Perunaviikko

Viime viikolla söin pääruokien lisukkeena perunaa ja  kuulostelin tuleeko kropalle mitä fiiliksiä. Perunaa tulee jonkinverran syötyä, mutta en kertaakaan ole aikaisemmin vetänyt koko viikkoa perunaruokia. Ensin kuvina viikon peruna ruuat.
 

Maanantai-Tiistai

Lihapullat & Muusi

 

Keskiviikko-Torstai 
Uunisei & Perunaa

Perjantai
Kanaa & Perunaa


Lauantai-Sunnuntai
Pulled Pork & Lohkoperunat

Peruna on ruoka-aineena niin suomalainen kun voi olla. Peruna on myös todella edullista ja se ei sisällä niin paljon hiilihydraatteja kuin riisi tai pasta. Normaalisti meillä tulee jonkinverran syötyä pottua ja useimmiten muusina. Keitetty peruna on sellaisenaan kuivaa ja vaatii seurakseen aina jonkun sörsselin tai jonkun joka kostuttaa sitä. Jos syön keitettyä perunaa, sörssään sen aina haarukalla ihan silpuksi, ihan kuin pikkulapsi :D.

Kroppa ei oikein sanonut juuta eikä jaata perunan puputtamiseen. Ainoastaan kanapihvi-perunapäivänä mahaa hieman turvotti ja oli vähän aikaa epämukava olo. Liekkö syynä se, ettei ruuan kanssa ollut mitään muuta sörsseliä kuin pikkiriikkisen valkokastiketta eli söin perunaa ihan siinä perus muodossa. Keitetyt perunat meillä oli myös uunisein kanssa, mutta kastike pehmitti kivasti perunan.

Katsoin kalorilaskurista miten perunan ravintosisältö muuttuu eri tavoilla valmistaessa:

                                              kcal/100g         P             H           R          annos
Perunamuusi                              80                1,6           12,1        2,7          200g
Peruna keitetty,suolattu,kuorittu   76                 1,9           15,4        0,2          120g
Peruna paistettu                             134               2,2           18,1        5,4          100g

P= Proteiini
H=Hiilihydraatti
R=Rasva

Perunalisäkkeistä lemppari oli lohkoperunat. Yllättäen lemppari on se, missä on eniten kaloreita :D. Pakko muuten hehkuttaa tuota Isimiehen tekemää Pulled Porkkia. Siis ou mai kaaaaad! Liha oli niiin pehmeää, niin suussa sulavaa ja niin HYVÄÄ! Possu maustettiin ja se hikoili uunissa 13 tuntia. Uunista oton jälkeen se oli niin pehmeää, että siitä sai revittyä tuollaisia slaisseja. Mmm.

Tällä viikolla lisukkeena on riisi. Teen siitä sitten samanlaisen yhteenvedon viikon jälkeen.

Käytätkö itse paljon perunaa ruuanlaitossa?

-Tiina

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

11 vastausta artikkeliin “Perunaviikko”

  1. Mä rakastan perunaa yli kaiken ja kaikissa muodoissa :D! Nyt oon jättäny sen pois, mutta nyt on tarkotuksena syödä myös hiilareita luvallisesti (okei oon mä vähän lipsunu, mut tosi vähän :D!) .
    Mulle ei oikeen uppoo taas pasta ja riisi…

  2. Mulla on taas pasta jota käytän, peruna on jäänyt kokonaan pois, ehkä kerran viikossa on tullut syötyä.. 🙂

  3. Satuin löytämään äsken blogisi muiden Joensuulaisäitien vauvablogeja lueskellessani, ja vaikka yleensä kommentoin harvakseltaan niin nyt on kyllä pakko kommentoida. Meillä nimittäin on kuukauden vanhempi poitsu kun teillä ja ollaan menossa naimisiin viikkoa ennen teitä! 😀 Lisäks ollaan kotoisin samoilta huudeilta, ollaan oltu yläasteella samaan aikaan, sä oot muistaakseni vuoden mua vanhempi 🙂 Olipas hauska huomata miten samanlaisessa elämäntilanteessa oot 🙂

    • Sillo ku asuin yksin, niin en ikinä tehny perunaa. Inhoon perunoitten kuorimista ja ku niitä pitää keittää pitkään. Ukkeli opetti miut syömään vähän monipuolisemmin, niin nykysi tulee sitäki sit syötyy :). Tänään oli eka riisiruoka, kanarisottoo mmm :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta