SUNNUNTAIN HUONOT SYÖMISET

Heippa hei, blogi on ollut nyt rauhallisempi kuin hetkeen. Meillä on hulinaa päällä, eilen allekirjoitettiin kauppakirja ja ollaan nyt virallisesti asuntovelattomia! Jännä fiilis :). Alle kuukausi aikaa ja muutetaan vuokra asuntoon. Syömiset on menny ylä-ja alamäkeä ja tässä postauksessa nyt sitä alamäkeä viime viikonlopulta.

Kirjasin viime viikon sunnuntaina päivän syömisiäni. Ja ei ole aivan FIT mama osastoa ainakaan hah! Joten tämä toimikoon samalla toivepostauksena kun lukija heitti toiveen kertoa ruokapäiväkirjaa sellaiselta päivältä, jolloin en syö niinkuin strömsössä.

aamupuuro

foreveraloeverajuoma

uunikalaa

 

 

munkki

9.00 Kaurapuuroa keitettynä veteen, seassa valkuaista ja puolukoita. Aloevera juoma, ravintolisät, vettä ja kahvia.

12.50 Jäätelö (pigviini tuutti)

13.30 Mantelikalaa, perunamuusia ja parsaa

14.35 Kahvia ja munkki

hodarit

19.00 2 hodaria. Välissä täyslihanakki (80%), juustoa (toisessa vuohenjuusto ja toisessa cheddar), kurkkusalaattia, ketsuppia ja vähän sinappia. Babypinaattia ja minitomaatteja. Sitten otin vielä 1 nakin. Sämpylästä jätin n. ½ syömättä. En tykkää höttösämpylästä, mutta miehen mieliksi annoin periksi.

21.45 Jälkiuuniruisleipä jossa avokadoa, vuohenjuusto ja kurkkua. 1 munkki ja puolikas daim pötkö.

huonoiltapala

Viikonloppuisin ateriavälit monesti venyy tajuttoman pitkiksi. Edellinen ruokapäiväkirja oli aika päinvastainen, jolloin söin aivan liian vähän.

 

Vaihteleeko siun viikonloppu syömiset arkisyömisestä? Vai noudatatko samaa kaavaa silloinkin?

 

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

5 vastausta artikkeliin “SUNNUNTAIN HUONOT SYÖMISET”

  1. Todellakin vaihtelee! Mut en kyl koe siitä minkäänlaisia pistoksia omatunnossa, en vaan oo sen tyylinen, että jaksaisin joka päivä vetää samalla kaavalla. Sinänsä voisi parantaa tapojaa, että söisi viikonloppuisinkin vähän useammin.. monesti saattaa tulla syötyä vain aamupala ja päivällinen. Herkkupäivänä viel jotain napostelua lisäksi. 🙂

    • Saa tottakai kysyä:). Kaksikerroksinen asunto on niin hankalaa tuon ikäisen kanssa,jatkuvaa edestakaisin ravaamista. Vähän liian iso myös meidän perheelle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta