Pintaa vai Perkeleitä?

Julkisen blogin kirjoittaminen herättää keskustelua ja ajatuksia niin lukijoissa, kuin bloggareissa. Marraskuussa ensimmäisen postauksen julkaisemisesta tulee täyteen 2-vuotta ja siinä ajassa on jo tapahtunut paljon. Kolme eri blogikotia, vauvavuosi, häät, treeniä, motivaatio pulaa ja ruuhkavuosien aloitus kun palasin takaisin töihin.

TP5D2279

TP5D2306

Postauksia on ollut laidasta laitaan, alussa painotin eniten treenimateriaaliin ja äitiysasioihin. Mielipide ja ärsytys/avautumispostaukset oli jossain vaiheessa blogin yksi vahva osa-alue, mutta nyt olen tietoisesti jättänyt niitä vähemmälle. Joka ikinen kerta, olkoon aihe mikä tahansa, joku vetää herneenverson nenukkiinsa. Pitkään ajattelin, että hällä väliä, siinäpähän survovat, mutta nykyisin en yksinkertaisesti vaan jaksa sitä paskaa mitä monesti ärsytyspostauksista seuraa. ”Hyvä että sulla on asiat noin hyvin, kun voit tälläisestä asiasta valittaa” lausahdus pomppaa myös jokainen kerta, jos valitan jostakin. Ihmiset ei tunnu tajuavan edelleenkään sitä, että se mitä blogiin kirjoittaa, on vain pintaraapaisu miun elämästä. Henkilökohtaisista syistä olen tietoisesti jättänyt negatiivisuutta vähemmälle blogissa.

TP5D2297

TP5D2298

Se Tiina, joka ärsyyntyy kaikesta kommentoi joskus eräs lukija. En halua vaikuttaa tiukkapipoiselta känkkäränkältä, varsinkin kun luonteeltani olen kaikkea muuta kuin sitä. Kaikki minut tuntevat tietää sen. Viimeksi tänään työkaveri tokaisi hyvin, että sie oot vähän vilkas :D. Välillä kuitenkin mietin, että olenkohan nyt liiankin tasapaksu, kun en julkaise enää niin usein mikä vituttaa tänään tyyppistä tavaraa.

TP5D2337

TP5D2318

Tuntuu myös, että olen jollain lailla pettänyt lukijoita. Tyyppi joka tuli lukemaan treenipimatsun postauksia, huomasikin että eihän tuo löllerö mihinkään enää tiivisty ja sitä rataa. Kun enää en treenaa niin usein kun blogin aloittaessani, tai kun en enää usein kirjoita kommenttivyöryä aiheuttavia kiukkupostauksia. Fakta on kuitenkin se, että elämän tilanteet ja mielenkiinnon kohteet muokkaavat myös materiaalia josta kirjoitan. Kaikkia ei voi miellyttää muutenkaan, eikä se ole edes tarkoitukseni. Jotta bloggaaminen pysyy itselleen miellyttävänä, pitää kirjoittaa eniten sellaisista mielenkiinnon kohteista mitkä itselle tuntuu tärkeältä. Itse olen blogien lukijana myös muuttunut. Kun ennen ahmin kymmeniä treeni ja äitiysblogeja, nykyisin seuraan niitä vähemmän.

Haluan pitää tiettyä balanssia yllä, semisti pintaa ja semisti niistä perkeleitä. Olen mitä olen. Miusta ei tule pelkkää positiivista hattaran kirjoittajaa, eikä myöskään pelkkää perkeleen levittelevää.  Ehkä miulla on joku pienimuotoinen blogikriisi.

Pintaa vai Perkeleitä, siinäpä vasta pulma. Molempi kenties parempi.

Mitä mieltä olet lukijana asiasta? Mikä asioista sinua eniten kiinnostaa ylipäätänsä blogeissa? Miten olet kokenut blogini sisällön muuttuneen, vai onko se edes muuttunut mielestäsi entiseen verrattuna?

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

 

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

32 vastausta artikkeliin “Pintaa vai Perkeleitä?”

  1. Minua blogeissa kiinnostaa aina se elämä. Ajatukset. Tunteet. En edes vilkaise esim. treenipostauksia tai ruokajuttuja, jos en nimenomaisesti sellaisia ole etsimässä kys. hetkessä. Kuulumispostaukset, pohdinnat ja muut ovat sitä, mitä minä tykkään lukea! Eikä niidenkään tarvitse olla niitä ”tänään vituttaa..” – juttuja 😀

    Mutta siis kaiken kaikkiaan hyvin sinä vedät, kirjoita siitä mistä inspis tulee! 🙂

    • Kiitos mielipiteestä ja kommentista Meriannen :). Miekin tykkää lukea kuulumispostauksia niiltä bloggareilta joita seurailen aktiivisesti :). Tosin töihin menon jälkeen blogien lukeminen on valitettavasti vähentyny kun ei ole aikaa enää niin paljon :(.

      Kunnon draivi-inspiksen iskiessä kirjoittaminen on ihanaa ja nautin siitä eniten silloin <3.

  2. Sanon nyt ihan rehellisesti oman mielipiteeni eikä tarkoituksena todella ole loukata, mutta minusta tästä sun blogista on viime aikoina tietyn varovaisuuden huomannutkin. Varmaankin sun kannattaa miettiä, että miksi haluat pitää blogia, mistä asioista oikeasti haluat kirjoittaa ja mitä blogillasi haluat saavuttaa?Lukijana on vaikeaa kommentoida, jos pitää pelätä että kirjoittaja loukkaantuu tai ärsyyntyy herkästi, kirjoittamalla kun ei saa äänenpainojaan esille tai ei välttämättä osaa valita oikeita sanoja kun kirjoittaa lyhyesti. Siksi itse oon seurannut ja kommentoinut blogiasi harvemmin. Me lukijat emme voi myöskään tietää, mitä muuta sun elämään kuuluu, joten joskus ihan oikeasti tänne ruudun toiselle puolelle välittyy ne kirjoitetut ongelmat aika pieninä. Mua ei kiinnosta laukut/ meikit tai asut, vaan kaipaan vähän kantaaottavampia ja elämänmakuisempia asioita. Mutta moniahan just nuo edellä olevat kiinnostaa, joten sehän on luonnollista, että lukijatkin vaihtuvat blogin muuttuessa. Aurinkoista tulevaa syksyä ja luulen, että saat kyllä ajatuksesi selkiytymään tämän blogisi aiheiden suhteen 🙂

    • Olet ollut tarkkanäköinen, olen välillä tuntenutkin nimenomaan varovaisuuden tunnetta että mitä postaan ja miten. Jotenkin viime keväisen ”kohun” jälkeen on tuntunut siltä aina välillä.
      Lukijoiden kommentteihin olen kyllä aina vastannut asiallisesti, mutta viittaat varmaan tuolla meidän aikaisempaan kommenttien vaihtoon kun sanoin siulle että loukkaannuin siitä ”onneksi asiat on hyvin” -kohdalle. Silloin oli enemmän pinnalla yksi henkilökohtainen juttu joten loukkaannuin siitä.

      Kiitos ja kivaa syksyä siullekin, toivon että saan selvitettyä tätä ”blogi-kriisiäni” ja kirjoittamaan taas enemmän sydämestä :).

  3. Ensinnäkin pahoittelen että en oo pitkään aikaan kommentoinut. Oon tuntenu siitä jopa huonoo omaatuntoa koska lukenu oon jokaikisen sun tekstin. Älä ikinä lopeta sun aitoutta on mun isoin sanoma sulle. Mä ainakin haluun lukee myös niistä asioista mitkä sua ärsyttää. Jos näissä muissa bloginlukijoissa on niitä jotka haluu lukee vaan sitä hattarahöttöö ja kuin hienoo pumpulielämää on, ni ettiköön toisen blogin. Niitä kaikkia ärsyttää jotkun asiat, mutta ehkä ainoo ero että ne ei kirjota niistä. Sillon kun ekan kerran sun blogiin eksyin vahingossa, ni mierkuka voi tässä hiton blogikuplassa olla niin aito.. Sä oot. Treenipostaukset ja kaikki sun yleisen elämän postaukset on niin ihanan aitoja! ❤ Ja jos joku ei sun ärsytyspostauksii kestä, ni vaihtakoon blogia.. Sihä sikrappitäydellisyyshöttöö on toiset blogit pullollaan. Tsemppiä Tiina, mä fanitan sua!

    • Sori kirjotusvirheistä, puhelin tilttaili varmaan kolme kertaa kun tota kirjotin 😀

    • Ei se mitään, ihana kuulla että linjoilla kuitenkin vielä olet <3. Olen itsekin muiden blogien lukijana ollut huonompi kommentoimaan, pitää itekin tormistautua siinä asiassa :).
      Ihana Janna kiitos <3! Ja kivaa viikonloppua :)! ps. onko siulla muuten itellä blogia?

    • Ei oo blogia, ainakaan vielä 😉 Onhan se joskus mielessä käynyt.. Mutta vielä en oo saanut aikaseksi. Ja mietin että kiinnostaako ketään mun höpinät 😀 Ilmotan kyllä jos joskus semmosen perustan ?

  4. Mä oon puolestani kuvaselaaja. Rakastan blogeissa ihania tunteita herättäviä kuvia. Tekstit valitettavasti jää usein ajanpuutteen takia lukematta.
    Mutta niin – tän postauksen kuvat!! HUIKEITA!!!! <3

    • Haluisin itekin jatkossa panostaa enemmän laadukkaisiin kuviin, blogeja joissa on kauniita kuvia on kiva katsoa :).Toisaaltaan tuleepahan kontrastia kun miulla on joukossa niitä kökkö- kuviakin :D.
      Kiitos Mona <3. Siulla on blogissa myös älyttömän ihania kuvia! =)

  5. Hyvin kirjotat ja laajasti! Just tuo vaihtelu tekee hyvää myös näin lukijan näkökulmasta. Mielipide kirjoituksesi on hyviä, harmi jos ihmiset niisyä loukkaantuu, kyseessä on vain oma mielipiteesi. Ois kiva kuulla millaisia blogeja itse seuraat ja mistä tykkäät!? 🙂 Jatka vaa tätä samaa rataa, se uppoaa ainaki tänne 🙂

  6. Mää tykkään siitä, että blogin kirjoittaja kirjottaa niistä asioista mitkä on hänelle tärkeitä. Useista blogeista huomaa, että niissä halutaan vaan miellyttää ja suurin osa jotain yhteistyöjuttuja ja hattaraa…. Itseä kiinnostaa eniten just ne elämänmakuset jutut, aivan arkijutut, ketutusavautumiset, juhlahetket…
    Jatka vaan samaan malliin!

    • Kiitos Eeni :)! Miulla ei kovin paljoa yhteistyöjuttuja oo, silloin tällöin toki niitäkin mutta pyrin ettei niitä tulisi montaa samalle viikolle. En nimittäin tykkää itsekään lukea sellaista jatkuvaa yt-postaus tulvaa. Mukavaa viikonloppua 🙂

  7. Olet ollut ja olet edelleen mahtava bloggaaja, aito ja rehellinen. Itse pidän sopivassa suhteessa siitä pinnasta, mutta myös perkeleistä, sellaistahan se oikea elämäkin on, ”hömpötyksiä” ja sitten sitä vakavampaa! Olisi hienoa, jos jokainen ymmärtäisi, että asiat, joista kirjoitat, on SUN elämää ja SUN mielenkiinnon kohteita ja SUN ilon aiheita ja SUN mielipiteitä/ongelmia/ärsytyksen kohteita. Siinähän tämä blogimaailman hienous juuri piilee, tarjolla on niin paljon blogeja laidasta laitaan, että on lukijan ”tehtävä” löytää ne itseään kiinnostavat jutut sekä asiat, jotka koskettavat itseä, ja joista olisi mukavaa jakaa ajatuksia. Etsi rohkeutesi takaisin ja jatka omalla tyylilläsi, kukin olkoon omaan blogiinsa vapaa kirjoittamaan hyvän maun ja käytöstapojen rajoissa mitä haluaa!

    Ja vielä, tämän postauksen kuvat: UPEITA!

    • Erittäin fiksu ja monipuolinen kommentti Pauliina, puhut asiaa tuosta, että blogin sisältö on nimenomaan bloggaajan elämää ja hänen mielenkiinnon kohteita :)!
      Blogeja mahtuu maailmaan todella monta ja niin kirjoittajaakin. Kiitos paljon, toivon itsekin että saisin rohkeamman Tiinan takaisin mitä kirjoittamiseen tulee :)! Kivaa viikonloppua <3!

  8. No mun mielestä sun blogi on tosi hyvä ja aito. Ei elämä ole pelkkää hattaraa ja höttöä, ei edes niillä jotka kirjottavat vain elämä on on ihanaa liipalaapaa. Mie tykkään lukea ärsytysjuttujaki. Totta kai! Joskus saattaa mennä viikkokki veeitutuksessa nii ohan se ymmärrettävää ettei sillo kirjotella ruusuista ja auringonlaskuista. Ne jotka kommentoivat että ”se tiina joka ärsyyntyy kaikesta” nii voivat ite ruveta bloggaamaan ja kokeilla miltä se tuntuu kirjottaa ja saaha palautetta. Tai miltä tuntuu kirjotella sillo kun kaikki ärsyttää 😀 ompas tämä vähän sekavaa. Mun mielestä sun blogi ”kasvaa” sun mukana. Sie kasvat koko ajan ihmisenä, kahessa vuodessaki tapahtuu paljon. Kuten kirjotitki vauva, häät, kotiäitys, töihin paluu jne. Mie tykkään lukea sun blogia. Välillä on jotain mitä ei niin itteä kiinnosta esim. laukkujutut mutta kävimpähän mielenkiinnosta kattomasta kuitenki ton ed.postauksen bägin 😀 Jatka vaan samaan malliin! 🙂 <3

    • Aitouteen pyrinkin, ihmisenä olen sellanen etten halua feikata :). Vaikka höpölöpö jutuista (laukut, meikit yms) tykkäänkin niin haluun silti sellasetkin postaukset kirjottaa omana ittenäni ja esim. laukuista nyt tykkään ihan hirveesti niin huvittaa niistä sitten höpöttääkin enemmän. Oikeestaan aihe kun aihe, kunhan pysyy aitona ja saa palon kirjoittamista kohtaan on itelle se tärkein juttu. Jotenkin se palo on ollut välillä kadoksissa, mutta toivottovasti löytyy pian takaisin.

      kiitos nappi ja nimenomaan, elämäntilanteet muuttuu, mie muutun ja blogi sitten siinä mukana tottakai. Ihana kuulla että sie tykkäät vielki ja toivottovasti jatkossaki <3. Jos tulee muute mieleen jotain toivepostauksia nii kerro vaan, toteutan niitäki mielelläni :). Kivaa vkl! <3

  9. Mää tykkään sun blogista just siks kun se on niin aito. Mulla on hyvin samanlainen elämäntilanne ja pystyn samaistumaan moneen tekstiin. Siitä saa myös tavallaan vertaistukea. Seuraan myös paria blogia missä elämä tuntuu olevan täydellistä ja niihin samaistuminen on hankalaa. Mun elämä kun ei todella ole pelkkää kiiltokuvaa. Tykkään mielipiteistä ja tavallisista arkipostauksista. Laukkujuttuja on ollut aika paljon ja ne ei kuulu henk.koht. suosikkeihin. Vaikka tuokin tasapainoa kokonaisuuteen. On niin kurjaa kun netissä voi piiloutua nimimerkin taakse ja silloin on muka oikeus sanoa mitä vaan. :/ itse jos luen jonkun mielipidepostauksen mistä olen täysin erimieltä, niin jätän kommentoimatra. Kaikilla kun on oma mielipiteensä. Toivottavasti jaksat jatkaa omaa linjaa rehellisten ja aitojen postausten kanssa. 🙂

    • Kiva kuulla, äitiys ja lapsijutuista tykkään kirjoittaakin ainakin ongelmatilanteissa, on ihana kuulla muiden kokemuksia ja saada vertaistukea :).
      Kiitos Marianne, rehellistä linjaa jatkan jatkossakin vaikka olenkin tykännyt hölistä myös laukku yms juttuja 🙂

  10. Minusta blogi kasvaa ja muuttuu ihmisen ja elämäntilanteen mukana. Se on ihan mukavaa ja jos ei miellytä voi hypätä pois kelkasta. Blogi on ehkä tuntunut viime aikoina hieman pinnallisemmalta. Mutta sekin on luonnollista paljonko haluaa/uskaltaa itsestään jakaa lukijamäärien noustessa. Silti tykkään blogista ja tyylistäsi 🙂 Ostitko Mulberryn muuten käytettynä vai uutena? 🙂

    • Niimpä. Elämäntilanteet muuttuu niin blogi siinä mukana :). Ja nykyisin olen kiinnostunut paljon enemmän ”hömpötyksistä” kuin blogin alkuaikoina ja tykkään sellaisia juttuja lukea muistakin blogeista, joten olen nauttinut myös itse sellaisen materiaalin tuottamisesta, vaikkakin takaraivossa aina niitä kirjottaessa tuntuu ”kirjoitanko lukijoiden mielestä liikaa hömpötysjuttuja”, vaikka ei pitäisi tavallaan miettiä, koska kirjoitus intohimon iskiessä voi kirjoittaa vaikka perunasta jos saa draivin päälle ja nauttii kirjoittamisesta :D. Ai kauhee kun tuli pitkä lause! 😀

      Mulberryn ostin käytettynä huuto.netistä, myyjä sattui sopivasti olemaan Joensuulainen ja tapasin hänet face-to-face ostohetkellä :).

  11. Oon ennenkin tainnut kommentoida siitä kuinka olen usein ihan eri mieltä asioista kuin sinä ja sekös ärsyttää…nimittäin asia ei ihminen. Henkilökohtaisesti annat minulle kivaa kontrastia asioihin ja pystyn laajemmin pohtimaan asioita eri näkökannoilta. Harvassa blogissa enää puidaan omia mietteitä mikä on sinänsä sääli. Juuri se erilaisuus ja sitäkautta ymmärrys on tämän blogin suola ja ei minä en ole oikeassa ja sinä väärässä vain eri mieltä. Jatka samaan malliin 🙂

    • Todella kiva kuulla henkilön ajatuksia, joka on monesti eri mieltä asioista kun mie -kiitos siitä :)! Maailma on monipuolisempi kun on erilaisia ihmisiä ja näkökulmia asioihin. Kiitos paljon ja kivaa viikonloppua! =)

  12. Moikkelis! Minä olen lukenut joka ikisen postauksesi, jotenkin minusta tuntuu että ollaan samanlaisia ihmisiä ja sen takia olenkin tykännyt enemmän siitä kun sanot kaiken suoraan. Ihanaa että on tuommoisia ihmisiä mihin pystyy samaistumaan. Olen kahden pienen lapsen äiti ja mulla ei oikein ole kavereita, niin on mukavaa kun voi olla täällä blogimaailmassa. Voisitko muuten listata niitä blogeja mitä seuraat? Vaikka top 10? Ihanaa syksyä teidän koko perheelle 🙂

    • Moi! Nimimerkkisi muistankin instan puolelta (mikäli olet sama) ,kiva kun tulit tänne bloginkin puolelle ilmoittamaan itestäsi :). Ihanaa kuulla että saat vertaistukea, äitiys ja lapsijuttuja on siinä mielessä kiva joskus kirjoittaa kun saa kuulla lukijoilta heidän omia kokemuksiaan samasta asiasta :). Höh, ikävää ettei siulla ole oikein kavereita (itellänikään ei seuraelämä ole mitään aktiivista sen jälkeen kun lähdin töihin takaisin 🙁 ). Ootko kattonut facebookissa onko siellä esim. oman paikkakunnan jotain äitiryhmää?

      ja kiitos blogi lemppari idiksestä, juuri postasin siitä 🙂

  13. Moi!
    Täällä taasen täysin uusi lukijasi, joka ”eksyi” tänne Instagramin kautta. Yhtään aiempaa tekstiäsi en vielä ehtinyt lukea, mutta sympatiseeraan jo nyt. 🙂
    Olen itse uunituore bloggaaja (no jotain blogiviritelmiä on ollut ennenkin) ja pohdin jo nyt, että mitä sitten, kun tilanteeni muuttuu? Lopetanko blogin vai annanko soljua itsestään uusille raiteille..?
    Mutta nyt alan kahlaamaan postauksiasi läpi! 🙂
    T. Noora

    • Moi, oi ompa kiva kuulla että instankin puolelta joku uusi tänne eksyy :)! Turha sitä on siun vielä miettiä, tilanne ja tunne näyttää sitten haluaako lopettaa vai jatkaa. Itellä ainakin parempi fiilis kun annoin blogin vaan pari päivää olla pois ajatuksista :).

      Tervetuloa jatkossakin, toivottovasti viihdyt 🙂

  14. Mä tykkään sun blogista paljon. Juttuja on laidasta laitaan. Mä myös vähän kaipaan niitä treenijuttuja, mutta onhan se ymmärrettävää ettei niitä tule tehtyä jos ei itelle oo niin ajankohtasia. Mä tykkään sun ”negatiivisista” postauksista. Eikä niistä mun mielestä todellakaan saa susta mitään tiukkis täti kuvaa! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta