PÄÄSIÄISEN KUULUMISET

Ihanat pitkät pääsiäisvapaat takana <3. Pääsiäinen alkoi iloisissa merkeissä kun torstaina pääsin jo 14 aikaan töistä. Kävimme miehen kanssa syömässä uudella paikallisella street food kojulla, pörräämässä vähän kaupungilla ja kakkukahvilla iloisten rakenneultra uutisten kunniaksi. Pakko myöntää, että hieman sekosin kun saatiin tyttölupaus ja viikonloppuna surffasin kaikenmaailman nettisivuilla tyttöjen vaatteita ihan silmät solmussa hihi.

Perjantaina heräiltiin kaikessa rauhassa ja mentiin puolen päivän maissa Anoppilaan pääsiäisruualle. Riistakäristystä puolukkahillolla&perunamuusilla, kylkeen salaatti ja jälkkäri niin ai että. Ja karjalanpiirakoita nam. Pari viikkoa sitten miulla oli ihan hervoton karjalanpiirakkahimo sekä riistakäristyshimo, joten maistui kyllä hyvin. Hassua miten vieläkin raskaushimot iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Illalla käytiin kauempana leikkipuistossa ja samalla koeajoin uuden pyöräni. Voin kertoa, että rullasi aika paljon paremmin kuin entisellä kolmivaihteisella. Nykyinen on hydridi, käy sekä maasto että kaupunkiajoon ja vaihteita on jotain 30. Ensimmäinen laadukas, ns. ”aikuisten” pyöräni. Kohta työmatka taas pitenee muuton jälkeen, joten uusi fillari oli kyllä aiheellinen.

Lauantaina ajettiin siskoni luokse Kajaaniin pääsiäisen viettoon. Sisko oli loihtinut kolmenlaista eri apetta, kinkkupiirakkaa, britakakkua sekä rahkapiirakkaa. Niiden lisäksi vielä suklaamuna joten olo oli aikamoisen tuhti. Käytiin miehen kanssa kahdelleen kävelylenkillä joka onneksi helpotti ähkyä.

Serkukset kohta 6v ja meidän minimies kohta 4v leikkivät keskenään onessaan ja tuntui melkein liiankin helpolta itse vaan hengailla. Välillä yritin mennä mukaan leikkiin, mutta aika nopeasti tuli komento mennä pois haha.

Illasta käytiin saunassa ja nukkumaan rupesin samaan aikaan kuin Eetu.

Sunnuntaina koitti pitkään minimiehen odottama reissu Angry Birds puistoon Vuokatissa. Alle 4-vuotiaat pääsee ilmaiseksi, meiltä sisäänpääsy oli muistaakseni 19e per henkilö. Oltiin kerran käyty puistossa aikaisemmin ja tuolloin miekin viiletin menemään liukumäkiä ja putkia pitkin hullua vauhtia. Nyt raskaana en uskaltanut mennä edes liukumäistä.

Oma lempparini puistossa on vaijeriliuku ja tanssimatto ja ne olikin oikeastaan ainoat joita itse pääsin hyödyntämään puistossa. Angry Bird puistosta löytyy myös mm. skeittipaikka, kuntosali, minigolf rata, sählyn peluuta jne. Eniten lasten paikka, mutta todella kivasti huomioitu myös muut ikäryhmät.

Samalla reissulla käytiin myös Sotkamon Benettonilta josta ostin Myylle (vauvan nimi masuaikana) ihanat pienet farkut ja itselleni 100% puuvillaa olevan keltaisen paidan.

Oli ihan jäätävä nälkä kun tultiin monen tunnin puistoilun jälkeen ja käytiin legendaarisella Mantan Grillillä. Annokset on kyllä ihan jäätäviä, syötiin siskon kanssa kebab ranskalaiset puoliksi, enkä siltikään jaksanut kaikkea.

Illalla käytiin vielä leikkipuistossa, muuten vaan öllöteltiin ja leikittiin junaradalla.

Mämmi, niin kuvauksellinen :D. Parasta vaniljakastikkeen kanssa!

Maanantaina lähdettiinkin ajamaan kotia kohti. Haettiin koira miehen veljen luota hoidosta ja illalla pyöräiltiin Eetun kanssa leikkipuistoon.

Eilen sitten arki taas alkoi, onneksi aika kivasti. Kävin pitkästä aikaa salillakin tekemässä kevyesti. Hitsin pitkäkestoinen flunssa päällä, yleensä perus nokkavuotaa tauti miulla menee muutamassa päivässä ohi. Nyt on ollut jo viikon, ilman kuumetta. Melkein olisi kiva kun kuume tupsahtaisi, niin polttaisi pöpön kunnolla pois.

Mutta sellainen oli meidän pääsiäinen. Mukavaa oli tulla höpöttämään ihan peruskuulumisia ajatuksen lennolla :).

Miten teillä meni pääsiäinen? Söittekö paljon suklaamunia? Pakko vielä sen verran höpöttää, että töhnämunat on niin nam! Vaikka monen mielestä ihan yli-imelää. Olenkin sellainen herkkuhiiri että hih.

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 10
Tykkää jutusta