Uusien treenikenkien testausta

Ostin reissusta Reebokin ihanat pinkit salikengät ja kävin niitä testailemassa tiistaina. Miun piti kirjotella tästä jo eilen, mutta halusin ensin olla häähöyry ja näyttää ne meidän kutsut. Kengät on ihanat, pinkit. Kevyet jalassa, hyvä kävellä ja pinkit. Ei purista, eikä hankaa. Ja mainitsinko jo, että ne on pinkit ;).

IMG_5562 IMG_5564IMG_5561

Ennen lähtöä minuu oikeesti pelotti miten sali tulee menemään. Viime vuonna Turkin reissun jälkeen muistan miten nihkeeltä ja hikiseltä treeni tuntui viikon tauon jälkeen. Silloin olin tosin vielä maha pystyssä, nyt ei ole vauvaa mahassa, ainoastaan turvotusta ja fläsää.

Lähtö salille alkoi muutenkin oikein mallikkaasti kun pyörästä oli kumi puhjennut. ”Pikku-Tiinan kumista on kumi puhjennut”. Ei paljon laulattanut. Inhoan ajaa autolla keskustaan. Kaikki parkkipaikat on maksullisia tai sit hiton kaukana. Sokoksen parkkihalli on tunnin ilmainen, mutta en uskalla ajaa sinne :D. En ole mikään pro kuski.

Sain auton parkkiin ja tsippailin kohti salia. Pukuhuoneessa huomasin ettei miulla ole kynää mukana. En siis pystynyt kirjoittamaan toistoja /sarjoja ylös. Ei siinä mitään, tajusin että voin kirjoittaa ne kännykkään. Huomasin, että kännykästä melkein akku loppu. Soijaa alkoi pukata jo pukkarissa ja huomasin ettei ole edes pyyhettä mukana. Sykevyö ja kello oli myös unohtunut kotiin. Tuntui, että hengästyn pelkästä kävelystä joten en lähtenyt treenille kovin luottavaisin mielin.

Salipower vai mikä lie, mutta treeni alkoi alusta asti kulkea kuitenkin oikein mallikkaasti! Huomasin taas, että tämä on todellakin se miun paikka ja miun ”laji”. Hikeä pukkasi, mutta se tuntui vaan hyvältä. Tietääpähän tehneensä!

Päätin lennossa mitä lihaksia teen ja millä liikkeillä. Sain treenailtua koko kropan lukuunottamatta rintaa (se on muutenki tylsää joten ei haittaa) ja ojentajia. Tauon jälkeen oli järkevämpää tahkota pienesti koko kroppaa kuin keskittyä vaan tiettyyn lihakseen.

Tai no pienesti ja pienesti… innostuin tekemään myös pari loistavaa supersettiä ja ihmettelen jos huomenna kankku tai olkapäät ei ole kipeänä!

20140527_105159 20140527_105206 20140527_105541

Pepulle tein potkut taljassa ja heti perään sumokyykyn kahvakuulan kanssa. Kahdessa sarjassa tein 32kg kuulalla ja imaisin kankkusia yhteen joten luulisi menevän perille. Niin ja ennen supersarjaa tein SJMV käsipainoilla. Miulla on ihan olematon puristusvoima käsissä joten piti käydä vetoremmin avuksi.

20140513_175716Nämä pari kuvaa otettu muutama viikko takaperin kun kävin ihanan mammakaverini Sannan kanssa treenillä :). 20140513_175711

Olkapäille tein kippuratangolla ensin pystypunnerruksen ja heti perään pystysoudun. Ensimmäisen setin tein pienemmällä painolla 10 toistoa ja toiseen lisäsin painoja. Isommilla painoilla miulla oli tavoite tehdä ainakin 6 toistoa. Viidennen toiston kohdalla päätin, et perhana. Mitäs sitä nynnyilemään, tehdään näilläkin painoilla 10. Viimeisissä toistoissa sai jo väännellä naamaa ja hieman puhista, mutta jaksoin! Hieman huvittaa oli se, kun viereisillä penkillä Isot Äijät teki haaberia hervottomilla painoilla ja mie olin liekeissä 17kg tehdystä supersarjasta :D. Supersarjan jälkeen tein extemporena olkapäille vielä pikkukiekoilla viparit sivulle että polte olisi vieläki kovempi. Tykkäsin!

Pukkarissa olikin jo paljon parempi fiilis kuin ennen treeniä – niinkuin aina. Kotona protsu naamariin ja avot.

Alatalja yhdistelmä

3×10

Ylätalja vastaotteella

3×10

SJMV käsipainoilla

3×12

Taljapotku ( S )

3×12

Sumokyykky kahvakuulalla ( S )

3×12

Pystypunnerrus kippuratangolla( S )

3×10

Pystysoutu (S )

3×10

Viparit sivulle

3×10

Hammer

3×10

 

Päivällä kävin vielä kaverin kanssa pörräämässä kaupungilla ja mukaan tarttui pari treenivaatetta. Pitäähän uusien kenkien kaveriksi hankkia, eiks niin?

IMG_5567

Bongasin pinkin leopardikuvioisen topin -MIULLE! Leopardikuviosta tykkään muissakin vaatteissa. Päivän asuna miulla olikin sopivasti leopardipaita, mutta en muistanut tietenkään ottaa siitä kuvaa.

IMG_556820140529_114730

 Kävin tänään salilla testimässä näitä ja oon ihan love! Parhaat treenihousut mitkä miulla on! Hintaa oli hurjat 20€ eli mikäli haluutte hyvän tuntuiset ja näköiset treenipöksyt niin hooämmälle vaan :)!

Hm:n treenivaatteet on yllättävän laadukkaita ja hyviä päällä. Entuudestaan miulla löytyi pari toppia ja yhdet treenihousut. Jossain vaiheessa olin unohtanut koko hooämmän, mutta olen nyt taas herännyt ja käynyt siellä paljon useammin. Nim. viime hm:n reissulla extempore hamstrasin hulluna kesävaatteita.

 

Mites teidän treenit sujuu vai sujuuko lainkaan? Tykkäätkö itse hm:n treenivaatteista?

-Tiina

Tiina / Fit Fat Mama

4 vastausta artikkeliin “Uusien treenikenkien testausta”

  1. Ihanat noi kengät! Mäki oisin halunnu tommoset pöksyt mut mun berberi näytti niissä (vieläki) isommalta joten kauppaan jäi 😀

    • Kiitti, tykkään niistä iteki :). No mut iso berberihän on nykyisin ihan must have-juttu ;D :).

  2. Hei! Minkä nimiset noi kengät on? Oon nyt selannu 3 nettisivua läpi ja lisäksi Reebokin sivut ja en muka löydä noita mistään. 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta