ME MUUTETAAN!

Me muutetaan – itseasiassa kaksi kertaa puolen vuoden aikana.

avaimet

Olemme asuneet nykyisessä vuokra-asunnossa toukokuusta asti jolloin möimme rivitalo neliömme. Tarkoituksena oli alusta alkaen löytää vain joku kämppä siksi aikaa, että löydämme seuraavan oman asunnon. Oma on aina oma ja tuntuu tyhmältä maksaa vieraalle asunnosta, kun samalla voisi maksaa omaa pois.

Vuokra-asuntomme on siisti&saunallinen rivitalokolmio kivalta alueelta. Alusta asti kuitenkin pidimme tätä tilapäisratkaisuna ja kalliin vuokran takia meillä oli kokoajan vetämässä vuokrapaperit Joensuun kaupungilla. Kun kyseessä on kuitenkin tilapäisratkaisu, ei tarvitse olla niin priimaa.

Muutamme tänään kaupungin vuokra-asuntoon. Kerrostalo kolmio, ei saunaa ja muovimatot kruunaa kokonaisuuden haha! Hauskaa kun Eetu pääsee kokemaan kerrostalo asumista ja hoitopaikkaan+töihin on lyhempi matka. Vuokra on 200€ edullisempi, joten saamme säästettyä ihan kivan summan. Päästään toukokuussa ulkomaille ja silloin on luvassa jotain muutakin huippua josta olemme tienneet jo hyvän aikaa…

Toukokuussa muutamme omaan asuntoon!

5km keskustasta, rivitalon päätyasunto. Neliö järkevällä pohjaratkaisulla, VAATEHUONEELLA (jee!), tupakeittiö ja kodinhoitohuoneeseen pääsee toisesta ulko-ovesta mikä on koiran kanssa huikea juttu.

Kyseessä on siis uudiskohde ja saamme valita kaikki materiaalit alusta loppuun itse. Nyt olemme vasta valinneet lattiamateriaalin (laminaatti). Kohta pääsemme ideoimaan keittiön materiaaleja. Tulee aika hyvä kontrasti muuttaa kaupungin vuokrakämpästä uuteen priimaan :D.

Projektia kerrakseen ja mieluista sellaista hihi!

muutto

15418406_10211143994577337_7220923009711859053_o

 

Sellaisia uutisia näin Uudenvuoden kunniaksi :)! En malta  odottaa että päästään omaan, uuteen kotiin jossa me olemme ensimmäiset asukkaat ja saadaan itse aloittaa Kodin tarina <3.

 

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

7 vastausta artikkeliin “ME MUUTETAAN!”

  1. Onnea uudesta kodista! Ja hermoja muuttohässäkkään 😀 Just muutimme kuukausi sitten, ja se kaikki keskeneräisyys on tämmöselle pedantille ihan kamalaa 😀

  2. Onnea uuteen – vai pitäisikö sanoa uusii 😀 – koteihin! Muuttaminen on stressaavaa, mutta miusta myös mukavaa 🙂 Tulee ainakin heitettyä paljon kaikkea vanhaa ja tarpeetonta tavaraa menemään, kun muutossa huomaa, että eihän näitä oikeasti tarvitse mihinkään!

  3. Onnea uuden kodin projektiin 🙂 Olis kyllä ihanaa kun joskus pääsis muuttamaan täysin uuteen kotiin jossa näkyis myös oman käden jälki mm.tapettien yms.juttujen valinnan suhteen. Jos olisin kateellista sorttia niin NYT olisin 😉

    • Kiitos Johanna :). Kivaa kyllä saada päättää kaikki itse, ts. miehen kanssa. Suuri vastuu ja miettiminen, mutta ompahan projektia ainakin hihi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 8
Tykkää jutusta