Treenibloggaajat puntilla

Miun, Pian ja Mariliin piti alunperin treffailla kahvittelujen merkeissä,mutta päädyttiinkin tekemään yhteistreenejä. Olin just pari päivää sitten miettinyt, että olisipa kiva päästä jonkun kanssa yhteistreeneille. Ja mikäs sen mukavampaa kun sarjatauoilla pystyi hyvin vaihtamaan kuulumisia. Höpötystä taas olikin. Hyvä kun mie ja Piia oltiin salin toisessa huoneessa ja Marilii toisessa, nii puhe oli kuulunu ihan selkeesti sinne asti :D. Miulla on kyl ainaki kuuluva ääni jos ei muuta. Lukijakin tuli moikkaamaan, mukavaa :). Saa tulla muutkin lukijat moikkailee jos sattuu samaan aikaan salille/tai jonneki muualle :).

Miulla oli treeninä selkä/olkapäät ja tytöillä rinta/olkapäät. He tekivät rintaa ja mie vääntelin sillä aikaa selkää. Sain tosi hyvän setin aikaiseksi ja vieläkin selkä on juntturassa.

Nakitin heidät tottakai räpsimään miusta treenikuvia.

20140415_143731 20140415_143725Ylätalja on selkälaitteista miun vihollinen. Painot junttaa paikoillaan ja muutenkin se on jotenkin tosi plää. Nyt tein pitkästä aikaa kolmikahvalla. Ja jopas tuntui kivalta! Painoakin pystyi laittamaan enemmän, tosin onhan se aika erilainen liike tuolla kahvalla tehtynä. Olin tosta selkäkuvasta et jee, onhan tonne selkää jotain lihaa tarttunu! Pitääkin tehdä selän kehityspostaus, jossa näkee aikaisemman tilanteen.

20140415_142728 20140415_142733Alataljaa tein perussettinä 3×12 toistoa. Pari viime kertaa olen tehnyt niin, että olen kokeillut vääntää isommalla painolla lyhempiä sarjoja, mutta tuntuu tekniikan puolesta paremmalta tehdä vielä tolla pienemmällä painolla.

20140415_150656 20140415_150701Kun tytöt oli tehny rintatreenin ja mie selän, reenailtiin yhdessä olkapäitä. Pystysoutua en ollut tehny aikoihin. En edes muista milloin viimeksi. Paksuna ollessa muistan kun maha alkoi olla tiellä joten liike piti jättää sen takia pois. Pullauttamisen jälkeen olen pystysoutua tehnyt ehkä öö 2 kertaa? Lisäksi teen liikkeen yleensä tangolla, joten oli kivaa vaihtelua vääntää käsipainoilla. Miulla oli vaan punteissa yhteensä 18kg, mutta tuntui silti ihan jurkeleesti. Olkapäitten treenaamisesta olen oppinut sen, ettei liian isoilla painoilla kannata lähteä repimään. Toissa kesänä tein nimittäin niin, ja tuloksena oli ilmeisesti venähtäneet olkapäät. Olkapäät oli niin kipeät ettei edes rintatreeni onnistunut. Läträsin lihaskipugeelillä, mutta aika oli joka ne paransi. Eli: Älä treenaa sellaisilla painoilla johon voimat ja tekniikka ei riitä!

20140415_151119 20140415_151126 Olen miettinyt meneekö miulla vipunostot ihan oikein ja menee kuulemma. Jee! 20140415_152706Takaolkapäitä olen tehnyt jo pitkään taljassa joten penkki+käsipaino kombo oli myös kivaa vaihtelua! Vaihtelu teki hyvää takaolkapäille ja tuntuma meni juuri sinne minne pitikin. Ainoo ärsyttävä juttu tossa on vaan se, kun puntit kolahtaa tohon penkin alareunaan. Mutta aika pieni voi voi siitä jos liike muute on jees.20140415_154131Yritä tossa keskittyä :D. Viimenen liike olkapäille oli 1 käden pystypunnerrus kässärillä.

Mariliilla ja Pialla oli rästissä vielä supersarja rinnalle ja tein itekin sen huvikseen. Rintalaitteessa toistot ja heti perään punnerruksia. Supersarjat on jees rinnalle, koska sitten ne on alta pois.

Koko setti:

T-kulmasoutu

4×10

Alatalja

3×12

Ylätalja kolmiolla

12

2×10

8

Row 1 käsi kerrallaan

2×12

8

Pystysoutu

3×10

Vipunosto

3×12

Etuvipari

2×10

8

Takaolkapäät penkissä

3×10

1 käden pystypunnerrus

3×10

Rintaprässi + Punnerrus superina

3×8

Olkapäille teki tosi hyvää saada uutta ärsykettä. Tänään ojenta-hapa treenilläkin vielä huomasin olkapäitten olevan herkkänä. Pattia sinne, kiitos nam!

20140415_160325

Liikunta tekee kyllä hyvää. Ennen yhteistreenejä miulla oli ihan outo ja kipee olo, mutta salin jälkeen olin ihan fine ja jee-fiiliksissä :). Tuomas on nimittäin nyt flunssassa, mutta on onneksi parantumaan päin. Peukut pystyyn, että pöpö ei tartu minuun tai Eetuun!

Olen kyllä niin onnellinen kun olen tutustunut muihinkin treenareihin!

Löytyykö omasta kaveriporukastasi puntti beibejä vai oletko ainoa lähipiiristäsi jota kiinnostaa painojen kolistelu ja rahkapurkkien mättäminen?

-Tiina

 

Tiina / Fit Fat Mama

8 vastausta artikkeliin “Treenibloggaajat puntilla”

  1. Yhteistreenit on huippuja! 🙂 Niistä saa aina lisäpotkua omaan tekemiseen ja sarjojen välissä on kiva jutella niitä näitä. 🙂

    Oon onnellinen siitä, että miula löytyy työkavereista tyyppejä, jotka käy salilla. 🙂 Ja heidän kanssa on tullut tehtyä kimppatreenejä. Yhtä tarkkoja ruokavalioita he eivät noudata kuin mie, mutta ymmärtäävät ja tsemppaavat jos mieliteot meinaavat ottaa vallan. 🙂

    • Se on kyllä kiva kun toinen voi tsempittää vieressä ja auttaa pakkotoistamaan jos ei meinaa omat voimat riittää :).

      Oi siulla on sit kiva kun työkavereista löytyy treenareita! Ei tarttee selitellä miks ei ota aina sitä pullaa palavereissa jne 🙂

  2. Mul nyt laiskuutta puntteilun kanssa 🙁 kaveri kenen kanssa olen käynyt on pakko tauolla pari viikkoa. Yksin lähteminen tökkii nyt ja mul on liian pitkä ohjelma! 🙁 kesäksi joku simppeli lyhyt treeniohjelma. Onneksi juoksu kulkee ja mul on kiva juoksukamu 🙂

    • Höh, no toivottovasti motivaatio tulee jossai vaiheessa takasi ja hyvä kun kuiteski käyt lenkillä :)! Miulla taas lenkkeilymotivaatio on vieläkin kadoksissa, lahjota miulleki juoksumotivaatioo :D.
      Kesällä monella salimotivaatio laskee ja sillo saa reenailla aika rauhassa, meidän salilla oli ainaki tooosi paljo hiljasempaa kesällä :). Ohjelmaaki kannattaa välillä vaihtaa nii pysyy mielenkiinto yllä :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta