Onnellisuus

Mie oon oikeesti aika onnellinen. Miulla on maailman paras tuleva aviomies, söpö vauva joka oppii ja kasvaa jatkuvasti, oma koti ja ruokaa jääkaapissa.

IMG_8709

Vaikka kirjoitan monesti niistä arjen -ei nii ihanista jutuista ja valitan läskikyljistäni, niin loppujen lopuksi mitä väliä? Vaikka miun maha roikkuisi maassa asti tai vaikka Eetulla olisi enemmänkin kiukkupylly päiviä, niin kyllä perhe ja läheiset on ne tärkeimmät elämässä. Vaikka miulla ois pyykkilautavatsa ja olkapäät pyöreät kuin omenat, mutta eläisin elämääni yksin, en varmasti olisi näin onnellinen. Ennen Tuomasta en tiennyt mitä onni on. Epäilin onko oikeaa Onnea edes olemassa. Nyt tiedän että on.

Olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen siitä kun olen löytänyt rinnalleni noin ihanan ja rakastavan miehen. Se ei todellakaan ole itsestään selvää, että nykypäivänä löytää hyvän miehen. Ehei, valitettavasti hunsvotteja ja äshouleja riehuu pitkin kylillä. Joku saisi käydä vaikka lakaisemassa ne jonnekin piiloon.

IMG_8677vvv

Olen myös mielettömän onnellinen siitä, kun meillä on yhteinen lapsi. Lapsi teki kahdesta aikuisesta oikean perheen. Lapsen saanti ei ole valitettavasti kaikille edes mahdollista, joten pitäisi enemmän osata nauttia myös niistä kakkavaipan hajuisista kiukkupäivistäkin.

Jotkut asuu siltojen alla, tai kadulla. Meillä on omistusasunto, jota saadaan halutessamme rempata mielinmäärin tai ylipäätään tehdä melkein mitä huvittaa. (Molemmat ollaan kyllä sen verran poropeukaloita ja vieläkin yksi tapettirulla odottaa seinälle laittamista, mutta enivei.)

 IMG_5220

IMG_5214 IMG_5216

Eilinen Äitienpäivä oli todellakin sitä onnellisuutta:Sain aamupalan sänkyyn ja Tuomas oli tehnyt miulle valokuvakirjan jossa oli kuvia meidän alkutaipaleelta tähän vuoteena asti tekstien kera. What a man <3. Sateesta huolimatta kävimme koko porukka kävelyllä ja juttelimme. Syötiin, herkuteltiin lisää, käytiin anoppilassa, katsottiin kerrankin hauskaa elokuvaa ja pussailtiin. Ja syötiin karkkia.

IMG_8746

IMG_8752Toppi Seppälä

Housut Cubus

Kengät Vox Shoes

Korvikset Guess

Kello Zzero

IMG_8726VVVPaita Burberry

Housut Name it

Elämä on nyt ja tässä. Pitäisi muutenkin oppia arvostamaan niitä elämän pieniäkin hetkiä ja kokemuksia.

Miulla on maailman parhaimmat poitsut <3!

ps. Miten siun äitienpäivä meni?

-Tiina

 

Tiina / Fit Fat Mama

24 vastausta artikkeliin “Onnellisuus”

  1. Voi että kuinka ihanaa ♡ en mä osaa ees muuta sanoo ku ihanaa ihanaa ihanaaaaaaaas ♡♡♡♡

    • Joo iteki myönnän, että valitan asioista ehkä liiankin helposti. Mutta niin tein kyllä ennen vauvaakin, heh :D. Mutta vaikka valitan, yritän silti yleisesti ottaen ajatella positiivisesti :).

    • Onneksi tuota positiivista ajattelua voi opetella! 🙂 Itse oon saanut opetella sitä oikein urakalla viime vuosina, kun ennen näin asioissa vain kaikki huonot puolet. Tänä päivänä yritän niitä lapsen niskapaskojakin tmv. pestessä miettiä kuinka etuoikeutettu olenkaan, kun minulla on lapsi ja kokonainen perhe. Vaikeaahan tuo välillä on, sitä en kiellä, mutta kyllä sitä vähitellen oppii olemaan positiivisempi.

    • Niimpä ja kun lapsi ei ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys, kaikki ei voi edes saada lapsia :(. Vaikka miten Eetu kiukkuilis, niin muutaman hymyn jälkeen kaikki on jo unohdettu :).

  2. Onnellinen tässä ja nyt <3 Ihan samoja ajatuksia pyörittelin minäkin päässäni ja melkein samaan aikaan taidettiin julkaista 😀 Great minds think alike 😉

  3. Ihana eka äitienpäivä sulla <3 Niin kauniina oot, ja pikkuherra ihan tomerana 🙂 Kiva postaus! Turhan monesti tulee itekin maristua turhista pikkuasioista, vaikka kaikkihan on oikeesti enemmin ku mukavasti 😀

    • Oi kiitos <3. Hih, Eetusta on välillä hankala saada kunnon kuvia kun herra haluu pystyasennossa vaan pomppia ja selällään ei suostu makaamaan vaan pyörähtää heti :D.
      Oli kyllä mukava eka äitienpäivä ja monta vielä edessä :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta