Kun virta loppuu.

En tiedä mistä alottaisi, tai alottaisiko mistään. Jos minua kuvailee, niin pienestä pitäen olen aina ollut se Reipas Tiina. Pirteä Tiina. Iloinen Tiina. Kun pirteää verhoa pitää päällä tarpeeksi pitkään, vaikka sisällä musertuu, jossain vaiheessa aiheutuu ongelmia.

Duracel pupusta alkaa olla patterit loppu. Viikon sisällä olen saanut kaksi paniikkikohtausta jonka aikana tuntuu ettei happi kulje.  Viikon sisällä sykkeeni on noussut niin korkeaksi, että leikkipuistossa suunniteltu jalkatreeni piti lopettaa parin pompun jälkeen kesken. Tänään itkin puolet hölkkälenkistä ja katsoin häpeillen maahan kun ihmisiä tuli vastaan. Entä jos ne on jotain tuttuja? Entä jos ne ihmettelee, miksi ILOINEN Tiina itkee? Kun on niin pitkään tsempannut itseään, jaksanut uskoa parempaan ja kovettaa itsensä olevaan yhä se vuoden Positiivisin tittelin oleva Superwoman, jossain vaiheessa tulee raja vastaan.

uupumus

Kaikki olettaa, että Tiina on aina iloinen ja jaksaa. Superwomanillakin voi viitasta loppua löpö ja sitten superwoman tipahtaa naama edellä asfalttiin. Superwoman on vaan niin tottunut olemaan suorittaja, ettei superwoman halua myöntää olevansa myös heikko. Koska eihän kukaan halua sitä myöntää, että omaa heikkouksia. Suoritusyhteiskunnassa varsinkaan.

Kroppani on alkanut ylläolevien ongelmien lisäksi reagoimaan rajuilla iho-ongelmilla. Minulla ei ole koskaan ollut huono iho, ennen kuin nyt. Naamaan nousee hervottomia ällöttäviä patteja, jotka eivät ainakaan helpota itsetuntoa. Ruokailut ovat menneet myös päin prinkkalaa. Joko en syö tarpeeksi, tai sitten syön ihan liikaa. Yläkroppani on kuihtunut ja vatsa turvonnut.

En muista mitään, en yksinkertaisiakaan asioita. ”Äiti anna haarukka”, ”ai enkö antanutkaan, sori”. Aina kun luen sähköpostiani, toisaaltaan toivon siellä olevan jotain mielenkiintoista, mutta samalla pelkään ”pitääkö minun taas suorittaa jotakin”.

IMG_0765

Myös keskittymiskykyni on herpaantunut entisestään ja minun pitää päivittäin keskittyä niinkin simppeleihin asioihin, kuin muistanko laittaa maitopurkin takaisin jääkaappiin. Aloitan ensin tekemään yhtä hommaa, sitten toista ja kohta kummatkin jää puolitiehen. Välillä puhun ääneen vaikeiden keskittymisongelma hetkien iskiessä ”noniin, nyt paina tästä” tms. Olen aina ajatellut, että huono keskittymiskyky on vain osa luonnettani, mutta nyt se on alkanut oikeasti häiritsemään arkea.

Aivoni ja sitä myötä kroppani on jatkuvalla ON-asennossa. ”Pitää etsiä vk-vaatteita, pitää tehdä postaus, pitää tehdä sitä tätä ja tuota. Kun lääkäri sanoi viime syksynä flunssa sairaslomaa hakiessa, että sinun pitää levätä -itkin koko kotimatkan ja aamupäivän.

Vaikka olen todella avoin ihminen, tämä ei ole kuitenkaan asia josta face-to-face on helppo ihmisille puhua ilman että romahtaa.Taustalla oleviin detailsiin en vielä tällä hetkellä sen enempää avaudu, mutta oli jotenkin pakko saada prosessoitua asiaa näin kirjallisesti. En tiedä edes uskallanko painaa julkaise nappia.

burnout

Että näin. Superhyper aktiivisella, aina iloisella papupadalla pavut porisee tällä hetkellä ylitse.Kun on vahva liian pitkään, joskus sortuu. On aika priorisoida mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä ja niitä ovat mm. terveys, joten teen nyt tietoisen päätöksen että oikeasti yritän rauhoittua. Se tarkoittaa blogin hetkellistä hiljenemistä ja muiden ylimääräisten hommien karsimista hetkeksi. Onko se päivä, kaksi, viikko, en tiedä.En vain jaksa.

 

Mieluusti kuulisin vertaistukea..millä keinoilla pääsit tilanteesta yli?

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / BLOGLOVINISSA

 

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

27 vastausta artikkeliin “Kun virta loppuu.”

  1. Aina ei tarvitse jaksaa. Otat aikaa itsellesi ja jaksamisellesi nyt, ennenkuin tilanne menee pahemmaksi.

    Itse juuri purskahdin koiralenkillä hysteeriseen itkuun, ”en minkään” takia. Olen aina se hypersosiaalinen ja kaikkien kaveri. Tällä hetkellä en kuitenkaan saa (kesä)töitä, sillä esimies ei pidä minusta. Opiskelen unelmieni ammattiin, mutta tällä hetkellä se tuntuu enemmän helvetiltä, sillä ohjaajani ei pidä minusta. On valtava kolaus itsetunnolle ja identiteetille kun yhtäkkiä kaikkien pitämästä tulee sosiaalinen hylkiö.

    Täytyy vain muistaa, että kaikkea ei saa sietää, kaikkea ei tarvitse suorittaa ja että sinä riität.

    Auringonvaloa sinne myös, ota kaikki aika mitä tarvitset.

  2. Kuulostaapa hyvinkin tutulta tuo mantra, pitää olla vahva, pitää jaksaa, pitää näyttää että kaikki ok. Oon aina luullu et miulla on vahva tukiverkko, mutta tässä toista lasta odottaessa oon saanu tuntea ettei sellaista sitten ollutkaan. Pelkkiä sanoja. Itse aina tukenut muita ja auttanut. Pahinta ollut myöntää tämä ääneen esim neuvolassa, kun kyselty että onko esikoiselle varma hoitaja synnytyksen ajaksi. Itse yrittänyt hyväksyä asian niin kuin se on, ja keskittynyt positiiviseen. Ihana kasvava perhe:) asiat vaan myönnettävä itselle ja lähdettävä rakentamaan siitä eteenpäin. Ja auttaa jos edes se yksi ihminen maailmassa jolle ei tartte esittää olevansa supernainen. Tsemppiä kevääseen. Omien voimavarojen mukaan eteenpäin

  3. En ole vielä päässyt. Romahdin itse reilu 1.5v sitten ja siitä ollaan kyllä tultu pitkä matka mutta edelleen välillä tulee hetkiä kun ei vaan jaksa. Ei sillälaillä jaksamalla jaksa omaa laiskuuttaan vaan ei oikeasti pysty jaksamaan. Itse hain tähän apua mielenterveyspuolelta koska on pakko jostain oppia stressin hallintakeinot arkeen, ei sitä muuten elämästä mittään tule. Terapeutin etsintä nyt käynnissä. Itselle puhuminen puolison kanssa on antanut aika paljon. Sitä tulee prosessoitua omia käyttäytymismalleja ja ajatuksia ja saa vähän ulkopuolista kommenttia. Hirveä taakkahan tämä on toisellekin osapuolelle mutta itsepintaisuudella yhdessä pysytään silti ja se tuli on korvaamatonta 🙂

  4. Samoja juttuja tunnistan itsessäni ja nyt kun olen flunssan takia ollut töistä sivussa viikon, on ollut aikaa ajatella. Koen myös vaikeaksi tuosta uupumisen tunteesta puhumisen, mutta nyt olen päättänyt että omat rajani ovat tässä. Pidemmälle en veny ja nyt on minullakin aika hiljentää. Tsemppiä!

  5. Kiitos tästä rohkeasta kirjoituksesta.

    On tosi luontaista pohtia, mitähän ne muut mahtaa ajatella. Mutta entäpä itse, mitä itse ajattelet, mikä on sinulle tärkeää juuri nyt ja teetkö valintoja omasta puolesta vai miellyttääksesi jotain toista tai ”kuten kuuluu tehdä”?

    Osaamme yleensä olla muille armollisia ja tarjota tukea, mutta niinhän pitäisi suhtautua myös itseensä. Epätäydellisyys on inhimillistä!

  6. Mulla on vähän sama juttu että oon aina ollut reipas ja iloinen, mutta sitä välillä vaan väsähtää niin huolella ettei jaksa enää edes sängystä nousta ylös. Joskus pienetkin asiat saa itkemään enkä muista koskaan mitään asioita – ja aina on miljoona juttua rästissä. Huomaa että olisi tarvinnut hengähdystauon jo aikaa sitten, mutta itsestä on jotenkin niin vaikea pitää huolta. Välillä iskee ahdistus to-do-listoista ja paniikki deadlineista ja tenteistä on koko ajan.

    Mä en tiedä parasta keinoa asiassa rauhoittumiseen, mutta parhaiten auttaa itselläni kun suljen elämästäni esimerkiksi negatiiviset ja pahaa mieltä aiheuttavat ihmiset ja asiat pois, priorisoin ajankäytön välttämättömiin asioihin ja välillä vaan antaa itsensä levätä ja vaikka maata sängyssä ja nukkua jos on väsynyt. Kaikki asiat kyllä hoituvat ajallaan ♡

  7. Mua auttoi kovasti oivallus, että sitä jää niin helposti oman itsensä vangiksi, ottaa jonkun roolin ja sitten jää elämään ja esittämään sitä. Mua on auttanut kovasti tiukka rehellisyys – ennen kaikkea rehellisyys omaa itseä kohti. Myös se se on auttanut, että katson rehellisesti sitä mitä teen ja erityisesti miksi – onko nämä asiat sellaisia, joita teen, koska ne ovat oikeasti sitä mitä haluan, vai suoritanko jotain ihannekuvaa itsestäni, jota kuvittelen, että minun pitää olla. Kenen elämää elän ja kenelle? Ei se ole helppoa ja vaatii harjoittelua päästää irti niistä vaatimuksista, mutta kun myöntää itsellensä totuuden, se on jo puoli voittoa. Sen jälkeen oman aidon itsensä muille näyttäminen on jo paljon helpompaa. Mun mielestä se kuulostaa hyvältä, että se aina reippaan Tiinan rooli on romuttunut, jos se ei ollut alkuunkaan totta. Ehkäpä siellä pinnan alla on muutakin romutettavaa ja paljastumassa on se todellinen kaunis sinä. Voimia!

  8. Itellä aivan samat fiilikset! Kaikki väsyttää, nukun 12 tunnin yöunia ja tärkeitäkin asioita jää vaan hoitamatta, koska oon niin väsynyt että en vaan saa itteeni kiinnostumaan – vaikka pitäiskin. Oon melko varma että tää kevään lisääntynyt valo on osaltaan saanut mun kuupan sekaisin.
    Uskon kuitenkin, että ajoittain tällainen on ihan normaalia eikä kannata painaa paniikkinappulaa. Lepo, itselleen armollisuus ja sometauko kuulostaa juuri sellaiselta reseptiltä, jolla on tapana toimia! Aivan varmasti olo helpottaa muutamassa päivässä tai parissa viikossa. Toivon tsemppiä sulle! 🙂

  9. Hyvä teksti. Oli kuin musta oisit kirjoittanut. Mitäs sitä on liian tehokas 24/7 ja, et kyl mie jaksan vaikka sisimmässäs itket, kun väsyttää, mutta pakko painaa, ei saa luovuttaa, ei saa näyttää heikkoutta. Ei sitä vaan tääkään superwoman jaksa aina. Välillä on pakko muistuttaa mm. miestänikin, että nyt perkele, en jaksa! Mutta kun on totuttu, että mie hoidan kaikki ja stressaan muidenki puolesta, ettei muiden tarvi. Superwomaneiltakin kyllä, loppuu välillä löpö. Ja ärräpäät lentää, kun on tarpeeksi kauan oltu hymysuin.

  10. Tuntuu kuin olisin lukenut itse kirjoittamaa juttua itsestäni. Kolme vuotta sitten kävin läpi avioeron, jäin kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Vuorotyö, salilla 5 kertaa viikossa, lastenhoito ja arjen pyörittäminen oli yksinkertaisesti kropalle liikaa. Sain myös paniikkikohtauksen, päivystyksessä makasin päivän… hiuksia alkoi lähtemään, ihottumaa kaulalle ja naamaan. Vieläkin unohtelen käsittämättömiä asioita. Nykyään olen armollisempi itselleni, ei haittaa jos sali jää väliin, ei haittaa jossen jaksa siivota. Nykyään joko ennen tai jälkee töiden otan päiväunet. Pakko jotta jaksan, vaikka nukun öisin noin 9 tuntia. Kyllä, jätän salin väliin, jotta voin nukkua ja jaksan loppuajan lasten kanssa. Olen oppinut elämään väsymyksen ja uupumuksen kanssa. Anna itsellesi aikaa ja kuuntele kroppaasi.

  11. Paljon voimia ja etenkin rauhallisia hetkiä sulle, niitä tarvitset <3 mulla on ollu joskus toi sama "aina ilonen ja hauska"-jakso jolloin tukahdutti kaikki tunteet. Terapiassa sain purettua niitä vihdoin ulos, kukaan muu paitsi ihan läheiset olis ikinä voinu kuvitella mun olevan masentunut, koska peitin sen just noin. Siispä mun vinkki on sulle se, että varaa äkkiä aika jollekin missä voit käydä puhumassa, se auttaa niin hirmusesti :*

  12. Minua on auttanut keskittyminen hetkeen. Yksinkertaisesti päättämällä, että nyt ei ole kiire mihinkään, eikä kaikkea tarvitse tehdä heti. Rauhalliset kävelylenkit ovat parhautta. Ja se lepo, ihan ehdottoman tärkeää! Ole myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Kaikki olemme vain ihmisiä ja aina ei tarvitse jaksaa.

    Ota mahdollisimman paljon aikaa itsellesi, nauti ja tee pieniä sinua piristäviä asioita ja tee mahdollisimman vähän sinua kuormittavia asioita. Syö hyvin, äläkä stressaa kuihtunutta kehoa. Kehosi kaipaa nyt eniten rakkautta ja lepoa, pyri ylläpitämään kuntoa niillä tavoilla, jotka tuovat lisää energiaa ja voimaa (esim. jooga on hyvä kaikella tapaa!).

    Tärkeintä on keskittyä hetkeen, katkaista se suoritusmeno kokonaan! Tee asioita lapsesi kanssa, se on parasta lääkettä mielelle! 🙂

    Paljon voimia sinne! ❤

  13. Kuulostaa tutulta, suorittamista suorittamisen perään ja mahdollisesti morkkis perään jos jotain on unohtunut tekemättä tai ei vaan oo jaksanu :/ Naisen elämää nykypäivänä. Tsemppii sulle! Muistathan että jos olo on pitkään tosi väsy niin käyhän verikokeissa otattamassa kilpirauhasarvot 🙂 Joskus olo voi ainakin osaksi johtua myös sairaudesta jota ei otse huomaa.

  14. Krooninen stressi. Ei pidä säikähtää ja panikoida. Kesästä nauttimista ja vähän hälläväliä asennetta niin alkaa taas rullaamaan

  15. Kuulostaa tosi tutulta! Oon valitettavasti ollut samassa tilanteessa pariinkin otteeseen. Itku tulee siitä, että perunoidenkeitto epäonnistuu tai kynästä katkeaa terä. Kaiken taustalla on niin ylikierroksilla käyvät aivot ja kroppa, että jossain kohtaa vaan purskahtaa hysteeriseen itkuun.

    Itku kuitenkin auttaa. Mikko on pitänyt tiukasti minua sylissä noina hetkinä ja kun itku on itketty, hysteerisyyskin on kadonnut. Yhdessä olemme listanneet kaikki tekemättömät asiat ja pohtineet, missä kiireellisyysjärjestyksessä niitä täytyy ruveta tekemään. Helpottaa ihan mielettömästi, että joku pohtii noita asioita siun kanssa ja yhdessä voi huomata, että kyllä kaikesta selvitään!

    Voimia siulle, aina ei tarvitse olla superwoman!

  16. Mulla tuli hyvin samanlaisia fiiliksiä tuossa pari vuotta sitten. Pelasin roller derbyä minkä jouduin lopettamaan polvivaivojen vuoksi. Tein kotona geelikynsiä, mitkä jouduin lopettamaan allergisen reaktion vuoksi. Olin mukana vanhempaintoimikunnan toiminnassa. 2 alle kouluikäistä lasta ja omakotitalo pyöritettävänä. Koko ajan piti suorittaa ja olla tekemässä jotain, aina oli huono omatunto kun istui sohvalla ja ei tehnyt mitään. Lisäksi nuo 2 rakkaan harrastuksen pakko-lopetukset oli isku suoraan vasten kasvoja. Rupesin vähentämään tehtäviä ja vieläkin tuntuu välillä että kaikki ylimääräinen on hirveä suoritus. No nyt on jo ”valoa tunnelin päässä” sen verran kuitenkin, että on alkanut kiinnostamaan uuden opiskelu, mutta sekin omaan tahtiin ja ilman suorittamista.

    Ota siis rauhassa, jätä ylimääräiset hommat suosiolla muille ja nollaa pää. Maailma pyörii vaikka yksi ihminen ottaa välillä vähän lepiä.

  17. Tutulta kuullostaa, tällä suunnalla on koettu pari burn- outtia ja enää en itseäni päästä siihen pisteeseen. Taisin siulle kertoakin joskus tuosta jälkimmäisestä ja siihen tosiaan auttoi aika sekä asian käsittely ystävien kanssa, joille loppuunpalaminen oli tuttua. Ja se, että ylimääräiset ja turhaakin turhemmat negatiiviset tekijät jätin pois ja vaikka joidenkin mielestä oli turhan radikaaleja ratkaisuja niin ne on ollut sellaisia, joiden jälkeen elämän laatu on parantunut huomattavasti – niin minun kuin läheistenkin mielestä. 🙂 Kaikki muutenkin kääntyi parhain päin, terveys menee edelle näissä asioissa ja vaikuttihan nämä päätökset lapseenkin positiivisesti. On ok myöntää että ei jaksa ja muista välillä sanoa ei, vaikka miten se puuhanainen haluaisi hoitaa homman kuin homman! 🙂 Emma Karoliinan mainitsema kiireellisyysjärjestyksen miettiminen ja ylöskirjaaminen auttaa myös, on helpompaa lähteä purkamaan asia kerrallaan koko vyyhtiä ja loppujen lopuksi saattaa huomata, että eihän tässä nyt kummempaa ongelmaa ole. Jos haluat jutskailla näistä enemmän ja saada vertaistukea, niin pistä vaan FB:ssä viestiä!

    Tsemppejä siulle hurjan paljon toiselta suorittajalta! 🙂 <3

  18. Suomessa pärjäämisen kulttuuri on aika vahva. Mielestäni vielä nyky ajan some vääristää kuvaa, kaikki sujuu niin hyvin ja mikään ei ole raskasta. Kukaan ei myönnä, ettei pärjää, jaksa tai osaa.

    Tietynlaiset leimat lyödään ihmisiin jo lapsena kuten sanoit. Reippautta ja ahkeruutta ihaillaan (hyviä asioita toki ovatkin). Minusta asioiden ääneen sanominen jo auttaa. Vaikka puolisolle tai ystävälle. Sitten voi pohtia mitä tapahtuu jos teen näin, enkä sittenkään niin kuin olen ajatellut tekeväni (se uuvuttava tapa). Kaatuuko maailma vai onko lopputulos kenties parempi jollain kantilta. Tuleeko ne paineet ulkoapäin vai onko sittenkin luonut ne itse. Onko niillä asioilla mitkä uuvuttavat loppujen lopuksi mitään suurempaa merkitystä. Että kannattaako niistä päästää irti ja muuttaa toimintatapaa/ajatusmaailmaa. Ehkä se onkin hyvä, että on välillä heikko.

    Sinä olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet, kaikkine vahvuuksinesi ja heikkouksinesi.

  19. Kiitos kun uskalsit julkaista tekstin. Toivottavasti maltat antaa itsellesi nyt aikaa ja kuuntelet itseäsi.

    Mä oon suorittaja, joka ei osaa kuunnella itseään ja omaa jaksamistaan. Huomasin uupuvani n.kk sitten. Nyt olen pyytänyt apua ja karsinut niitä tekemisiä, joita voin. Yritän parhaani mukaan kuunnella itseäni. Jospa tää tästä. Ainakin nyt jo koen oloni helpommaksi.

  20. Joskus virta voi loppua ja itselleen saa ja pitää olla armollinen. Eikä se virta kokonaan lopu, täytyy vaan antaa latautua ja uusilla virroilla sitten välttää samanlaista ”akun kulutusta”. Paljon jaksuja ja kerää rauhassa sitä virtaa takaisin, ottaa se sen ajan minkä ottaa <3

  21. Paljon tsemppiä ja voimia! Ota aikaa itsellesi, lepää ja rentoudu, syö hyvin ja hellitä siitäkin. Välillä on hyvä herkutella ja mässäillä. Keho saa siitä kaipaamaansa energiaa. Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu. Tuo on turhauttavaa. Mutta on hyvä opetella myös rauhoittumaan silloin kun tuntuu ettei vaan jaksa. Karsia elämästä ”turhia” asioita pois, joskus joutuu jättämään joitakin harrastuksiaan pois, kun ei vaan kykene kaikkea tekemään.

    Olen itse kokenut kaksi melkein loppuunpalamista, kai ne niitä olivatkin omalla tavallaan kun ei jaksanut enää sängystä nousta. Stressitasot olivat koko aika koholla ja sohvalla makailukaan ei helpottanut. Jossain vaiheessa tajusin, ettei näin voi jatkua. Aloin meditoimaan, pikkuhiljaa, makasin vaan lattialla ja hengitin syvää. Sen jälkeen aloitin joogaamaan, ja meditoimaan lisää. Se auttoi pahimman yli. Mutta jossain vaiheessa en jaksanut edes joogata, oli liikaa kaikkea elämässä. Kokeilin mindfulnessia, se oli todella tehokasta kun malttoi ottaa alkuun sen 5min päivässä, vain sille että on ja hengittää. Sulkee kaiken ulkopuolelle, maailma ei kaadu jos olen 5min tekemättä mitään. Se on auttanut todella paljon, jonka takia olen nykyään jaksavampi. Kyllähän kroppa muistuttaa eletystä elämästä eikä kaikki aina mee ihan putkeen, mutta pyrin silti olemaan onnellinen hyvistä hetkistä. Nyt rakennetaan loppuelämää, turha murehtia sitä mitä en tehnyt muutama vuosi sitten.

    Olen ylpeä sinusta, ei ole heikkoutta pysähtyä ja ottaa sitä lepoa. Se on vahvuutta 🙂 terveys on todella tärkeä asia ja sitä pitää vaalia. Kuka pitää sinusta huolen, jos et sinä itse? Ei niin kukaan. Tämän olen saanut oppia kantapään kautta. Ihmiset voivat vaatia että täytyy jaksaa täytyy tehdä, täytyy liikkua täytyy mennä. Eihän se näin mene, vaan on osattava itse sanoa se, että nyt en pysty. Älä ota liikaa stressiä blogista, vaikka kirjoittaisit vain kerran kuussa niin tekstisi ovat aina todella laadukkaita ja mielenkiintoisia 🙂 pidät breikkiä, vedät syvään henkeä ja rentoudut.

  22. Tiina<3 tiedän tunteen, vaikkakin suoritan eritavalla ja voin vaan ihailla tota sun positiivista elämänasennetta! Mutta aina ei todellakaan tarvitse tai pidä jaksaa ja olet vahva nimenomaan myöntämällä sen! Tsemppiä<3

  23. Tämän saman polun kokenut. Ensin ylikunto, sitten alkoivatkin paniikkokohtaukset ja univaikeudet. Ikinä en ole toipunut kokonaan. Siedän edelleen paljon huonommin stressiä kuin ennen, silti haalin sitä. Ja sitten mietitään taas, mistä rytmihäiriöt johtuvat… Tsemppiä!
    Itsekin kirjoitin näistä asioista blogiin. Se auttoi hieman omassakin mielessä jäsentelemään asioita.

  24. […] pähkinänkuoressa; arki oli välillä yhtä helvettiä. Kun hänellä alkoi vointi parantua, itse romahdin. Joskus lukija kommentoi kiukkupostaukseeni että ”hyvä jos sulla ei ole isompia […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 1
Tykkää jutusta