PÄIVÄKODIN IRTISANOMINEN

Esikoisemme Eetu 4vee aloitti uudessa päiväkodissa elokuussa osa-aikaisena kun muutimme uuteen asuntoon; kahtena päivänä viikosta 5h 30min ja yhtenä 2h 30min. Ajatuksena oli antaa hänelle virikkeitä, iloa ja virtaa meidän arkeen.No eihän se ihan niin mennyt…

Yhtenä aamuna jätkä alkoi heti alkuunsa huudon ”en halua hoitoon, hoito on tyhmä”. Mie kirjaimellisesti kannoin hänet hoitoon, samalla kun työnsin vaunuja. Eetu huusi ja mie huusin. Päiväkodilla purskahdin itkuun. Silloin päätin, että nyt tämä loppuu. Vaikka hoitopäivän jälkeen lapsi sanoi hoidossa olevan kivaa ja hoitajatkin kertoivat lapsen leikkineen ja olevan tosi reipas, rupesi jotenkin tuntumaan että hoito ottaa enemmän kuin antaa. Rupesi olemaan stressaavaa kuunnella aina hoitoaamuisin kiukutteluja hoitoon lähtemisestä. Päivähoidon tarkoitus oli kuitenkin olla meidän perheelle voimavara, ei stressitekijä. En myöskään missään nimessä halua, että Eetu luulee, että ”hylkään” hänet hoitoon. Uhmakohtauksia tuli kuitenkin myös vapaapäivinä, ei todellakaan pelkästään hoitopäivinä.

Päädyttiin siihen, että irtisanotaan päiväkotipaikka. Ilman mitään aktiviteetteja en kuitenkaan halua 4-vuotiaan olevan. Eetu kaipaa leikkitovereita ja kun Miina on vielä niin paljon minussa kiinni, haluan että sällillä on jotain kivaa omaa tekemistä.

Päiväkodin sijaan Eetu aloitti avoimen varhaiskasvatuksen!

Avoin varhaiskasvatus on Joensuun kaupungin kerhon tyyppistä toimintaa joka on nimensä mukaan kaikille avointa. Eetu on 3-5 vuotiaitten ryhmässä jossa on yhteensä 6 lasta. Ryhmäkoko on todella hyvä, pienessä ryhmässä lapset tulee varmemmin kohdattua myös yksilöinä. Toimintakausi on toukokuuhun asti, sitten on kesäloma ja syksylle pitää hakea paikkaa uudelleen.

Eetu aloitti iltapäiväryhmässä joka on kolmena päivänä viikossa 13-16 aikaan. Näin minimies saa virikkeitä ja muuta kuin Äidin seuraa -plus kaikista paras juttu: päästään eroon kiire aamuista! Vaikka päiväkoti alkoi 09 aikaan ja asutaan 5-minsan kävelymatkan etäisyydellä, se toi siltikin aamuun ylimääräistä stressiä. Silloin ihan jees jos mies oli iltavuorossa, mutta ne aamut kun itse joutui hoitamaan vauvan ja uhmiksen vaatteisiin ja ulos ennen ysiä, voin kertoa että aika monta ärrää ja hikikarpaloa siinä on lentänyt.

Avoin varhaiskasvatuksen toimintamaksu on vain 60e/kk ja se ei vaikuta kodinhoidontukeen, mikä on tietty huippu juttu kunhan keväällä se alkaa.

Avoin varhaiskasvatus sijaitsee eri kaupungin osassa, mutta autolla ajaa onneksi vain 10-minuuttia sinne. Aamut voidaan ottaa rauhassa ilman lähtöstressiä, ennätetään syödä lounas kotona ja sitten iltapäivästä saa sälli kivaa tekemistä. Välipala kuuluu myös kerhoon niin ateriavälikin säilyy sopivana.

Eilen oli Eetun ensimmäinen kerhopäivä. Hän jo aamulla sanoi ”minulla on jo kerhoa ikävä”, ”monelta se kerho alkaa”. Aamulla otettiin rennosti, syötiin rauhassa aamupala ilman hoppua ja kellon kyyläämistä, käytiin ulkona, syötiin lounas ja Eetu otti pienet power napitkin. Kerhossa iltapäivä alkoi suoraan ulkoilulla ja sälli lähti reippaasti mukaan.

Ihan selkeästi hänelle parempi ajoittaa tekeminen iltapäivään ja 3-tuntia on paljon parempi ajallisesti kuin pidempi. Tosin päiväkodissahan minimiehen päivät oli myös lyhyitä; kahtena päivänä 5h30min ja yhtenä 2h30min, kuten postauksen alussa kerroin. Vaikka 20-tuntia olisi saanut olla viikossa, meillä tuntimäärä oli vain murunen siitä.

Oravanpyörää ja päiväkotirumbaa ennättää sitten töihin paluun jälkeen olla liikaakin. 3-tuntia virikkeitä 3 päivänä viikossa tuntuu todella kivalta vaihtoehdolta nyt meidän perheelle <3

Onko teidän lapsi ollut avoimessa varhaiskasvatuksessa tai jossain muussa kerhotoiminnassa päiväkodin sijaan?

 

 

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Tiina / Fit Fat Mama

10 vastausta artikkeliin “PÄIVÄKODIN IRTISANOMINEN”

  1. Juuri tällaisia perhetilanteita varten on avoimet päiväkodit! Hyvä kun olet löytänyt oikean palvelun juuri teille!
    Pienelle lapselle ihanteellinen tuntimäärä on max. 5h päivä joten 3 tunnin aikana lapsi voi omaksua ja oppia usein paremminkin kun pitkän päivän aikana, jolloin aivot voivat stressaantua pienellä.
    avoimen päiväkodin toiminta on varmasti riittävää pojallesi tässä vaiheessa, ja onhan se myös fakta että isompi lapsi voi kokea että ”miksi minä en saa jäädä kotiin kun vauva saa jäädä?”. Uskon että kuuntelit juuri oikein itseäsi ja tuntemuksia 😊

    • Oli kyllä onni,että sain kuulla tästä vaihtoehdosta meidän naapurilta itseasiassa,en ollu aikaisemmin tiennyt tälläsestä vaihtoehdosta 🙂
      Tuntuu kyllä hyvältä vaihtoehdolta,iitos kommentista:)

  2. Meillä 5-vuotias käy seurakunnan kerhossa kaksi kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan. Vaihtoehtona olisi ollut myös kolme kertaa viikossa, mutta siihen emme päätyneet. Tämän lisäksi hän harrastaa ohjattua liikuntaa kolmena iltana viikossa. Tällä tavoin olemme järjestäneet hänelle kodin ulkopuolista aktiviteettia ja kontaktia muihin lapsiin.

    Minäkin arvostan kerhossa sitä, että se alkaa vasta puolen päivän jälkeen, joten 5v ja pienemmän kanssa saa aamupäivän olla rauhassa ja RAUHASSA, hyvissä ajoin alkaa valmistella lähtöä kerhoon. Ei tule sitä vihaamaani aamukiirettä vaan kerho kutkuttelee lapsen mielessä kivasti pitkin päivää ja kerholainen on aina innokkaasti lähdössä omanikäistensä kanssa touhuamaan.

    Kuulostaa siltä, että teidän perheessä on tehty kaikkia palveleva ratkaisu. Hienoa!
    Eetu saa kaipaamaansa virikettä oikeassa suhteessa, sopivaan aikaan. Äiti ja lapset saavat rauhalliset aamut ja kun äidin mieli saa lepoa aiempaa enemmän niin ehkä sitä kestää uhmakohtauksiakin paremmin.

    • Aamukiire on kyllä inhottavaa,sitä kerkee töiden alkaessa olla ihan riittävästi :/. Seurakunnan kerhot täälläpäi aamuisin,muuten olisi meilleki ollu vaihtoehtona :). Jep ja toivottavasti omakin pinna pitenisi uhman siedossa kun aamukiireestä päästiin 🙂

  3. Meijän muksu myös avoimessa kun olen pienemmän kanssa vielä kotona! Lisää äidin sekä esikoisen hyvinvointia 🙂 koen kyllä kerhotoiminnan todella tärkeäksi lapselle sekä oman jaksamiseni kannalta.

    Hyvä valinta!

  4. Meillä on kolme lasta 1, 2,5 ja 5,5v. Kaikki ovat olleet kotihoidossa aina, teemme mieheni kanssa vuorotyötä, joten hoito on onnistunut siksi hyvin näin. 5-vuotias on käynyt 2,5 vuotta seurakunnan kerhossa täällä Joensuussa. Kerho on kaksi kertaa viikossa ja kestää aamupäivän ajan. Lisäksi se on ilmainen ja siellä on kivasti aina tämän asuinalueen lapset. Joten kavereita on löytynyt kerhosta myös kerhon ulkopuolellekkin. Ja kerhoon on lyhyt matka, sillä tietenkin se on tällä alueella. Keskimmäinen aloittaa kerhon myös heti, kun täyttää 3. Suosittelen!

    • Kaverin lapsi käy seurakunnan kerhossa ja on myös tykänny :). Meilläkin se oli yksi vaihtoehto, mutta tuo iltapäivä aika oli meille parempi, niin haettiin sitten tuohon avoimeen varhaiskasvatukseen :). Aika kiva, että teidän työt menee tuolleen että kotihoito mahdollistuu, aikamoinen säästö kun ei tarvitse kolmen lapsen hoitomaksuja maksaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 24
Tykkää jutusta