Ulos lähteminen- ARGH!!!

Inhoan ulos lähtemistä Taaperon kanssa. I-n-h-o-a-n! Suositeltavaahan olisi ulkoilla kaksi kertaa päivässä, mutta voin kertoa että EI KIITOS!

IMG_7319

Ensin mietin mitä lapselle pukisi päälle. Paljon mittari näyttää asteita, onko maa märkä vai kuiva, tuuleeko siellä tai lentääkö taivaalta räntää, vettä tai muuta epämääräistä shäisseä. Teen päätöksen vaatetuksesta ja henkäisen syvään. ”Eeeetuu. Lähdetään ulos”. Samoin tein koira rupeaa kirmaamaan ympäri kämppää innoissaan ”jee jee ulos ulos”. Lapsi juoksee karkuun ja sukat tippuu jalasta. Otan lapsen syliin joka alkaa samontein huutamaan ja möngertämään. Ähkin ja saan laitettua sukat. Otan valitsemani ulkovaatteet valmiiksi ja sillä aikaa Taapero on levittänyt kengät lattialle, hetken päästä hän nappaa oman kenkänsä ja lähtee juoksien karkuun hokien ”tää tää tää”.

Haen lapsen takaisin syliin ja laitan villasukat. Taas hirveä huuto ja kiemurtelu. Ähkin, puhkin ja puhisen yrittäen ujuttaa viuhtoviin käsiin hanskoja. Peukalo ei osu oikeaan aukkoon mutta olkoon. JES! Hanska kädessä. Hikikarpalot valuu pitkin otsaa, otan toisen hanskat ja aloitan saman taistelun kunnes huomaan Taaperon heittäneet toisen hanskan jo lattialle. Voi v*ttu ja kaikki kirosanat. Eikun sama homma uudelleen. Kun hanskat on kädessä, yritän salamannopeasti ujuttaa heiluvat jalat ja kädet haalariin. Muksu kiemurtelee kuin löysä spagetti haarukassa huutaen samalla kuin palosireeni.

IMG_7448

ostin kengät eilen hm:ltä, kui söpöt <3.

IMG_7449

IMG_7450

Sitten kaikista paskin homma: kengät. Eetu jatkaa kiemurtelua, yritän survoa kenkää jalkaan. Hiki valuu selkää pitkin ja vitututuskäyrä jatkaa nousemista. Koira jatkaa höyryämistä ja karjaisen sille. JES! Kengät jalassa. Eetu käppäilee ulkona ja sitten huomaat: kappas. kenkä tippui jalasta. ARGH!

Yritän vältellä vaunuilua ja mieluummin annan Eetun kävellä itse, tai sitten kannan hänet. Ihan sen takia, koska vaunuihin laittaminen on taas oma taistelunsa. Jos matka on pidempi ja minimies pitää laittaa vaunuihin, vaatteiden laittamisen jatkumona on vieläkin kovempi huuto kun yritän saada häntä rattaisiin. Muksu huutaa pää punaisena, selkä kaarella samalla kun yritän laittaa hänelle turvavyöt kiinni ettei Eetu muksahda rattaista.

IMG_7325

Puku Puku Polarn O Pyret / Hattu Kinderit / Hanskat Lassie

IMG_7330

IMG_7327

Kun pääsemme ulos, huuto lakkaa. ”Tää tää tää tää” sanoo lapsi iloisena. Siis mitä v*ttua? Jos hyvä lapsi tykkäät olla pihalla, MIKSI tappelet vastaan kuin heikkopäinen?!

Paska Mutsi titteli tänne, mutta me ei TODELLAKAAN ulkoilla kaksi kertaa päivässä. Useimmiten pyrin siihen, että kävisimme edes pikaisesti ulkona kerran päivässä, mutta joskus ei ulkoilla päivässä kertaakaan. Tänään ennen päikkäreitä siivosin ja ei tarkoituksella lähdetty ulos. Oli ihanaa kun ei tarvinnut käydä pukemistappelua! Pukeminen pelottaa ja ärsyttää jo valmiiksi. Lähtemiseen pitää varata tosi paljon aikaa ja aina tulee kiire. Haluan kuitenkin, että Eetu pääsee pihalle leikkimään, mutta pelkkä ajatus lähtemisestä saa niskavillat pystyyn.

IMG_7326

 Miten usein ulkoilette lapsen kanssa ja onko teilläkin pukeminen yhtä taistelutannerta? Ja te, joilla lapset ovat jo Taapero iän ohittaneita; onko tämä joku vaihe vai pitääkö piinaa kestää ikuisesti? Kikkakolmosia vaivattomaan pukemiseen saa kertoa!

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Tiina / Fit Fat Mama

45 vastausta artikkeliin “Ulos lähteminen- ARGH!!!”

  1. Meillä oli täsmälleen tuota 😀 Veikkaan että varmaan jo kuukauden sisällä helpottuu.. Mutta sitä mietin että miten ihmeessä teillä sujuu päivät sisällä? Siis niinä päivinä jos ette käy ulkona, etenkin aamupäivät? Meillä poika turhautuu ja on yhtä kiukkua ja pahantekoa yms että äidinkin piuhat on pinkeellä, ihan PAKKO raahautua joka päivä 2-3 kertaa ulos että kaikkien mielenterveys säilyy ja päikkäritkin sitten nukutaan.. :)! Sisällä ei yksinkertaisesti keskity mihinkään ja mun voimat ei riitä viihdyttämään niin kokonaisvaltaisesti, jos sekään riittää…

    • Toivottovasti helpottuu…! 😀
      Eetua ei tarttee koko aikaa onneksi viihdyttää, viihtyy yksinkin. Hän keksii yllättävänkin paljon tekemistä ihan muullakin kuin leluilla. Mm. kaappien aukominen, kirjojen ja kaikkien tavaroiden levittäminen on kivaa puuhaa. Sitten heitellään palloa, katsotaan kirjoja, kasataan torneja, möllötetään, leikitään kukkuu-leikkiä, siivoon yms. pakollista ja eetu puuhailee sillä aikaa jotakin.

  2. Kuullostaa niiin tutulta. Meillä jätkä 1v7kk ja pikkuhiljaa alkaa helpottaan. Oon testannut kaikenlaista. Rusinoita, välipalakeksejä, ipadia, laulamista, kannustamista, itse pukemista, loruilua, pakottamista… Yksi mikä on hankintalistalla on pikkunen jakkara. Oon huomannut, että jätkä tykkää mennä istumaan esim. kenkähylylle tai vaatekaapin alareunalle. Ehkä siitä saatas apua tohon kenkien pukemiseen ainakin 🙂
    Nyt kun herra ymmärtää jo aika enemmän oon alkanut selittämään, että jos haluaa ulos, pitää pukea. Ehkä noilla vippaskonsteilla jotain pientä helpotusta on saanut, koska kyllä tämä näyttäs tästä pikkuhiljaa luonnaavan.

    • Lahjonta vissin tässäkin tapauksessa toimisi sitten :D. Olisi niin helppo jos lykkäisin tutin vaan suuhun, mutta siinä pidän pintani, yritetään pyrkiä siihen että vaan unilla lupsu suuhun. Talk-muroja voisikin muuten kokeilla antaa..eli kiitti lahjonta vinkistä :)!

      Huh, helpottava kuulla etten oo ainoa ja se ilmeisesti helpottaa jossain vaiheessa!

  3. Meillä on vasta nyt alkanut olemaan hieman näitä pukemisvaikeuksia kun aikasemmin mennyt niin loistavasti vaatteet niskaan, tyttö nyt 1v11kk. Varsinkin kengät on ne kaikista pahimmat kun mitkään muut ei kelpaisi kun vaan kumpparit.. Niin ja kun itse pitäisi saada pukea, mutta hitto kun ei ole aina koko päivää aikaa sitä odottaa : D Ja helpottamisesta en tiedä. Isompi tyttö nyt kohta 6v ja alkanut tälläinen ”vaatteissa ei saa olla ryppyjä” kausi. Välillä itkukiukutellaan liian kauan kun jossain on jokin ryppy mikä ei vaan ole hyvin vaikka kuinka laittaisi ja tietty sitten lahkeet tai hihat on huonosti tms. Me ei siis TODELLAKAAN ulkoilla edes joka päivä : D

    • Pukeminen pikku-vauva aikaan oli niin iisiä. Taaperona alkoi taistelu :D.
      Eli näköjään lapsen iästä riippumatta voi tulla taistelua pukemisen kanssa jos teillä 6-vuotiaskin kiukuttelee välillä sitä vastan :D. Hyvä etten oo ainoa joka ei ulkoile aina! 🙂

  4. Paskamutsi ilmoittautuu ja uskallan jopa ”sanoa ääneen”, että me ei olla ulkoiltu _koko_tänä_viikkona_ kertaakaan. Että hohoi, mistä sen mitalin saa?! 😀

    • Haha :DD. Meidän ulkoilu oli tänään sen verran mitä menee kotiovelta autolle ku käytiin kaupassa :D.

  5. Heips, meillä kahden kanssa ollut ihan samaa, vaihe mutta kestosta en osaa sanoa…välillä kivaa välillä kauheaa. Vinkkinä lapset tykkää kun pukemisesta tekee leikin ” mikäs sieltä kurkkaa? Oho tuliko käsi hihasta jne.” Ja toinen niin rutiini, joka ikinen päivä samat rutiinit niin lapsi oppii että pihalle lähdetään esim. Aamupalan jälkeen. Ei siis helppoa mutta helpompaa, edes välillä

    • Kiitos paljon vinkeitä HePe :)! Meillä monesti rutiinina, että aamupalan jälkeen öllötetään hetki ja sit käydään ulkona. Ainakaan vielä ei ole helpottunut, mutta peukut pystyyn että se päiväkin vielä tulee 🙂

  6. Meillä käydään sama taistelu, ikää tosin jo 2v5kk… ei ulkoilla juurikaan. Mun mielestä riittää, että poju ulkoilee hoidossa 2x päivässä. Vapaapäivät voidaa hyvällä omallatunnolla olla sisällä 🙂 Joskus sitten kuitenkin (väh. 3x viikossa) käydään kävelemässä. 🙂

    • Auts, toivottovasti meillä ei kestä tonne asti tämä ulos lähtemis kiukkuilu :/. Esiuhmasta uhmaan, mikäs sen mukavampaa :D.
      Joo todellaki riittää jos kerran siellä 2 kertaa päivässä ulkoillaan. Eetu kun on vielä kotona, nii miun vastuulla ulkoiluttaminen :/. (tai Tuomaksen)

  7. Meidän lapsi pukee kyllä mielellään ja riemuissaan mutta ulos kun päästään niin ”ääää” ja hän tahtoo olla vain ja ainoastaa sylissä tai olkapäillä istumassa… Jee. (Not.)

  8. JOO’O! Tiedän niin mistä puhut! En vihaa mitään muuta niin paljon maailmassa tällä hetkellä kun pukea tyttöjä ulos! Se on niin työlästä ja vastenmielistä ettei tosiaan ulkoilla kahdesti päivässä. Hyvä jos sen kerran 🙂 Voi olisipa jo kesä!

    • Haha, ihanaa että oot kohtalotoverina :D!!
      Kesällä oli niin helppoo….paitsi että sillon piti miettii ettei iho pala :D.

  9. Kuullostaa kyllä niin tutulta, että huhhuih. Meillä on nyt ollut muutaman viikon ajan aamuisin vääntöä pukeutumisesta, vaikka poika jää iloisena hoitoon ja on muuten hyväntuulinen. Aamulla ei vaan kelpaa mikään ja esimerkiksi tänään tuli vähän paskamutsi- fiilis, kun kiireessä lahjottiin poika konvehdinpuolikkaalla että saatiin puku päälle. Mie olen siis tän viikon ollut koulutuksessa, niin ei varsinkaan ole passannut myöhästyä! :O

    Meillä saatetaan myös lähteä karkuun pukiessa. Ja pienempänä auttoi, kun antoi lelun käteen. Nyt pyydetään itse pujottamaan hihat ja laittamaan kengät, tai sitten annetaan joku joulupallo / lumihiutalekoriste tms. erikoisempi tavara tutkittavaksi. 😀

    • Pitää iteki jatkossa yrittää lahjontaa jollakin :D. Eetu ei osaa vielä pukemista itse..tai no en ole itseasiassa edes kokeillut kun pukeminen on muutenkin niin tappelua 😀

  10. No ei tod käydä joka päivä ulkoilemassa. Päikkärit muksu kyllä nukkuu ulkona vaunuissa että saa raitista ilmaa. Mitä ihmettä tuon taaperon kanssa voi edes tehdä pihalla kun lunta ei ole nimeksikään.. Tulis jo kunnon talvi! Niijoo ja meiän typy nyt 1v4kk

    • Jes, hyvä etten oo ainoa joka ei käy joka päivä ulkona :D! Eetu on sen jälkeen nukkunu sisällä paremmin päikkärit, kun vaunuihin piti vaihtaa ratasosa. Vauva-aikana nukku aina ulkona :).

  11. Hanskoihin nipsut tai sitten hanskat joissa on ranteen kohdalla semmoinen kiristystarra. Haalareissa/housuissa lenksut, jotta kengät ei putoo pukiessa, eikä esim. liukumäkeen kiivetessä.. Noi nyt tulee noihin hanska ja kenkäjuttuihin mieleen.

    Varmasti on jokin vaihe vaan, toivottavasti menee pian ohi. Yks minkä oon huomannut oman tytön kanssa(nyt 1v7kk), niin tytön käyttäytyminen riippuu tosi paljon siitä, miten itse käyttäydyn. Esim. ruokaillessa, jos vahdin haukkana pipo kireenä, että millon muki lentää, niin tyttö rupee oikein tarkkailemaan, että millon on hyvä hetki kaataa maito, mutta kun en itse noteeraa ollenkaan, muki kaatuu vain vahingossa. Eli kannattaa se huomioida, ettet rupee poikaa pukemaan ”pipo kireellä” ja stressaten.

    Ja hei, varmasti ette oo ainoot, jotka ei ulkoile päivittäin/2xpäivässä.. nyt pimeenä aikana meillä ollaan oltu kanssa tosi laiskoja, kun valoisin aika osuu lounas- ja päiväuniaikaan. Tänään käytiin illalla kiertämässä naapuritaloja ja ihmeteltiin muiden jouluvaloja 🙂

    • Just ostin sellaset tumpun pidikkeet, pitäisi vaan laittaa haalariin paikalleen :). Lenksutkin on onneksi haalarissa.
      Ihan totta, että oma käyttäytyminen vaikuttaa! Jos ite kiukustuu ja näyttää hermostumisen, niin Eetukin alkaa tappelemaan vieläkin enemmän vastaan. Aina ei vaan saa pidettyy itteensä viilipyttynä 😀 :/.

      Jouluvaloissa riittääkin ihmeteltävää :). Eetulla on nyt sellanen, että osoittaa kaikkea ja pitää selittää mikä mikäkin asia on :).

  12. Oon huomannut meidän 1,6v tytöstä, että kun päiväkodissa puen ulkovaatteet/kengät niin istuu kiltisti sellasella tasolla. Ja itse myös kiipeää aina valmiiksi istumaan, sama homma kun vien ja pitää ulkovaatteet ottaa pois.Oon miettiny kotiin jotain samantyylistä, koska kotona melkein aina yhtä tappelua.

    • Meillä on kotona sellanen arkku jonka päällä voisi istua. Pitääkin kokeilla pukemista sen päällä! Kiitti vinkistä :).

  13. Se pukeminen tosiaan on rankkaa.. Huhuijjaaa… Mutta mietippä kun aamulla on kiire kun pitää lapsi viedä päiväkotiin että kerkiää ajoissa töihin.. Se vasta rankkaa on 😀

  14. Hah, loistavasti kirjotit 😀 meillä saman ikäinen tytsy ja kuulostaa niin kovin tutulta 😀

  15. Meillä samaa poika 1v1kk ulos lähtö ihan perseestä. Omaa haastetta antaan hommaan 1kk vauva vielä. Jos pulee sen sille tulee kuuma jos pukee esikon eka sille tulee kuuma… Huoh mikö homma se ulos lähtö onkaan 3-4 kertaa viikos käydään ulkona neki painottuu loppu viikkoon jotenkin ja sään mukaan.

    • Varmasti oma hommansa kun yhden lapsen sijaan pitää miettiä kahden pukeminen! Pieni vauva ei onneksi pääse karkuun juoksemaan, toisinkuin taapero :D.

    • Ei juu onneks mut ei siihenkään kauaa mee. Ja Aatu tekee ylos lähdöstä aina vaikeeta. Juoksee karkuu ja potkii… Ihanaa tämä äitinä oleminen

  16. Oli pakko lukee miehelle ääneen pari kohtaa , kirjoitat aivan mielettömän hauskasti!

  17. Ilmoittaudun inhoamaan uloslähtöä lasten kanssa! Meillä nelivuotkas selviää lähes kaikista ulkovaatteista itse, mutta kun on kylmä, eikä lunta, neiti ei halua lähteä ulos, eikä viihdy siellä, joten aiheesta joudutaan vääntämään joka tapauksessa. 2,5-vuotias osaa pukea haalarin ja pipon itse, JOS haluaa. Nykyään ei halua, joten siellä sitä kyykitään pukemassa, sen jälkeen kun tyttö on saatu jahdattua eteiseen. Ja jossain näiden lomassa pitää pukea se vauva ja valita, kitiseekö vanhin pihalla odottaessa vai hikoileeko vauva muita pukiessa… Kesää ja etelänreissua odotellessa.
    Ps. Veikkaisin, että pukemisongelma helpottuu pahimman teini-iän jälkeen 😀

    • Tuo jahtaaminen kuulostaa niiin tutulta :D. Tänään oli pihalla onneksi niin huono ilma ettei edes lähetty pihalle. Kaverilla on kuukauden ikäinen vauva, ja hän tekee pukemisen niin, että pukee ensin vauvan ja laittaa vaunuissa pihalle odottamaan ja sen jälkeen pukee taaperon :). Vauvalla ei tule kuuma sisällä odotellessa ja saa keskitettyä sitten taaperon pukemiseen.

      Huh, teini-ikää odotellessa sit 😀

  18. Meillä hiljattain 1 vuotta täyttänyt on perin helppo puettava ainakin kun vertaa muskarikavereihin ja siihen huutokonserttiin, joka muskarin päätyttyä aina raikaa. Tosin hanskojen pukeminen täälläkin on hankalinta ja siinä meinaa hermo mennä. Autoon laitetaan yleensä vain kahdet tumput, niissä peukutkin saa huomattavasti helpommin. Me lähdetään aina aamuisin johonkin, johtuu lähinnä siitä, että itse en jaksa aamuja kotona.

    • Siulla on sitten tuuri käynyt jos et joudu kestämään pukemis-kiukuttelua :)! Aloitin lukijan vinkistä lahjonta taktiikan: annan poitsulle talk-muroja samalla kun syötän, niin päästään helpommalla :D.

  19. HAHHHAHAHHHAHAHH!!! Nauroin suoraa huutonaurua kun luin tätä; on niin tuttu juttu! Meillä on kokeiltu mm. sen miljoonat hanskat jotka sais ”köytettyä” lapsen käsiin et saa pikapikaa puettua sen loppuun ennen kuin lähtee :—-DDD Ja se vaunuissa karjuminen…
    PS. Oon Tiina seurannut sua aktiivisesti päivittäin edelleen, kommentointi aina on vaan niin ns rasittavaa puhelimen kautta.
    Ninnu

    • Hehe kiva et tykkäsit :D! Mie alotin lahjonnan talk-muroilla niin on menny ees pikkasen vähemmä hermo :). Oi superii että oot seurannu <3. Mietinki jossai vaiheessa,että ootkohan miut hylänny ku ei oo mitää kuulunu :D. Tänne kaksplussan puolelle on helpompi kommaa ku ff:n 🙂

  20. Meil juostaan karkuun kans, kun kuullaan et ulos pitäs lähtee.Sitku saan sen syliin niin pukeminen onnistuu iha ok. Mut se karkuun juokseminen…….. why?!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta