellinen voi toisten puolesta olla, vaikkei edes tunne. Kun lopulta teille kävi hyvin ❤

    Oon kommentoinut joskus aiemminkin johonkin sun lapsettomuuspostaukseen meidän tilanteesta. Nyt reilu kahden vuoden yrittämisen jälkeen, meillä on salaisuus joka on viikolla 8 😉 Pelko menetyksestä on jatkuvasti läsnä, mutta ei voi kuin luottaa tulevaan.

    Ihanaa loppuraskautta sulle ❤

    • Kiitos Susanna <3. Oi että, tuli ihan kylmät väreet -todella paljon onnea siulle/teille ja kaikki varpaat ja sormet pystyyn puolestasi! 🙂

  3. Olet rohkea!

    Keskenmeno on asia, josta vaietaan ja, jota ennen kaikkea vähätellään.

    Niin vaiettiin mekin tehtiin kun viime marraskuussa aloin vuotamaan verta ”yllätysplussan” jälkeen, noin raskausviikolla 9.

    Olin ennen keskenmenoa, vain pari viikkoa aiemmin, tehnyt plussatestin ja suureksi järkytykseksi viivoja olikin kaksi. Eihän me edes yritetty ja itse en ollut edes ajatellut haluavani toista lasta. Kamppailin sen pari viikkoa sekavien ajatusten ja tunteiden välillä kunnes päästiin käymään ultrassa. Sydämmenlyönnit kuultuani tiesin heti, että haluan tämän lapsen. Iloa raskaudesta ja seuraavana juhannuksena syntyvästä lapsesta saatiin kokea reilu viikko kunnes kesken työillan tuli tunne, ettei kaikki ole nyt hyvin ja vessassa käytyäni huomasin paperiin jääneet verijäljet.

    Keskenmenon jälkeen oli sanomattakin selvää, että yritämme lasta ja tällä kertaa ihan tarkoituksella. Olimme mielestäni hyvin onnekkaita kun raskauduinkin heti uudestaan, vain muutama viikko keskenmenon jäljeen.

    Jotenkin uskon, että kaikella on ollut tarkoituksensa. Vaikka pelko keskenmenosta tai nyt raskauden viime metreillä kohtukuolemasta, on ollut odotuksessa läsnä, olen kokenut nauttivani raskaudesta paljon enemmän kuin esikoisen aikana. Olen viimeisen 8 kuukauden aikana ollut onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin ja oppinut todella arvostamaan omaa elämääni ja perhettäni entistäkin enemmän.

    Vaikka tuo pieni elämänalku ei papua isommaksi saanut kasvaa, oli ja on hänellä tavattoman iso rooli elämässämme.

    Tsemppiä sinulle loppuraskauteen!

    • Kiitos :)! Tilanne, jossa on ennättänyt nähdä ultrassa sykkeen on varmasti vieläkin ikävämpi, siinä on ennättänyt nähdä jo pienen elämän alun.

      Ihana kuulla, että raskauduit nopeasti uudelleen ja olet saanut tuntea onnen hetkiä odotuksessa -se on tärkeää 🙂 vaikkakaan se ei tietenkään poista keskenmenneen menetystä. Vaikka keskenmeno oli rankka kokemus, siitä opin itsekin arvostamaan Eetua entistä enemmän ja heitä, joille ei yrityksestä huolimatta ole siunaantunut sitä ensimmäistäkään lasta.

  4. ❤ Mulla elokuussa vuosi keskenmenosta a samoihin päiviin ajoittuu tän takiaisen laskettuaika.. Vieläkin pelottaa meneekö kaikki hyvin…
    Tiedån tasan fiiliksesi Tiina 😘 viime kesäiset keskenmenot ja tämä joulukuussa tullut plussa pistää pään sekaisin.

    • Aika jännä sattuma, että laskettuaika ja keskenmeno sattuu siulla noin lähekkäin, ihan kuin kohtalolla olisi ollut sormensa pelissä :). Siullakaan ei sitten enää pitkä aika laskettuun <3

  5. Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta!
    Itse koin viime kuussa varhaisen keskenmenon joka jätti jäljet sydämeen 🙁 nyt uuden yritys on käynnistynyt, vaikka pelko ja epätoivon tunne kulkee mukana. Nämä asiat on niin henkilökohtaisia ja vaikeita käsittää, kun toisinaan asian kanssa on ihan sinut ja toisinaan vaipuu siihen itkuun ja epätoivoon 🙁 mutta luottavaisin mielin eteenpäin, elämä kantaa ja asioilla on tapana järjestyä <3

    • Kiitos Riina :). Samaistun paljon tuohon, että välillä on tunne kaiken olevan käsitelty ja fine , ja sitten tulee itkuinen ja ahistava olo.
      Tsemppiä uuden yritykseen <3!

  6. Kauniisti kirjoitettu ❤️. Mä kerroin täällä vuosi sitten keskenmenostani 04/16 kun kerroit omastasi. Sen jälkeen tapahtui paljon, lapsettomuushoitoihin lähtö, 3 turhaa inssiä, simpukassa vedetty mahdollisuudet maan rakoon, masennusta, pettymystä ja vihdoin plussa 06/17. Nyt luomu plussa häämatkalta ja rv 11+3, pelottaa pirusti. Edellisen keskenmeno tapahtui rv 11+6. Silloin ei käyty varhaisultrassa. Nyt ollaan käyty jo 2 kertaa ja parin päivän päästä nt ultra. Tämä pelko tuskin häviää ennen kuin pieni käärö on sylissä, toivottavasti sinne päästään.

    • Teillä on ollu sitten pitkä ja raskas tie takana, toivottovasti ei enää risuja tulisi matkanne varrelle <3! Ihanaa jotenkin, että plussa teillä lopulta tärähti luomusti -ja vielä häämatkalla :)! Pelko ja epävarmuus on inhottavia tunteita. Kaikki tsempit ja peukut, että saatte vauvan syliin asti terveenä <3!

  7. Itku tuli lukiessa, vaikka tosin tekstiin liittyy myös iloinen asia, teidän tuleva pienokainen. Ihana kirjoitus!

  8. Vitsit miten aika menee nopsaan ja kohta teilläkin on nyytti sylissä <3 Muistan kun eilisen vielä tän postauksen missä kerroit keskenmenosta ja omat kokemukset palasivat kirkkaana mieleen. Nää on tosi rankkoja aiheita mistä harvemmin puhutaan, vaikka ne on niin monelle todellisuutta. Ihana oot kun osaat ja pystyt kirjottamaan joka aiheesta niin rehellisesti <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 30
Tykkää jutusta