Käsitreeni joka kannatti

Pakko oli tulla hehkuttamaan kerrankin käsitreenistä. Siitä en olekaan pitkään aikoihin postaillut. Yleensä hehkutuksen aiheena on ollut jalka tai selkäpäivä. Käsitreeni on alkanu pikkuhiljaa menemään paremmin perille, mutta seuraavana päivänä paikat ei ole kuitenkaan yleensä ollu kipeät. Toisin kävi tällä kertaa! Kävin salilla toissapäivänä ja miulla on vieläkin ojentajat kipeenä. Jeejee!

Lihasryhmät oli siis rinta-ojentaja-hauis joita kävin vääntämässä. Rintaa tein tällä kertaa ihan old school meiningillä. Penkkiä sekä käsipainoilla että tangolla. Siitä ei mitään sen ihmeempiä, mutta hokasin taas miten kokonaisvaltainen liike penkki on. Se käy myös ojentajiin ja olkapäihin. Olkapäissä onkin tuntunut vielä tänään.

 
 

Olkapäistä puheenollen: edellisellä olkapäätreenillä tein yhdistelmäsarjaa kahvakuulalla. Kahvakuulaa en yleensä treeneissä paljoo käytä, joten oli kivaa vaihtelua. Sarja meni silleen, että ensin 10 toistoa 1 käden pystypunnerrusta kummallekin kädelle vuorotellen ja heti perään kahvakuulalla vipunosto eteen. Siitä en valitettavasti saanu kuvaa ja google haulla tuli ainoastaan toisten bloggareitten kuvia enkä niitä voi tähän nyysiä. Otin kahvakuulasta siis kiinni ja heitin kädet suorana eteen. Hidas palautus ja jopas korventeli lopussa. Kahvakuula painoi vaan 6kg, mutta se oli riittävä tuohon yhdistelmään. Isommalla kuulalla liikerata olisi menny ihan päin honkia.

Alkuasento kädet alhaalla
Hiiop!

Mutta niin, takaisin siihen alkuperäiseen, eli käsireeniin. Vasarakääntö on miun lemppari hapaliike ja olen vääntänyt sitä jo pitkään 9kg tai 10kg punteilla. Halusin kokeilla monta menee, vai meneekö yhtään 12kg painoilla eli yhteensä käsissä 24kg. Montaa toistoa en jaksanu, mutta pääasia että meni edes muutama. Pääsin isojen punttien sarjaan hapoissa, jee!

Eristävänä (vai onkohan se kohdistettuna) liikkeenä hauikselle olen pitkään tehnyt perus 1 käden keskitettyä kääntöä. Kerrankin salilla oli aika hiljaista ja kummatkin taljapaikat oli vapaana, joten halusin kikkailla 1 käden hapaa siinä.

Vain true bloggari voi treenata ja ottaa videota samaan aikaan :D. En itseasiassa tiedä edes tuon liikkeen oikeaa nimeä, mutta eniveis, tuossa näkyy mitä tein. Aikaisemminkin olen tehnyt hapoille taljassa kahvalla, mutta ainoastaan kummatkin kädet kerralla. Nyt tein silleen, että tein ensin eristettynä kummatkin kädet kerrallaan ja hetken hengähdyksen jälkeen kummatkin kädet kerrallaan.

Kolmantena liikkeenä tein hapoille kippuratangolla seisten, mikä meni suht ookoo, mutta välillä ote lähti ärsyttävästi lipsumaan. Hanskatkin oli kädessä, niin en tiedä mikä siinä mätti. Mutta yksi -ei niin hyvin mennyt liike ei laskenu miun mielialaa. Olin niin liekeissä siitä kun vihdoinkin sain nostettua vasarakäännön painoja ylöspäin ja kokeilin tuota 1 käden kahvataljakääntöä. Salilla käynnissä uuden liikkeiden oppimiset ja painojen nostot on kyllä niin jees ja tulee tosi hyvä mieli :).

Ojentaja jutuista en saanut otettua kuvia, mutta tein pitkästä aikaa oikeaa dippiä telineessä ja sitten tangolla taljassa. Haha, en muuten olekaan kertonut kun viime viikon ojentajapäivänä kävi vähän failit: tein ranskalaista punnerrusta maaten käsipainolla. Tuttu juttu ja tuttu liike. Noh, käsipaino jäi alhaalla penkkiin jotenkin jumiin. Makasin selälläni, puntti penkissä jumahtaneena ja mietin et miten tästä pääsee irti. Jotenkin sain kädet väännettyä sivulla ja paukahdus vaan kuului kun puntti tippui lattialle. Olin vielä irtopainopuolella salin ainoa muija. Vähän nauratti ja nolotti, mut näitä sattuu :D.

Treenin lopuksi tallustelin vielä hetken stairmasterissa ja kädet tuntui ihan voimattomilta ja löttäniltä. Kotona vedin palautusjuoman nassuun ja elämä alkoi voittamaan.

Fitistä Fat-Mamaan:

Ostin ison kasan herkkuja huomista herkkupäivää varten. Päästään maistelemaan uusia herkkujuttuja kun Prismaan oli tullut uusia irtokarkkeja ja ostettiin myös Ben&Jerryn uutta jätskiä. Namnamnamm <3! Sitten mie vielä vaimomatskuilen ja leivon tänään valkosuklaa-limejuustokakkua. Huomenna porukat, anoppi ja Eetun pari kummia tulee käymään kakkukaffella.

Tänään treffailen pitkästä aikaa joensuun treenibloggareita Piia, Freyaa ja Mariliita. Kiva päästä höpöttelemään salijutuista :). Ja apua miulla tulee vielä kiire joten adjöö ja hyvää viikonloppua <3.

-Tiina

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

2 vastausta artikkeliin “Käsitreeni joka kannatti”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta