Kuka pelkää pimeää?

Nyt illat ovat pimentyneet ja mielikuvitukseni on päässyt valloilleen kun monen vuoden tauon jälkeen mieleeni pälkähti eräs tapahtuma vuosien takaa. Tapahtuma, joka aiheutti minulle pitkään kestäneet pelkotilat ja ikuisen arkuuden pimeyttä kohtaan.

Vuosia sitten en arastellut pimeää. Oli miten synkkää tahansa, tallustelin tyytyväisenä pitkin teitä. Asuin vielä vanhempien luona rauhallisella omakotitaloalueella. Olin yksin kotona kaikessa rauhassa unien mailla kun puhelin soi. Henkilö puhelimen päässä pyysi minua ulos tupakalle (noina aikoina poltin) ja unen pöpperössä kuulostelin siellä olevan erään ystäväni. Ihmettelin tosin miten hänen äänensä kuulosti niin paineessa olevalta. Henkilö pyysi minua tulemaan läheiselle leikkipuiston pihalle.

Nousin sängystä ylös haukotellen ja ihmettelin miksi puhelu ei tullut ystäväni numerosta, vaan jostain tuntemattomasta mihin ei voinut tietenkään soittaa takaisin. Yritin soittaa ystäväni puhelimeen monen monta kertaa, mutta hän ei vastannut. Tässä vaiheessa hälytyskellot alkoi hieman soimaan. Oliko puhelimen päässä joku muu? Kuka ihme soittaisi minulle keskelle yötä ja kysyisi ulos? Puhelin soi jälleen ja ääni ihmetteli missä viivyn. Kuulostelin ääntä tarkemmin ja tajusin, että ei siellä kukaan 14-vee tyttö ollut vaan joku täysin tuntemattoman kuuloinen mies.

Säikähdin ja löin luurin kiinni. Sydän pamppaillen menin tarkistamaan, että ovet ja ikkunat olivat kiinni sekä sädekaihtimet suljettuina. Sammutin kaikki muut valot, paitsi oman huoneeni yölampun.

TUM TUM TUM! Huoneeni ikkunaan paukutettiin. Ei jumalauta. Soitin äkkiä lähettyvillä asuvalle ystävälle ja itkin kauhuissani puhelimeen, miten joku paukuttaa huoneeni ikkunaan. Ystävänikin säikähti kun kuuli paukutuksen linjan läpi ja sanoi, että lähtee heti tulemaan meille päin. Tuntui kuin sydän olisi pompannut rinnasta, niin paljon minua pelotti. Kädet täristen raotin sälekaihtimia ja näin kun kaksi tyyppiä käveli pimeällä pihalla pois päin. Toisen paidan selässä oli numero 56.

Kaverini tuli hetken kuluttua paikalle ja täristen kertasin hänelle tilannetta. Kävimme katsomassa myös leikkipuiston, paikan jonne tyyppi oli minua pyytänyt tulemaan. Otin mukaani muurahaismyrkkyä, ajattelin että ompahan edes jotain ainetta jolla sokaista heidät jos olevat vielä kyttäyspaikassa. Näin jälkikäteen todella hassua ajatella, suojata itsensä muurahaismyrkyllä haha! Tuosta voi päätellä miten paniikissa olin tilanteessa.

Hiekassa oli mopon jäljet. Puiston pihasta on lähes suora näkymä talomme pihaan, joten oli melko karmiva ajatus siitä, että he ovat odottaneet katsoen tulenko ovesta ulos.

Kotiin takaisin tultua huomasimme, että ikkunalaudallani oli kukkia. Voin kertoa, ettei siinä tilanteessa paljon rehut imarrelleet. En vielä tänä päivänäkään tiedä keitä ne ”salaiset ihailijat” tai paremmin sanottuna kusin melkein alleni pelosta heidän takiaan tyypit olivat.

Tilanteesta jäi minulle todella isot pelkotilat pitkäksi aikaa. En uskaltanut käydä vessassa ilman, että laitoin pyyhkeen pieneen vessan ikkunaan. Saati suihkussa tai saunassa ilman ikkunoiden peittämistä. Aina kun ulkovalo syttyi pimeällä päälle minun ollessa yksin kotona, menin äkkiä laittamaan oven lukkoon. Saatoin seisoa ulko-oven takana sydän pamppaillen pitkän ajan, pelkäen jonkun laskevan kahvan ja yrittäen tulla sisälle.

Hiljalleen pahimmat traumat helpottuivat, mutta voin kertoa että nykypäivänäkin pelkään pimeää. Ja paljon.

synkkääää

Kuka pelkää pimeää? Pelkäätkö sinä?

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

26 vastausta artikkeliin “Kuka pelkää pimeää?”

    • Niin miekin. Aina jos joudun kävelemään yksin ja jos tulee vastaan joku, oon ihan panarissa. Pidän puhelinta tyyliin aina kädessä pimeellä ulkona. Onneks on usein koira mukana jos joudun kävelemään pimeällä! 🙂

  1. HRRRHRRR! Ai kamala 😮 onneks et mennyt sinne! Hui että!

    Mie pelkään ihan kamalasti pimeää, en uskalla liikkua yksin pimeällä, en edes viedä roskia 😀

  2. Hyii!!

    Pelkään pimeää. Asuin siinä 14-18 vuotiaana täällä ItäSuomessa pienellä paikkakunnalla about 50-60 km Joensuusta ja siellä tapasin pienenä vaikka minkälaista höperöä. Yhden pedofiilinkin, joka tuli sanallisesti ahdistelemaan. Pääsimme häntä ystävän kanssa karkuun. Minua on myös seurattu isolla mustalla pakettiautolla ihan kävelyvauhtia mukaillen. Säikähdin vitusti koska ympärillä ei ollut ketään muuta. He lähtivät siitä sitten etenemään kun vastaan tulikin ohikulkija, aikuinen mies. No, ei tämä vastaantuleva ”pelastajani” ollut sen parempi. Hullu ku mikä. Rupes jotain ihmeitä selittämään. Täys höperö. Enää en kulje yksin pimeällä, vaikka näistä tapahtumista onkin jo 10 vuotta.

    • HYI apua :o!! Ei mikään ihme että siulle on jääny pelko päälle. Karmivaa. Miun kaverille, itseasiassa just sille joka tuli sitten yöllä minuu rauhottelemaan kävi tolleen samalla lailla, että joku auto ajoi toooosi hiljaa vieressä. Yäks. Kaikenlaisia hulluja on liikenteessä :/

  3. Hui! :/ Mie en erityisesti pelkää, varmaan maalla asuminen vaikuttanut siihen paljon kun siellä oli aina melkein pimeää. Peileihin en uskalla pimeällä vilkuilla. 😀

  4. Hui kauhee tota sun kokemusta!! Ei ihme että pelkäät!
    Pimeä on kyllä semmonen, mitä mä en oo koskaan osannu pelätä. No okei, välillä tosi pimeässä tulee miettineeks,että siellä voi olla vaikka mitä..mutta en koskaan oo osannu pelkoihin luokitella.

  5. Hyi kamala 😮 Mä pelkään pimeää vaikkei mitään ole tapahtunutkaan, mielikuvitus kun alkaa pimeässä heti laukkaamaan.

    Onneksi sulle eo käynyt tuolloin mitään!

  6. Pelkään itse ihan älyttömästi pimeää ja olen aina pelännyt,
    nukun edelleen yövalo eteisessä. Ehkä kauhuelokuvien katsominen on tehnyt musta näin kovin vainoharhaisen ja vilkkaan mielikuvituksen omistavan :–D Ei tulisi kyllä mieleenkään lähteä ulos kun alkaa hämärtämään, pienikin rasahdus pilkkopimeässä ja mä otan samantien jalat alle! Hassua miten en kotonakaan koe olevani turvassa pimeässä..

    • Mie en ennen pelänny lähes mitään kauhuleffoja, mutta nykysin paljo herkempi niiden suhteen. Eilenkin pompin sohvalla iik, huiiii kun katottiin :D.

  7. Hui kauhee mikä juttu! Jotenkin ennen tuota omaa uhkailujuttuani (josta kirjoitin blogiin) en ole osannut edes ajatella, että tämmöiset pelot on ihan todellisia. Nyt en tosiaan mene ulos kahdeksan jälkeen kotoa.. 😀 Onneksi ei ole mitään koiraa tmv. mitä pitäisi viedä ulos.. Toivottavasti toi siun juttu oli tosiaan oikeesti sellainen, että joku on vaikka ollut ihastunut siuun!

    • Kaikenlaisia hulluja, se siun juttu oli kyllä myös ihan kauhea ://. Toivottovasti oli joku ihastuja, vaikka kyllä aikamoinen idiootti varmasti ollut kun aiheutti niin paljon pelkoa hyh

  8. Hui kamalaa! Oliko sun vanhemmat kotona tuolloin? Mietin et jos olit joku 14 vee niin etkömennyt herättää niitä? Oon itsekin aikamoinen pelkuri,varsinkin vanhemmiten pelkään vähän joka asiaa, mut ei tosiaan nuorempana pahemmin välittänyt vaan kulki monesti esim baarista yksin kotiin, onneksi ei koskaan sattunut mitään…

  9. Hyi ja hui. Se on muuten kumma, miten pimeän pelko on ainakin itselläni sidottu kellon-/vuorokauden aikaan. Ts. illalla alkaa pelko hiipimään ja on huipussaan puolilta öin. Siitä sitten jälleen hiipuu, eikä esim. aamulla pelotta, vaikka pimeää vielä olisikin 🙂

  10. […] lähde lenkille tekosyyni. Pieni tihkusade ei haittaa todellakaan, eihän me sokerista olla eihän? Pelkään pimeää, joten tälläisellä ilmalla lenkkeilen ainoastaan valaistuilla teillä. Ja onneksi on aina koira […]

  11. […] Olen myös tosi herkkä, vaikka moni ei sitä välttämättä uskoisi. Nuoruudessa tapahtuneen ikkunaan koputtamisen takia en uskaltanut pitkään aikaan edes käydä vessassa tai suihkussa ilman, että peitin […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta