Kun maailma romahti

Jo synnytyssalissa lausahdin ”tännehän uskaltaa tulla uudelleenkin”. Eetun raskautta yritettiin 8kk ja raskausaika sujui kuin unelma. Synnytys oli kuin oppikirjasta revitty ja itse lapsi on meidän elämän valopilkku. Kaksi päivää ennen hääpäiväämme, melkein kaksi vuotta sitten jätimme ehkäisyn pois ja annoimme luvan tulla toisen pienokaisen.

Monta itkua, greippimehua, ovulaatiotestejä, akupunktiota ja muita kikkoja myöhemmin raskaustestiin piirtyi vihdoinkin kaksi viivaa toukokuussa. Tein testin juuri kun olin saanut lääkäriltä lääkkeet ahdistukseen ja paniikkikohtauksiin, koska selosteessa luki ettei lääkettä saa käyttää raskaana. Mitään oireita ei silloin vielä ollut, enkä meinannut viivoja uskoa todeksi. Olin viikon ahdistuksen takia sairaslomalla ja otin aamurutiiniksi hypätä sängystä ja painella suoraan vessaan tekemään testin. Koko viikon ajan. En voinut uskoa, että onni vihdoin suotaisiin meille, kaiken yrittämisen ja itkun jälkeen.

Kävin varhaisultrassa 8+ viikolla ja näytöltä näkyi pieni sikiö ja sykkivä sydän. Helpotuksen tunne valtasi minut ja menimme Amarilloon juhlistamaan tulevaa pikkuveljeä, tai siskoa. Minulla oli vahva tunne, että se on poika ja keksimme hänelle jo hupsun tekonimen; Ceppo. Eli Seppo ceellä. Puhuttelimme häntä Ceppona ja silittelin mahaani päivittäin, kerron että Äiti rakastaa ja keksin mantran: Ceppo on vahva ja voimakas.

Tällä kertaa hokema ei pitänyt paikkaansa. Olin eilen sairaalassa raskausviikolla 12+5 kolme päivää johtuneen vuodon takia. Sisätutkimuksessa verta lainehti tutkimuspöydälle ja minä vaan itkin. Ultrasta selvisi, että kasvu on jo loppunut pari viikkoa sitten ja Ceppo on jo matkalla ulos. Mitään ei ollut tehtävissä.

Pitkään yritetty, pitkään toivottu ja nyt jo niin rakastettu pieni vietiin meiltä. Miten sellainen, jota ei ole vielä edes nähnyt, ei pitänyt sylissä voi tuottaa näin paljon tuskaa.

Pääsin sairaalasta kotiin ja ultrakuva oli jääkaapin ovessa. Siinä Ceppo oli pienenä pallukkana jolloin luulimme että kaikki on hyvin. Rupesin taas itkemään, annoin pusun ja sanoin ”Äiti rakastaa, et ollut tarpeeksi vahva tähän maailmaan”.

Olo on surullinen, katkera ja vihainen. Toivon vain, että meillekin suotaisiin joskus se toinen lapsi. Pelottaa niin paljon, että siihenkin yrittämiseen menee melkein kaksi vuotta ja entä jos sillekin käy huonosti? En koskaan olisi tiennyt, että keskenmeno voi sattua sydämeen näin paljon –mutta voin kertoa: sattuu ihan saatanasti.

keskenmeno

Tiina / Fit Fat Mama

90 vastausta artikkeliin “Kun maailma romahti”

  1. Voi ei 🙁 Paljon jaksamisia ja toivottavasti teille suodaan vielä toinen pienokaiken joskus.

  2. Ei ole sanoja, ei mitään mitä osaisin sanoa. Mä tiedän tuskasi, ja vaikka se sattuu niin sä selviät – te selviätte ❤ voimia aivan hirveästi menetyksen keskellä, teidänkin aika tulee vielä!

    Jenni

  3. Olen itse kokenut yhden keskenmenon ja toista lasta yritettiin kaksi vuotta. Jälkimmäinen ihme sai alkunsa lopulta ivf-hoidolla. Puolet tuosta raskaudesta meni jännittäen kuoleeko vauva kohtuun vai ei (rakenneultrassa havaittu munuaisvika). Hän syntyi kuitenkin meille joululahjaksi terveempänä kuin osattiin toivoakaan. ❤️ En osaa muuta sanoa kuin sen, että pahin helpottaa. ❤️ Paras opetus näissä lapsensaantivaikeuksissa on se, että mitään ei enää koskaan pidä itsestäänselvänä.

    • Voi ei, sitten tiedät kummatkin miun tunteet..sekä pitkään yrittämisen, että keskenmenon. Eetun yrittämistäkin (8kk) pidin pitkänä, tälläinen hätähousu kun olen, mutta se ei ollut mitään verrattuna melkein kahteen vuoteen..Myös juuri tuo, että epävarmuutta ei täysin saanut karsistettua plussankaan jälkeen. Pelottaa hirveästi miten osaa ottaa rennosti,kunhan joskus se plussa tulee seuraavan kerran. Kiitos Emmi kertomuksestasi <3

  4. Ei ole sanoja kirjoittaa tähän mitään, mikä lohduttaisi tarpeeksi. Kyyneleet silmissä luin tämän tekstisi ja huomasin samalla puristavani sylissä olevaa pikkuistani hieman kovempaa. Joskus elämä on aivan liian kovaa ollakseen todellista. Voimia surun keskellä ❤️

    • Joskus elämä valitettavasti näyttää sitä nurjempaa puolta ja länttää lättyyn. Saisi jo meidän perheen vastoinkäymiset loppua :(.
      Kiitos Jenni ja nauti vauva-ajasta <3

  5. Voi kamalaa… Voimia <3

    Tuo on kauheaa jo ihan "normitilanteessa", mutta vielä hirveämpää pitkän yrityksen jälkeen 🙁 Ja vielä hirveämpää että sykekin nähty ja silti käy noin 🙁 Niin julmaa…

    Pitkästä yrityksestä kokemusta itselläkin kuinka rankkaa se on (ja keskenmenoa pelkäsin maailman eniten, mutta sitä sentään en joutunut kokemaan), meillä esikoista yritettiin 2,5 v ennen plussaa ja kakkosta 2 v (sai sitten alkunsa hormoniavustuksella), pikkukolmonen sitten saatiin taivaanlahjana heti kun haluttiin <3 Ei ole pakko vastata, etkä varmaan nyt edes halua ja jaksa ajatella asiaa, mutta oletteko käyneet tutkimuksissa kun yritystä noin kauan? Me siis käytiin kun tokaa oli vuosi yritetty ja endometrioosituomiohan sieltä minulle napsahti…

    Kaikkea hyvää, toipumista, itke ja sure rauhassa, maailma on epäreilu paikka… <3 <3

    • Se tässä kirpaiseekin, kun varhaisultrassa sanottiin että valtaosa tälle viikoille, sykkeen näyttäville homma menee loppuun asti hyvin. Noh, ei sitten mennytkään. Niin katkera olo.

      Teilläkin sitten tuttua pitkään yrittämisen tuska, onneksi odotus teillä palkittiin <3. Suurin ongelma on luultavasti miun munasarjat, jotka ovat pienirakkulaiset. Se aiheuttaa kiertohäiriöitä ja sekä Eetun, että tässä jouduin syömään Terolut kuurin joka tasapainottaa kiertoa. Eetusta riitti yksi kerta, tässä piti kahtena eri kertana syödä. Sekä viime syksynä, että nyt alkuvuodesta. Miehen sairastaminen ei myös yhtään helpottanut…monen tekijän summa stresseineen yms, mutta ovulaation puuttuminen/vaikea löytyminen yksi isoin ongelma.

      Kiitos kommentista <3

  6. Ei ole sanoja. Ei minkäänlaisia. Anna sen sattua. Lopulta jossakin vaiheessa se sattuu vähemmän. Tuskin kuitenkaan koskaan muuttuu neutraaliksi mutta varmasti siedettäväksi.

    Itselläni raskaudet menivät kesken aiemmilla viikoilla. Silti ne tuntuivat ja tuntuvat edelleen kauheilta ja kammottavilta. Vaikka lasta ei ole syliin saanutkaan, on sitä kantanut silti sisällään.

    <3 voimia sinne. Jostakin luin omina raskaimpina aikoina, että lapsettomuuden ja keskenmenojen tuottama suru huuhtelee mutta ei hukuta. Se lohdutti vähän.

    • Minuu niin huvitti silloin kommentoida enemmän siun sekondaarinen lapsettomuus postauksiin, mutta en silloin vielä uskaltanut sanoa sitä ääneen. Mutta nyt kun tämä paska kävi, ja mikäli yritys kestää yhtä pitkään, itsekin haluan tuoda myös sitä tabua esille. Maailma on naisille välillä paska paikka.Ihana miten siekin oot kertonut asioista ääneen <3.

      Kaunis sanonta, kiitos <3

  7. Voimia teidän perheelle <3 Itsekin keskenmenon kärsineenä voin kuvitella kuinka pahalta se tuntuu. Harvoin näistä asioista muuten ylipäätään puhutaan ja tuntuu että sairaalassakin tuskaa vähäteltiin. Hyvä että sinä pystyt puhua tästä avoimesti, se varmasti auttaa asian käsittelyssä.

    • Ikävä kuulla, että siullakin on keskenmeno ollut ja varsinkin tuo, että sairaalassa on vähätelty :/!
      Meillä oltiin muuten todella huomioonottavia, paitsi kun lääkäri oli juuri tutkimassa ja totesi, että sikiö on poistumassa, hänellä soi puhelin -ja vastasi siihen! Kun juuri oli sanonut suru-uutisen ja lastat ja vehkeet vielä tutkimusasemissa…

      Totta, että näistä asioista puhutaan liian vähän, jonkinlainen tabu, vaikka nettiä selatessa huomasin että aika yleinen ongelma, josta puhutaan anonyymisti..

  8. Mä oon pahoillani että tekin jouduitte kokemaan tuon. Paljon voimia ja jaksamista sinne ♡
    Mä pelkäsin myös ennen ja jälkeen keskenmenojen, mutta kun uskalsi taas yrittää ja lopulta luovuttsa koko homman kanssa piirtyi ne kaksi viivaa. Nyt neiti on vajaa 2vkoa vanha ja mä olen ihan sitä mieltä että hänen syntymänsä on ollut kuin lahja meille. Mä uskon että ei nää sanat juurikaan helpota, mutta jos edes vähän loisi uskoa ja toivoa tilanteeseen se, että vaikka menettäminen on aivan helvetin raskasta eikä sitä unohda ikinä, on mahdollisuus vielä onnistua, kun antaa itselleen aikaa.

    • Niin teillekin sattui tuo ikävyys, pahoittelut jälkikäteen :(. En muista pahoittelinko silloin, yritysaikana olin jossain vaiheessa niin surullinen että ignoorasin kaiken mikä liittyi raskauteen tai mihinkään siihen liittyvään

      Onnea teille pienestä <3. Omaa odotellessa 🙁 <3.

  9. Se sattuu iha vitusti. Itken täällä koska tiedän miltä tuntuu. Mulle tupsahti täs kuussa jonkin sortin masennus 2kk sen paskan jälkeen, kun yritin väkisin mennä eteenpäin. Toivottavasti saan itseni takaisin. Mut km vituttaa. Mulki ne kaksi rv11 vauvaa oli toukokuussa ja tammikuussa se yks rv7, ni vittupaska sanon minä. Muut jotka ei ns ansaitsisi lapsia kyl sikiää, mut ne muut ni ne joutuu kokee kaiken paskan. En aio sanoa mitään lohduttavaa, koska mitää sellaista ei voi kukaan sanoa km kokeneelle. Toivon vain paljon voimia. Ps. Anna kroppasi rauhoittua jos haluatte kokeilla vielä. Itsellä oli yhdet menkat km:jen väliä, mut nyt en uskalla ennen kuin kroppa ja pää on saatu rauhoittumaan jos silloinkaan uskallan, haluaisin kyllä.

    • Tää kämppä on varmaan kirottu kun teille kaksi kertaa ja meillekin tämä 🙁 >:(. En yhtään ihmettele siun masennuksen puhkeamista, sen verran rankkoja juttuja 🙁
      Toivottovasti saat apua,suosittelen ehdottomasti käymään keskustelemassa jollekin tuntemattomalle, joensuun sairaalan kauttakin on muistaakseni ihan maksuton psykologi jonne voi mennä.

      Itse oon miettinyt katkerana juuri tuota samaa, että miksi kaikenmaailman paskat jotka ei oikeasti lasta halua tai ei halua hoitaa sikiää ja ne, jotka toivoo sitä kuin kuuta taivaalta, ei onnistu loppuun asti.

      Tsemppiä siulleki <3

    • Joo, siellä oon käynykin monta kertaa jo ja aion käydä jatkossakin juttelee. Lääkäri antoi kysymättä lähetteen, kun pojan syntymän jälkeen oli jo kohtutulehduksen kaa 2kk taistelu, että ei kovin helpolla tuu mikää paitsi, että raskaudun kyllä vaik joka kuukausi, mut sit kaikki muu, et meneekö loppuun asti ym.

      Sama kävi mielessä näin pessimistisin silmin, että kirottu kämppä. Mut tuskin sentään.

      Oot ajatuksissa<3

  10. Voi ei 🙁 minäkin nuori, lapsista vasta tulevaisuudessa haaveileva, volisen puolestasi. Tuntui vain niin pahalta lukea menetyksestänne, mutta toivon kaikkea hyvää teille ja että joku päivä vielä saatte toisen lapsen 🙂

  11. ..tosi ikävä kuulla, olen pahoillani…sen sanon, että sure juuri niin kauan ja niin kovaa kun on tarvis. Itse kkm:n reilu puolitoista vuotta sitten kokeneena miltei samoilla viikoilla kanssasi…sure, sure ja sure. Puhu asiasta niin paljon kun itsestä tarpeelliselta tuntuu..sinä pääset siitä kyllä yli. ET koskaan unohda, mutta kipu hellittää. ..itseäni ehkä auttoivat eniten siskoni sanat, ”luonto korjaa ne, jotka eivät olisi tarpeeksi vahvoja ja ehjiä elämään”. …ja itse ajattelin, että ”onneksi” tämä tapahtui nyt eikä raskauden loppumetreillä..
    Toivon teille voimia huomiseen… <3

    • Kiitos Titta, sitten tiedät todellakin miltä miusta tuntuu, ikävää että teillekin käynyt sama kohtalo :(. Miehen kanssa ollaan asiaa käyty mahdollisimman paljon läpi, vielä en oikein muiden kanssa edes halua kasvotusten puhua…olen lukenut vertaistukijuttuja netistä. Ystävät on sanoneet, että ovat tukena kun tarvitsee ja vielä on psykologillekin yksi käynti tulossa.

      Voimia siullekin ja kiitos kun kerroit kokemuksestasi <3

  12. en tiedä miten aloittaisin tekstin 😢. Kyyneleet valuivat poskiani kun luin tekstiäsi.
    Yritimme lasta yli puoli vuotta ja vihdoin raskaustestissä näkyi kaksi viivaa. Olimme todella onnellisia omassa ”pinkissä pilvessä” niin kuin itse kutsuin sitä onnea ja huumaa. Mikään ikävä asia ei tuntunut ikävältä, koska olimmehan saamassa oman lapsen. Olo oli kuitenkin koko ajan hyvin epäluuloinen, tein vielä rv 9 raskaustestin, koska en tuntenut pahoinvointia tai muuta raskausoireita. Minulla oli tunne, että joku on pielessä. Neuvolassakin sanoin pelkoni ääneen, että mahtaako siellä edes vauvaa olla, vaikka tunsin jo pienesti vatsan kasvun.

    Rv 11 se alkoi työpäivän jälkeen, vuodot ja menkkamaiset kivut. Kävin terveyskeskuksessa, jossa lääkäri totesi että ihan normaalia vuotoa, mutta sanoi, ettei keskenmenoa voi kukaan estää, jos niin tapahtuu. Pyysin kuitenkin raskaustestiä, joka tehtiin ja positiivista näytti. Seuraavana päivänä kuitenkin raskaus keskeytyi.
    Tästä on yli kolme kuukautta, mutta en tunnu pääsevän yli asiasta millään. Sattuu niin s*ti. Tuntuu että menetimme jotain hyvin suurta. Elämässä pitäisi olla toiveikas, mutta tällä hetkellä pelkään ettei toista mahdollisuutta tule.

    • Kirjoitin tuon suoraan sydämestä aamulla vollottaen ja olen vain kerran uskaltanut sen jälkeen lukea koko tekstin :(.
      Miulla ei valitettavasti kummastakaan, ei Eetusta eikä tästä heti tullut edes onnen aaltoa. Jotenkin en uskaltanut iloita heti…olo oli ihmeen neutraali myös ultran jälkeen.
      Oireita oli kuitenkin paljon voimakkaammin kuin Eetusta, huonoa oloa yms jotka jatkui aika pitkään, joten en osannut ajatella ettei kaikki ole hyvin.

      Otan osaa <3. Suosittelen käymään täällä sivulla: http://www.enkelisivut.net/ jonne voi kirjoittaa myös oman tarinansa. Luin monesta paikasta, että kirjoittaminen helpottaa. Itsellä se väylä on blogi, mutta sen lisäksi ajattelin kirjoittaa myös henk.koht wordille Cepolle kirjeen tai muuta jos siltä tuntuu. Kannattaa kokeilla siunkin kirjoittaa vaikka paperille, jos se yhtään oloa helpottaa 🙁 <3. Voimia siullekin ja kiitos kun kerroit kokemuksestasi <3

    • Kyllä sä olet sydämellinen ihminen ❤️. Mun piti lohduttaa suo, mutta se olikin avautuminen ja sä lohdutti muo. En vaan löytäny sanoja millä voisin lohduttaa, kun itsekin tiedän ettei niitä ole. Kiitos sun sanoista, ne tuntui tosi hyvältä.

  13. Voi eii, ihan hirveää! Voin samaistua tilanteeseesi keskenmenon kokeneena, mutta en voi kuvitellakaan tuskaa, jos siihen lisätään monen monta turhaa yritys kertaa ja toivoa siitä, että kaikki olisi hyvin. Itsellekin keskenmeno selvisi silloin maaliskuisena päivänä rv 12. Turhauttavaa luulla monta viikkoa, että pieni tulisi meidän maailmaan, mutta kohtalo päättääkin toisin.

    Toivon koko sydämestäni, että sitten kun olette päässeet tämän yli, niin toinen vauva saa pian alkunsa ja tällä kertaa kaikki sujuu hyvin. Meillä ei mennyt kuin yksi kierto välissä ja olen kuullut, että monesti se myös näin on, ettei sen jälkeen tarvitse kauan odotella. Keskenmeno jättää kuitenkin ikuisen pelon, joten kovin rennoin mielin varmasti ei enää voi ottaa alkuraskautta, vaikka pitäisi miettiä että kaikki menee hyvin, jos niin on tarkoitettu. Itsekin mietin edelleen päivittäin mitä jos jotain käy. Ehkä rakenneultra vähentää näitä ajatuksia edes jonkin verran.

    • Maailma on välillä perseestä :(. Onneksi te saitte keskenmenon jälkeen onnistuneen raskauden ja peukut pystyyn että menee finaaliin asti hyvin <3.
      Yritystä ei lopeteta todellakaan, kaikki keinot käyttöön. En todellakaan jaksa kahta vuotta taas…luin myös tuosta, että monella napsahtaa raskauden jälkeen nopeasti, toivottovasti meilläkin. Kiitos Maria <3

  14. Paljon voimia suuren menetyksen keskellä <3 toivon todella, että teille suotaisiin vielä uusi mahdollisuus.

    Muistan kun yritimme poikaamme vuoden ja juuri kun luovutimme ja olimme menossa hoitoihin tulinkin raskaaksi. Tuo vuosi oli molemmille erittäin raskas se sisälsi niin paljon itkua ja katkeruutta. Uskalsin nauttia raskaudesta vasta ihan lopussa, sillä koko ajan pelotti, että jotain tapahtuu. Toisaalta se vuosi vahvisti parisuhdetta, mutta kyllä tuntui niin väärälle kuulla kuinka jotkut olivat tulleet täysin yllättäen raskaaksi ja pohtivat pitäisikö lapsen vai ei kun itse olisi antanut kaikkensa, että saa lapsen.

    Tsemppiä ja kiitos kun puhuit avoimesti näin raskaasta aiheesta!

    • Meilläkin kävi vähän niin, kun olin jo luovuttanut, möin Eetun vauvatavaroita paljon ja tein surutyötä että ei sitten toista. Sitten se napsahtikin. Päällä ja stressillä on paljon vaikutusta :/. Niimpä, itsekin mietin monesti miten epäreilua kun ne napsahtaa paksuiksi jotka ei edes halua lasta…

      Kiitos <3

    • No tasan siltä se tuntuu että jotkut sananmukaisesti napsahtaa raskaaksi kun itse yritti ja yritti ja yritti eikä onnistunut. Rumasti ilmaistu ei todellakaan,rumaa on se,että ne jotka ei edes halua lasta tulee helposti raskaaksi ja ne jotka toivovat sitä enemmän kuin mitään,ei.

  15. Mulla ei ole mitään sellaista sanottavaa joka poistaisi teidän tuskan. Tuli itku jo sun tekstistä joten en pysty kuvittelemaankaan millaista tuskaa käytte läpi tällä hetkellä. Voimia koko perheelle mutta erityisesti sulle<3<3 J

  16. Voimia koko perheelle surun keskellä. Pienestä tuli tähti taivalle liian aikaisin <3

  17. Toivon koko perheelle ja aivan erityisesti sinulle rutkasti voimia ja toivoa tulevaisuuteen! Minäkin olen kokenut kaksi keskenmenoa esikoisen syntymän jälkeen, ensimmäinen oli keskeytynyt keskenmeno rv 13, huomattiin ekassa ultrassa ja autettiin lääkkeillä ulos. Toinen oli spontaani keskenmeno rv12, vaikka syke oli nähty rv 8. Omasta kokemuksesta sanoisin, että anna tilaa surulle ja kaikille muillekin tunteille. Pitkään voi tuntua siltä, että suru jää ikäänkuin asumaan omaan sisimpään, mutta kyllä se helpottaa ja siitä pääsee yli. Meillä keskenmenoista huolimatta nyt kaksi lasta, joista olla kiitollinen.

    • Pieni oli itse asiassa itse alkanut lähteä jo pois, kohdussa ei enää näkynyt kokonaista sikiötä :/. Lääkkeillä autettiin loppua tulemaan pois..
      Kiitos Reetta ja onneksi saitte kuitenkin ne kaksi lasta <3

  18. Hei!

    Otan kovasti osaa suruunne! On tärkeää, että keskenmenoista puhutaan julkisesti, koska asia koskettaa niin monia. Itse olen kokenut kuusi kertaa nuo lääkärin sanat 12 viikon ultran yhteydessä:”Sykettä ei löydy.” On ollut kaavintoja, vuotoja, tulehduksia. Vaikeinta oli ajatus siitä, että olen itse jotenkin myrkyllinen omille lapsilleni. Mutta kaikki on niin sen arvoista, sillä nyt minulla on kaksi ihanaa, tervettä, kaunista lasta. Ja nuo menetetyt elämät olivat kaikki ihania ja kauniita ihmisen alkuja, joiden ei koskaan tarvinnut kokea pelkoa eikä yksinäisyyttä. Ne saivat tuntea rakkauden ympärillään koko olemassa olonsa ajan. Tuo ajatus lohduttaa minua ja ehkä vielä joskus uskallan haaveilla kolmannesta lapsesta.

    Voimia ja jaksamista sinne, toivon että yrittäminen vielä palkitaan teidänkin kohdallanne.

    • Voi ei, tuli ihan itku kommenttia lukiessa ,otan osaa moniin keskenmenoihin 🙁 <3. Niimpä, keskenmenoista puhutaan todella vähän ääneen, vaikka asia on valitettavan yleinen…

      Kiitos kommentista ja mikäli päädytte kolmatta josku yrittämään, kaikki tsempit ja peukut täältä <3

  19. Voi Tiina… :'( Keskenmeno on kuolema. En voi sanoa, että ”kyllä se siitä vielä onnistuu” tai ”se ei ollut elinkelpoinen”…hirvittäviä lauseita kuulla. Suru pitää surra pois,niin että se jää muistoksi ja alkaa taas tulla toivoa. Itse oon käyny läpi 3 keskenmenoa, joissa kahdessa kävi noin, että kuolema huomattiin vasta 12+ viikolla. On myös kaikenlaiset greippimehut, kuningatarhyytelöt yms. kikka viitoset tuli kokeiltua. Kaikesta huolimatta, kaksi lasta nukkua tuhisee siskonpedissä kun ollaan reissussa ♥

    • Sinäpä sen sanoit -kuolema. Jotkut voi miettiä ehkä, että miten voi kiintyä niin paljon 3kk ikäiseen, mutta kerkesi. Suunnitella tulevaisuutta, nimiä, hankintoja, uutta arkea. Kun kaikki vietiin pois.

      Voi ei, ikävää että siekin oot joutunu kokemaan sekä kikka kolmoset, että keskenmenot :(. Onneksi teille suotiin kaksi lasta, toivottovasti pian meillekin <3 Kiitos Johanna

    • Kiitos <3 Mie kävin akupunktiossa 2 kertaa ja sit tulikin plussa,luulen että siinä samantapainen vaikutus kuin vyöhyketerapiassa..aika on jo varattu 🙂

  20. Hei! Harvemmin postauksiasi kommentoin mutta nyt… olen niin pahoillani. Jos jonkinlaista neuvoa antaisin, niin kuten aiemmin on kommentoitu: sure rauhassa. Me käytiin kkm:n jälkeen ihan perheneuvolassa miehen kanssa, kun hän huolestui siitä että surin lähinnä yksin peiton alla itkien. Puhuminen teki hyvää, mutta enpä ole siitä vieläkään yli päässyt. Tämä ottaa aikansa…
    Me ollaan kans yritetty toista melkein kaksi vuotta, siitä lähtien kun tuo ainokainen täytti vuoden. Maaliskuussa tein plussan, huhtikuussa todettiin keskeytynyt keskenmeno. Nyt olen taas raskaana. Tämä on aivan kamalaa. En osaa iloita tästä yhtään enkä usko tämänkään raskauden päättyvän hyvin. Viikon päästä olisi eka ultra (9+6). Tämä tuli liian nopeasti. Mutta jos kaikki menee hyvin niin onhan tässä 9 kk aikaa valmistautua.
    Kaikkea hyvää teille ja voimia!

    • Moi,Kiva kun tällä kertaa tulit kommentoimaan :). Aihe on arka ja ikävä,mutta nimenomaan näistä,teidän kertomuksista ja tsempeistä saan valoa. Puhuminen on ehdotonta,itsellä vielä tässä vaiheessa helpompi puhua ”etänä”,kirjoittamalla ja puhelimessa. Psykologin luona käyn vielä kerran kun yksi käynti muutenkin sinne jäljellä.

      Aika samallalailla teillä mennyt,Eetu oli vajaa vuoden kun jätettiin ehkäisy pois. Uskon ja tiedän täysin tuon epävarmuuden tunteen,siihen on turha sanoa ”älä stressaa” mitä miulle toitotettiin välillä yritysaikana,se on helpommin sanottu kuin tehty. Yritä keksiä jotain mielekästä puuhaa,itse huomaan kun ei tee mitään,silloin ajatukset karkaa pahiten..

      Kiitos kommentista ja tsemppiä odotukseen <3

  21. En yleensä paljon kommentoi kenekään blogiin, mutta nyt halusin niin tehdä. Olen todella pahoillani siitä, mitä joudutte kokemaan. Voin vain kuvitella mitä joudutte käymään läpi ja kuinka rankaa tuo on koko perheelle ja erityisesti sinulle, joka fyysisesti koet kaiken.
    Itselle lapsettomuus on arka aihe. Vajaa kaksi vuotta sitten aloitimme yrittämään ensimmäistä lasta ja ikääkin on jo ihan tarpeeksi, vuosi sitten saimme tiedon että yhteisen biologisen lapsen saaminen ei ole todennäköistä. Onneksi tutkimuksissa on tullut myös positiivisia tuloksia ja noin kk. päästä aloitamme ensimmäisen hoitokierroksen rankoista hoidoista. Rankat kaksi vuotta, sen voi vain todeta ja tiedän että syksy ei tule olemaan yhtään helpompi. Yritän olla ajattelematta asiaa, mutta jos niin käy, että kaikki taivaan merkit on oikeilla paikoillaan, ja me saamme joskus ne kaksi maagista viiva, pelkään että koko raskausaika menee pelkojen parissa. Pelkoa siitä, että se mahdollinen onni meiltä riistettäisiin. Ja samalla yritän valmistaa itseäni siihen, että meille ei ehkä koskaa ole edes mahdollisuutta siihen omaan lapseen ja perheeseen.

    Toivon siis kaikkea hyvää. Anna itsellesi aikaa surra ja sitten kun sen aika on kääntää katse tulevaisuuteen ja usko että siellä on vielä paljon ihania ja positiivisia asioita teille. <3

    • Kiva kun tällä kertaa teit poikkeuksen ja tulit kertomaan oman tarinasi. Tuli kyllä melkein itku sitä lukiessa :(. Lapsiasiat on kyllä todella henkilökohtaisia ja sattuu syvälle jos kaikki ei menekään niinkuin toivoo. Ja aina kun niihin ei voi itse vaikuttaa, vaikka miten yrittäisi ja toivoisi.

      Suomessa on todella laajat ja monella onnistuneet lapsettomuushoidot ja toivon teille kaikkea hyvää <3. Kannattaa kokeilla myös akupunktiota, mie kävin kaksi kertaa ja sitten olin raskaana. Jotkut pitää huuhaana, mutta itse ajattelin että yrittänyttä ei laiteta ja olen lukenut monelle siitä olevan apua.

      Kaikkea hyvää teillekin <3

  22. […] muuten tulee vollotus. Maanantaina aamu alkoi todella huonosti ja yhdeltä istumalta kirjoitinkin edellisen postauksen jossa tapahtuneesta kerroin. Syötiin aamupalaa aika hiljaisissa tunnelmissa. Käytiin kaupungilla […]

  23. Voi että miten voi olla surullinen toisen puolesta, voin vain kuvitella miten kauhealta teistä mahtaa tuntua. :'( <3 Voimia eteenpäin <3

  24. Tiedän mieltä teistä tuntuu. 🙁 Olen tosi pahoillani. Itse olen kironnut montaa kertaa,että mitä pahaa mie oon tehny että just meille sattu. Mutta luonto hoitoon virheelliset pois, ei ollut vielä oikea aika. Olet todella rohkea kun kirjoitit asiasta. Hienoa. On niin väärin että asiasta ei keskustella avoimesti. Itsekin kuulin useista keskenmenoista vasta oman tapahtuman jälkeen. Toinen toistaan tukien. Paljon voimia ja rakkautta teidän perheeseen! <3

    Ps. Mukana edelleen olen 🙂

    • Voi ei jos tekin ootte joutunut tuon kokemaan :(. Niimpä, vaikka miten lääkäri sanoi että ette millään olisi voinut itse vaikuttaa tai estää tapahtumasta, silti välillä kelaa, että aiheuttikohan toi tai toi sen.

      Oli pakko kirjoittaa,ja toiveena on että muutkin jatkossa puhuisivat tabuista enemmän. Tunteiden patoaminen sisälle kun ei tee pitkässä juoksussa hyvää…kokemusta on

      Kiva kun olet vielä mukana<3

  25. Voimia Tiina. Oon niin surullinen sun puolesta. Sun insta kuvista huomasin sun hehkun ja arvasin et sulla on salaisuus vaikka kielsit. Nyt tuntuu tosi kurjalta kun piti heti udella ja sit kävi näin. Kaikkea hyvää.

    • Silloin kun kirjoitit, mietin vaan, että entä jos en olisikaan raskaana. Sitten olisin tullut tosi surulliseksi, lösähtänyt lasta yrittävä. Silloin vaan mietin, että ihanaa kun kohta saan vapaasti kertoa raskaudesta…no ei ihan niin käynytkään. Ceppo kuitenkin köllötteli vielä silloin ja luulin että kaikki on hyvin. Toisaaltaan kaunista kuulla, että huomasit miun hehkun. Nyt kun itse kuvia katson, niin huomaan sitä itsekin :). Kiitos Iiris, tästä pikkuhiljaa eteenpäin

  26. Löysin tämän tekstin selaillessani näitä perhe-blogeja hakien vertaistukea juuri miltei samaan aikaan (23.7.2016) kokemaani keskenmenoon viikoilla 9+3. Jouduin kovien kipujen takia sairaalaan vaikka vuotoa ei juurikaan ollut ja ultrassa näkyi noin viikkoa aiemmin menehtynyt sikiö. Kipu tällaisesta asiasta on kyllä niin kouriintuntuvaa ja lamauttavaa eikä sitä oikein lähipiiri, jotka eivät samaa asiaa ole kokeneet, ymmärrä! Kysymyksiä kuten ”no mikä siinä nyt sit oli?” ei jotenkin jaksa kuunnella yhtään.
    Kaksi viikkoa on mennyt aika sumussa, parkuen koko painon verran kyyneleitä. Nyt jotenkin yrittänyt kääntää tilannetta ja asennetta siihen, että jostain syystä meidän ei ollut tätä lasta tarkoitus saada ja jos meille lapsen on tarkoitus tulla, hän jos tulee.
    Kokemuksesi kosketti minua jo työnimenne takia, meillä sama homma, sain etiäisen pojasta ja työnimenä oli Timppa! Toivon koko sydämestäni että teillä yritys onnistuu ja saatte tulevaisuudessa perheeseen toisen lapsukaisen!
    EI tässä auta kuin uskoa tulevaan 🙂

    • Meillä juurikin tapahtunut vielä melkein samana päivänä, epäonnen viikonloppu :/. Miulla taas meni niin päin, että missään vaiheessa (onneksi) ei kovia kipuja ollut, mutta vuotoa kyllä…
      Kivut alkoi vasta sen jälkeen kun kohtu alkoi vissiin supistua tai jotakin..

      Miulle auttoi jonkinverran lääkärin sanat ”ette olisi voinut tehdä mitään”. Eli pienellä oli luultavimminkin joku kehitykseen liittyvä ongelma, eikä olisi terveenä selvinnyt muutenkaan.

      Työnimi tuli meille heti ja jotenkin sen myötä asia tuli vielä enemmän oikeaksi. Ceppo ja Timppa hengaa pilvenreunalla ja toivottovasti antavat seuraavalle tulokkaalle tsemppiä jaksaa loppuun saakka 🙁 <3.

      Onnea teillekin yritykseen ja kiitos kommentistasi <3.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta