Minimiehen synnytys

Kattelin meidän pikkusen ensimmäisiä kuvia ja ajattelin kirjoittaa ylös hänen matkansa maailmaan.

Lauantai 14.9 ja olin viettämässä luokkakokousta. Synnytystapa-arvio oli ollut viikkoa ennen luokkakokousta ja siitä asti oli päivittäin maha ollu tosi pinkee ja supisteli jonkinverran, mut ei mitenkään kovin kipeesti eikä todellakaan usein. Moni sanoi luokkakokouksessa että ”sie synnytät tänään”. Ite vaan naureskelin ja toivoin, että kunhan ei paljoo menis lasketun ajan yli. Laskettuaika oli siis 23.9.
Makasin sängyssä 02 aikaan ja kerkesin ummistaa silmät, kun tuntui kunnolla märkä lörähdys. Sanoin isimiehelle että joko kusin housuun, tai sitte miulla tuli lapsivedet. Ponkaisin ylös ja reisiä pitkin lorisi punertavaa litkuu. Tajusin, ettei tää mitää virtsankarkailuu ollu ja rupesin tärisemään ihan hulluna. Soitin synnärille ja sanoivat, että tule näytille muttei mitään kiirettä.
Soitin siskolleni, että vedet meni ja olin vieläkin ihan sekasin. Lisäksi soitin ystävälleni jolle olin luokkakokouksessa lainannut kamerani. Kun ystävä tuli, niin itse olin jo rauhoittunut ja hengailtiin meillä parisen tuntia. Isimies oli ihan pihalla ja hänellä meni ajantaju hetkeksi täysin :D.

04.30 oltiin synnärillä ja tarkastuksen jälkeen varmistu, että litku oli lapsivettä, mutta kalvot oli vielä ehjät. Miut laitettiin käyrille ja sanottiin että jään sinne yöksi. Käyrillä tarkastettiin siis vauvan syke + supistukset. Olin ihan järkyttyny, kun olin varautunut siihen että käydään vaan näyttäytymässä ja pääsen kotiin.

Seuraavana aamuna homma ei ollut edistynyt paljon mitään, joten sain luvan käydä kotona. Käsky tuli, että takaisin pitää tulla 6 tunnin päästä, koska seuraava antibiotti pitää laittaa tippumaan. Antibiotti siitä syystä, että ei tule mitään infektioo lapsiveden menon takia. Asutaan lähellä sairaalaa, joten päätin isimiehen kanssa kävellä kotiin. Kotosalla kaikki keinot käyttöön että suppareita tulis nopeemmin. Kikat tuntui toimivan ja supistuksia rupes tulemaan välillä 5 minuutin välein. Supistus tuntu kivulta alamahassa ja alaselässä yhtä aikaa. Ennen tätä päivää en tiennyt miltä tuntuu ns. oikee supistus. Kotona ollessa katoin kelloo tyyliin: 4 minuuttii menny, minuutin päästä seuraava supistus ja menin valmiiksi perse taakse- asentoon. Teki kipeetä, mutta ei lähellekään niin kipeeltä, miltä luulin supistusten tuntuvan. Jes! -ajattelin.

Mentiin sairaalaan takasin ja supistukset harveni. Käveltiin sairaalan rappusia, vetelin askelkyykkyjä ja toivoin että rupeis jotain edes tapahtumaan. Ei niin ei. Taas yö sairaalassa. Alkoi jo mennä hermot.

16.9 Aamulla puhkaistiin kalvot ja vihdoin homma rupesi etenemään! Kalvojen puhkaisu kuulostaa ällöltä ja kipeeltä, mut ei se ees sattunu. Kivunlievityksenä oli ensin lämpötyyny ja sellanen sähköjuttu selässä. Epiduraali tökättiin 2 kertaa väärän kohtaan ja sattu iha pirkeleesti, enemmän melkein ku supparit. Käyrää oli hauska seurata epin laiton jälkeen: aijaa nyt näköjää supistaa, ei tunnu missään :D.

Pikkuhiljaa sai ruveta pungertaa pikkumiestä pihalle. Kätilö sanoi että kokeilehan kun pää tuntuu. Kokeilin ja sillon kunnolla tajus et ei hitto, siellä on ihan oikeesti vauva ja ihan kohta miusta tulee Äiti!
Ponnistus meni kuulemma kun oppikirjasta, eikä ollu ollenkaan niin kauheeta mitä luulin.
 Isimiehen kaa naureskeltiin raskauden aikana monet kerrat, että koko sairaala varmasti kuulee kun synnytän ja voi sitä kiroilun ja huudon määrää. Todellisuudessa kirosin tasan kerran, enkä huutanu yhtään. Hyvällä kunnolla on varmasti myös osansa pelissä, jaksoin ponnistaa ja keskittää ajatukset hengittämiseen.
16.9.2013 kello 14.13 miusta tuli Äiti <3.

Synnytyksen jälkeen olin ihan pihalla. En edes itkenyt, mitä itkin jälkikäteen että miks en ees itkeny :D. Menin suihkuun ja sillä aikaa kätilö otti pojasta mitat.

45cm ja 2700g. Moni vauva on syntyessään lähemmäs 4kg, joten meidän poika oli todellinen mini :).

Synnytyksestä jäi kaikenkaikkiaan tosi hyvä fiilis. Ikinä ei pitäisi mennä lukemaan mitään keskustelupalstoja tai googlettaa sanaa ”synnytys”. Itse nimittäin googlettelin ja luin vaikka mitä kertomuksia ennen omaa synnytystä ja olin varma että se sattuu ihan pirkeleesti ja en kestä, mutta omalla kohdallani todellisuus ei ollut lähellekään niin kauheeta, mitä yleisesti annetaan ymmärtää. Jokainen synnytys on erilainen, eikä sitä voi ennalta tietää miten hommat etenee. Miun kohdalla aikaa meni eniten alkuhommaan, ponnistus oli huomattavasti nopeempi. Supistuksetkaan ei sattunu niin paljoo mitä luulin.
Teksti voi olla täynnä kirjoitusvirheitä ja välissä murretta ja välissä ns. normaalisti kirjoitteluu, mutta halusin kirjoittaa tän mahdollisimman ajatuksen virran mukaisesti.
ps. Miulla ja vauvalla on sama syntymäpäivä, joten isimies pääsee jatkossa helpolla kun ei tarttee muistaa kun vaan yksi päivämäärä :D. Ikäeroa miulla ja vauvalla tasan 24-vuotta.
-Tiina
Tiina / Fit Fat Mama

11 vastausta artikkeliin “Minimiehen synnytys”

  1. Paljon onnea!!! Käytiin pitkään samalla salilla, mut en missään vaiheessa oo tajunnut siun olevan raskaana. Lokakuussa siellä viimeksi kävin, sillon ei osuttu yhtä aikaa.Ihana kertomus ja ihana vauva!

    • Kiitos paljon :). Lokakuussa vauva oli jo pullahtanu maailmaan. Tuu ihmees moikkaa jos joskus satutaan yhtä aikaa energylle :). Näytin kyl aika pitkään vaan lihoneelta,mut lopussa oli jo kunnon pallero :).

  2. Joo. Nyt en oo energyllä, mut varmaan palaan. Ollaan myö juteltukin, mut en nyt keksi miten tunnistaisit, eli en ees yritä antaa tuntomerkkejä. 😀

    • hehe okei :D. energy on kyl loisto sali, tungos vaan välillä ärsyttää, mut pienellä kikkailulla saapi aina reenit tehtyy tarvittavalla tavalla :).

  3. Oiiii<3. Miulla kans meni sillon vedet mut suppareita ei kuulunu ei näkyny. Mut mullakin jäi tooooosi hyvä fiilis jns sairaalan henkilökunnasta! Viikko myö sairaalassa oltiin niin hyvin tuli porukka tutuks:D.

    • Mie olin 5 yötä, mut onneks välissä pääsin kotona käymään :). Onneks miulle sattu hyvät huonekaverit nii aika meni aika nopeesti. Muutamat hoitajat oli kyl ihanii, yhtä iha halasin ku sain luvan lähtee kotiin ku olin nii ilonen :D.

  4. Oi ihana miten hyvä synnytys sulla oli! Olenpas iloinen että tulin lukemaan :). Itselläni esikoinen syntyy arviolta kuukauden päästä ja juurikin kovasti olen googlaillut kaikkea mahdollista, pohtinut pääni puhki kaikkea mahdollista ja stressannut kaikkea mahdollista :D. Sitten toisaalta taas on kova luotto siihen, että hyvin se menee ja kyllä minä siitä selviän…

    Ja niin kauniin pikkumiehen sait, ihana! Onnea kovasti, vaikka tulokkaan synnystä onkin jo kaiketi hitusen aikaa :).

    http://rakkaudellahannele.blogspot.fi

    • Joo mieki googlettelin sillon tosi paljon ja ei ois pitäny :D. Miulla oli tosissaan niin helppo synnytys, että sanoin jo synnärillä miehelle että millos toinen :D.
      Synnytyksiä on erilaisia ja niitä kun ei voi ennalta liikaa suunnitella, niin kannattaa mennä rennoilla fiiliksillä ja avoimin mielin. Vaikka rentous on helpommin sanottu kuin tehty, tottakai siinä jännittää et miten kaikki menee :).

      Kiitos ja onnee tulevasta muksusta <3!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta