Kuinka muuttaa Dietti Elämäntavaksi?

Monesti ihmisille markkinoidaan laihdutusta nimenomaan dietin muodossa. Mikä on mielestäni huono asia. Dietillä ihminen voi toki startata matkansa kohti parempaa, terveellistä elämää, mutta valitettavan harvoin matka jää vain dietin ajaksi. Kuvitelmat on pilvilinnoissa, ajatellaan miten NYT minusta tulee pysyvästi tiukka böönä, mutta parin viikon päästä huomaat löllöttäväsi taas sohvalla jenkkakahvat lötisten. Tuttua? Minulle se ainakin ennen oli.

Mikäli haluaa PYSYVIÄ tuloksia, ei pidä miettiä lähtevänsä diettaamaan. Vaan nimenomaan muuttavansa ELÄMÄNTYYLINSÄ. Koko ajatusmaailma pitää saada muutettua siihen, että haluaa tehdä asiat tietyllä lailla pidempään kuin sen pari viikkoa. Liian monesti ihmiset eivät usko itseensä, eivät usko siihen että pystyvät muutokseen. Voin kertoa, että mikäli entinen baaripirkko jonka ainoat liikuntasuoritukset oli tanssia keskiyöllä baarien pöydällä pystyi siihen, niin pystyt sinäkin.

Omalla kohdallani liikunnan aloittaminen ei ollut ikinä se kynnyskysymys. Vaan nimenomaan se motivaation säilyttäminen. Jotain kuitenkin tapahtui kun kävin ystäväni kanssa ensimmäisen kerran Ladylinen ryhmäliikuntatunnilla. Se musiikki, ryhmän fiilis ja se tunne liikuntasuorituksen jälkeen kun pystyin siihen! Olin laiha läski varustettuna todella huonolla kunnolla. Mitkä lie korkeammat voimat sädettivät sen tunnin aikana aivoihini jotain hyvänolon hormooneja, jotka viestittivät TÄTÄ LISÄÄ!

fitfatmamaviime viikolla

IMG_6657braskauden jälkeen 2-vuotta sitten

Hankin elämäni ensimmäisen jäsenyyden ja minusta tuli jumppapirkko. Liikuin monta kertaa viikossa pumppipampeissa, zumbissa ja milloin missäkin. Reilun vuoden jälkeen innostuin enemmän salitreenistä ja vaihdoin jäsenyyden Energylle, jossa käyn vieläkin. Ryhmäliikunnat jäi pois ja kuntosalitreeni tilalle. Tein miten tuntui hyvältä ja mistä nautin.

Motivaatiota on mahtunut sekä enemmän, että vähemmän matkani aikana mukaan. Kroppa on muuttunut sekä parempaan, että pahempaan kuntoon. Ajottaisista sudenkuopista huolimatta olen nimenomaan muuttanut liikunnan ja ravintoajatukset pysyväksi elämäntavaksi.

Avainasia on nimenomaan oma tahto. Kukaan ei voi pakottaa sinua lenkkipolulle, kukaan ei voi keikuttaa berberiäsi zumbatunnilla eikä nostaa käsipainoja kuntosalilla. Sama missä tahansa muutoksessa. Tupakanpolton lopettamisen vuosia sitten tein itse, omasta tahdosta. Vaikka lähipiiri painosti siihen aikaisemmin miten kauan, en lopettanut ennenkuin ITSE halusin niin tehdä.

IMG_3789kuikelokunnossa jolloin liikuin todella paljon. painoa oli ehkä 47kg.

IMG_5102parhaassa kunnossa evör. toukokuu 2014.

 

Etsi liikuntalaji josta ITSE pidät. Kokeile eri lajeja, erilaisia liikuntatapoja. Kaikki ei ole samasta muotista ja jos koet vastenmieliseksi kuntosalilla käynnin, kokeile vaikka kahvakuula ryhmäliikuntatuntia tai heiluttelua kotona.

Kokeile entisen, huonon ruokavalion tilalle ensin pieniä muutoksia. Juo vettä enemmän. Syö pienempiä annoksia, 5 kertaa päivässä. Nimimerkki söin ennen aamupalaksi kuivan käntyn leipää, päivällä ehkä burgerin ja illalla leipää. Kuinka terveellistä -not.

Ruokavalion ja liikunnan lisäämisellä on aivan satamiljoonaprosenttisesti omaan hyvinvointiisi positiivinen vaikutus. Kokeile.

 

Kuinka itse sait muutettua dietin elämäntavaksi? Mikä oli potku perseellesi? Mikä liikuntalaji innosti sinua?

ps. Vielä voit äänestää Indiedaysin blog awardseihin ja osallistua kilpailuun <3.

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Tiina / Fit Fat Mama

8 vastausta artikkeliin “Kuinka muuttaa Dietti Elämäntavaksi?”

  1. Hyviä vinkkejä! 🙂

    Mulle tästä ”dieetistä” tuli ihan elämäntapa, periaatteessa syön aika normaalisti, mutta säännöllisesti ja enemmän kuin aiemmin. Ihan huomaamatta kiloja karisee jo pelkällä ruokavaliollakin ja siihen kun lisää vaikka kevyttäkin liikuntaa niin hyvä tulee:
    Mie en oo vielä löytänyt sitä mun lajia, vaikka rakastan portaiden juoksemista 😀 pakko päästä joka viikko edes kerran juoksee ne !

    • Oon Emmi siusta ylpee miten hienosti siulla on mennyt tuo <3! Rappusten juokseminen on kyl huippua! Voitais mennä joskus kimpassa vaikka Linnunlahden rappusiin tai Onttolassa on myös jotkut iiisot portaat :).

  2. Totta jokainen sana! Mä oon ollut aina kova tyttö kokeilemaan ja aloittamaan erilaisia liikunta harrastuksia, mutta jo muutaman kuukauden jälkeen koko homma maistuu puulta ja olen palannut sinne kotisohvalle. Lopulta tajusin, että olen itse itselleni se pahin vastus joka täytyy voittaa, ja minua ainakin motivoi nykysin se, kun mietin sitä fiilistä mikä vaikka lenkin jälkeen tulee! Se on niin paljon parempi kun sohvalla makoilun ja pussillisen karkkia jälkeen!

  3. tää oli tosi kiva postaus! 🙂 oon sairastellut koko syksyn ja kesälläkin liikkuminen jäi vähemmälle, joten todella haluaisin päästä taas parempaan kuntoon ja saada vyötäröltä ylimääräiset pois. pienestä askelista se lähtee, ja aikomuksena onkin ensimmäisenä fiksailla ruokavaliota parempaan suuntaan ! 🙂 kiitti vinkeistä ja innostamisesta!

    • Moi, olin salilla 2viikkoa synnytyksestä. Jälkitarkastuksen jälkeen sitten vasta alakroppaa paljon kuormittavia liikkeitä kuten kyykkyjä yms :). Juoksemisen aloitin vasta vielä sen jälkeen kun ei tuntunut vielä hyvältä. Ryhmäliikunnoissa en käynytkään aktiivisesti… yleissääntö että mitään hirmu raskasta ei ennen jälkitarkastusta :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta