Louis Vuitton Favorite PM

Kerroinkin Helsingin reissu postauksessa, että kävin ensimmäistä kertaa Louis Vuittonin liikkeessä, joten tulin kertomaan siitä ja laukku hankinnastani hieman enemmän.

Aikaisemmin pidin Louis Vuitton-laukkuja ihan pelleinä. ”Hyi jotain feikkilaukkujen näköisiä”. Sekin ennakkoluulo johtui vallitsevasta piratismista, suosituin ja feikatuin Louis Vuittonin kuosihan on nimenomaan Monogram joiden törkeän näköisiä kopioita näkyy runsaasti kaupungilla. En tiennyt edes muiden kuosien olemassa oloa, kunnes törmäsin facebookin merkkikirpputorilla ruudulliseen kuosiin johon ihastuin äzäp. Nykyisin monogram-kuosi miellyttää myös silmää joissakin tuotteissa, niin se mieli muuttuu.

Näin livenä Ebene-kuosia ja ihastukseni syveni. Tilasin ensi kokeilukseni Key Pouchin ja varmistuin siitä, että kuosi ja materiaali olivat mieluisia. Ja ne todellakin olivat! Aloitin miettimään laukun mallia, kuosin kun olin jo päättänyt. Katsoin lukemattomia youtube videoita, luin kokemuksia ja kysyin LV Forumilta vinkkejä. Kyseessä ei siis todellakaan ollut mikään hetken mielijohde ostos.

louisvuittonfavorite

Pähkäilin monen eri laukkumallin välillä ja lopulta päädyin siihen, että haluan pienen crossbody laukun. Liikkeeseen meno pelotti. Sydän pamppaili ja kädet hikoili. Olin kuullut ettei kaikkia edes päästetä liikkeeseen sisälle, joten jännitti että heittävät tälläisen landepaukun pellolle.

Ennakkoluulot oli turhia: ovimies avasi tervehtien oven ja sain palvelua lähes heti. Testasin Evaa ja Favoritea, mutta Evan hihna oli liian pitkä tälläiselle persjalkaiselle ja Favon malli miellytti enemmän silmää, joten halusin sen. Mallailin tavaroita Favon sisään, rumpsuttelin ja testasin magneetin pysyvyyttä sekä tarkistin ettei missään ole naarmuja. Minua palvellut myyjä oli hieman hiljaisempi, mutta hänen pakatessa laukkuani rupattelin toisen myyjän kanssa joka oli oikein valoisa ja todella mukava. Toivotteli tervetulleeksi seuraavan kerran kun ollaan Helsinkiin menossa. Tuomaskin osasi käyttäytyä liikkeessä, tosin hinnan kuulessa hän sanoi ”mitä” :D. No omat rahani joten saan käyttää ne miten huvittaa.

Valintani oli siis Louis Vuitton Favorite PM kuosissa Damier Ebene.

lvfavorite

louisvuittonfavoritepm

IMG_8577

IMG_8563

 

Laukkua voi kantaa crossbody hihnalla, olkalaukkuna tai clutsina. Eli periaatteessa 3 laukkua yhden hinnalla ;).

IMG_8579

IMG_8581

Sisus on kauniin punainen ja sieltä löytyy myös pieni tasku, johon mahtuu esim. avainpussukka. Laukku suljetaan magneetilla, joka on ihmeen pitävä ja osottautunut käytössä todella näppäräksi.

Kauppareissulla olen testannut laukkua ja sinne mahtui hyvin vaihtovaippa, pähkinäpussi, puhelin sekä avaimet. Pieni, suuri laukku <3.

 

Love this!  Millaisia crossbody laukkuja teiltä löytyy?

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Tiina / Fit Fat Mama

14 vastausta artikkeliin “Louis Vuitton Favorite PM”

  1. Ei liity aiheeseen, mut tiiätkö että mun bloggeriin ei saa sun blogia tohon lukuluetteloon, eikä myöskään noihin suosikkeihin mitä mulla pyörii siinä sivussa blogissa.. Ei oo saanu siitä lähtien kun on tää osote ollu kaksplussalla! Toi mäkättää vaan ettei tunnista syötettä.. Outoo koska mun mielestä oon lisänny luetteloon jotain muitakin kaksplussan osotteista :O
    Onneks seuraan fb:ssä, kun se on nyt sitten näköjään ainoa minkä kautta tajuan uudet postaukset =D

    • Hei jee nyt onnistu!! Tattadadaa siellä oot suosikeissakin taas! Kiva etten aiemmin tajunnu mainita, vaan väkisin yritin sitä samaa tunkee aika ajoin :DD

  2. Kaunis! Kivat yksityiskohdat tuo metalliketju ja punainen sisävuori 🙂 Sain aamun naurut tuosta ettei kaikkia oltaisi päästetty sisään, ei kai ketään ole oikeasti kohdeltu niin 😀 Aiheesta toiseen, onko lite ohjelmasi Jutan?

    • Niin on, punainen käy tosi kivasti tummanruskeen kanssa yhteen :). Haha siis joo, on kuulemma käynyt jolleki niin ettei oo päässy ees liikkeeseen sisälle :D. Jutam FitFarmin Lite ohjelma kyllä :)!

  3. Kaunis laukku, ihanan tarkkaa työtä! 🙂 Kuosi on myös siisti, ei pomppaa ihan heti silmään ja sopii monien vaatteiden kanssa. ^^

  4. Heippa! Oon etsiny Facesta tota louis vuitton forum finland ryhmää mutta en sitä oo löytänyt? Onko se salainen ryhmä nykyään vai mistähän johtuu, osaatko sanoa?

  5. No voi rähmä! Enkä mää tunne ketään sieltä 🙂 Ei tunneta toisiamme mutta olisko mahdollista että sä voisit suositella mua sinne… Oon niin hullaantunut näihin Vuittoneihin että olis kiva päästä samanhenkiseen seuraan. Eka hankinta oli tuo samanlainen key pouch kuin sullakin ja nyt on Eva-laukku tulossa, en millään malttais odottaa…

    • Key pouch on kyllä ihan huippu, se oli myös miun ensimmäinen hankinta lv:ltä :). En valitettavasti voi, siellä on tiukentunut säännöt paljon…suosittelen Dc:tä, design corner merkkikirppua facesta, siellä liikkuu myös paljon Lv:tä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 1
Tykkää jutusta