MY YEAR 2015 osa 2

Heipä hei, nyt kakkososa vuosikatsauksessa. Ihanaa viettää pitkää viikonloppua ja ladata akkuja <3.

 

heinäkuu

Heinäkuussa oli Vekararock ja nautittiin niistä harvoista aurinkopäivistä jolloin en nököttänyt töissä toimistolla. Aloitin Äideille jumppaa postaussarjan ja minua haastateltiin paikallislehteen.

elokuu

Kävimme lataamassa akkuja Budapestissa, vaikkakaan Taaperon touhut siellä laittoi ressinkin usein päälle haha. Vietimme myös ensimmäistä hääpäivää ja käytiin kahdestaan Kolispassa. Kävin silloin tällöin salilla, lähinnä koko kropan ohjelmalla tehden.

syyskuu

Minimies täytti 2-vuotta ja tavoitteeni stressittömistä juhlista onnistui. Huomasin miten elämä alkoi muuten tuntua todella stressaavalta ja ahdistavalta ja rupesin miettimään miten asiaa saisi työstettyä pois. Naiseus vitutti ja Bodyshopin blogi-ilta oli ihana piristys arkeen.

lokakuuEetu aloitti hoidon uudessa päiväkodissa joka mietitytti. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin. Hankin sinettipidennykset ja ostelin muutenkin itselleni aika paljon juttuja. Treenipostauksissa kirjoitin mm. miten dietti muuttaa elämäntavaksi.

marraskuu

Marraskuussa tein ruokavaliokuurin C9:n joka näin jälkikäteen mietittynä oli omassa elämässäni todella iso käännekohta. Aloitin käymään uudelleen säännöllisesti salillakin, ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Juhlin pikkujouluja ja kirjoittelin Eetun päivän ruuista joka keräsikin kivasti kommentteja.

joulukuu

Vuoden viimeinen kuukausi oli pitkästä aikaa blogissa omasta mielestäni sitä ominta Fit Fat Mama-blogia sisältöineen. Monipuolisesti niin treeni, mielipide, arki kuin tyylijuttuja :). Vietin viimeisiä pikkujouluja, pohdin Äitiyttä ja alkoholia, vietin joulua ja reenailin.

Vuosi 2015 oli meidän perheelle raskain pitkästä aikaa ja se heijastui ajottain valitettavasti liiallisena negatiivisuutena myös blogiin. Vuosikatsausta kirjoittaessani tuli ihan puistattava olo joidenkin kuukausien aikana kun muistin miten ahdistava ajanjakso silloin oli. Vuoden kaksi viimeisintä kuukautta olivat ehdottomasti parhaimmat kaikinpuolin ja jotenkin uskon, ja toivon vahvasti että tästä vuodesta tulee parempi <3. Haluan tehdä vielä postauksen, jossa kerron mitä suunnitelmia miulla on tälle vuodelle.

Oikein ihanaa viikonloppua sinne 🙂

 

Mikä blogini postaus/ajanjakso on jäänyt omaan mieleesi tämän vuoden aikana?

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Instagramissa / Bloglovinissa /

 

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

2 vastausta artikkeliin “MY YEAR 2015 osa 2”

  1. Moikka! Kysyisin tuosta C9 kuurista että mikäs sen päätarkoitus on? Oma ongelmani on että minun vatsa toimii erittäin huonosti ja mulla on luonnostaan tosi huono aineenvaihdunta. Olen yrittänyt laihduttaa, mutta huonolla menestyksellä juuri sen takia kun paskalla käyminen ei onnistu 😀 oliskohän tästä kuurista mulle hyötyä? Onko tämä vähän niinkuin detox kuuri? Ja miten sit kuurin jälkeen? Tuleeko kaikki kilot takas heti? Kiitos jo etukäteen? 🙂

    • RMoi Minna :). Päätarkoitus on aloittaa matka terveellisempää elämää, antaa se ”alkupotku pyllylle” noudattaen ohjeen mukaista ruokavaliota :). Turvotus lähti ja kiloja tippui, mutta se olotila oli itselleni tässä tärkein. niin paljon parempi olo omassa kropassa. Potku itelleni oli kyllä ainakin todellakin, aloitin käymään uudelleen salilla ja kuukausi kuurinkin jälkeen paino oli about samoissa lukemissa kuin kuurin vikana päivänä. Juhlimassa pidin croptoppiakin, en ole koskaan aikaisemmin voinut tai kehdannut ihmisten ilmoilla sellaisessa olla. Eli todellakin ei jäänyt vain 9 päivän varaan itelläni :).

      Uskon todella vahvasti, että Aloejuoma + kuuri ylipäätänsä olisi siulle todella hyväksi. Juomaa hellii suolistoa sisältä päin. Detox kuurissa on aikalailla sama ajatus, tässä erona se, ettei tarvitse juoda pelkkiä litkuja vaan saa syödä ihan oikeaa ruokaa myös.

      Miulla on kamppis meneillään tästä, en ole blogiin vielä ennättänyt laittaakaan, sähköpostiin fitfatmamatiina@gmail.com laittele viestiä ihmeessä niin pääset mukaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta