TREENIVIIKKO ILMAN KUNTOSALIA

Viime viikolla kuntosali jolla käyn oli remontissa, joten tuli pakkolepo puntteilusta. Lisäksi hyötyliikunta jäi pois yhtä päivää lukuunottamatta, joten viikko oli kaikkea muuta kuin tavallinen liikunnallisesti. Outoa kyllä, sunnuntaina kävin vaa’lla ja se näytti yli 1kg vähemmän kuin normaalisti. Ruokailut pysyi aika jeesissä ja tietty kun lihaksiin ei pakkautunut nestettä, sekin vaikuttaa. Olo olikin aika spagetti loppuviikosta ja ihanaa kun pääsee taas salille pumppailemaan.

Parina ensimmäisenä päivänä kävin ruokkiksella kävelyllä kun istuminen ahdisti niin paljon, Sisätyössä kun ei pahemmin raitista ilmaa saa, niin oli ihana saada pieni annos aurinkoa <3. Loppuviikosta olikin niin rönttäkelit ettei paljoa käppäily huvittanut nahkakengissä.

adidaskengät

treenilmankuntosalia

Maanantai

20min kävely

selkä/takareisi treeni kotona n.25min

Tiistai

20min kävely

Hölkkälenkki 30min

Keskiviikko

Pyöräily n. 35min

Torstai

Selättimellä pientä treeniä, aika n. 20min?

Perjantai

nada

Lauantai

Selättimellä pikkutreeniä kotona (en katsonut aikaa)

Sunnuntai

Kävelylenkki nilkkapainot jalassa. Pomppuja, kyykkyjä, vatsoja seisaallaan yms. Seuraavana päivänä oli peppu kipeä joten tehokas ulkotreeni 🙂

selätin

lapsiperheenliikunta

Arkiliikuntaa isolla A:lla 😀

arkiliikunta2

Eilen kävin rempan jälkeen ensimmäistä kertaa salilla ja kuntosalin lattiat olivat muuttuneet lievästi sanottuna aika räväköiksi. Limenvihreää ja pinkkiä. Pirtsakkaa ainakin! Tänään kävin tekemässä olkapäitä ja meni todella kivasti, supersarja puhallutti ja korvensi kivasti :).

 

Miten treenaat jos et pääse salille vaikka normaalisti kävisit?

 

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA

 

Tiina / Fit Fat Mama

3 vastausta artikkeliin “TREENIVIIKKO ILMAN KUNTOSALIA”

  1. Kävellen 10-20km ja koton Crossarilla sekä 20kg kahvakuulalla kyykkyjä ym. Ja nyt oon vilme syksystä käyny tehojumpassa.. Salit miun mielestä maksaa iha sikanaa tääl jenssis ainaki semmoset hifistelysalit mis kävin ennen pojan synnyttyä. Viimeisin sali mis kävin jokunen aika sitten niin oli 30e/kk, mut seki kotona olijana on paljon varsinkin, kun pitää ukolleki sit olla salikortti, ku se innostuu kuntoilemaan, kun näkee miut rockyna treenaas ja iskee treeni kade :D:D

    • Oho jo on edullista! Mulla oli yhes työpaikas ilmanen sali, mut ei siel tullu käytyä. Tahtoi hyvin kauas töist töiden päätyttyä! 😀 Kävelystä on tullut nykyään intohimo, ennen vihasin kävelyä ylikaiken! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta