KANA-UUNIMUNAKAS

Hellurei! Kylläpä on viikko on mennyt taas nopeasti, huomenna on jo perjantai jej! Pääsiäispöhötyskin on jo onneksi laskenut. Salilla en ole käynyt tällä viikolla kertaakaan, mutta aloitin pitkästä aikaa Shreddaamaan Jillian Michaelsin tahtiin, että saisin vähän treeniä iltaan. Mies kun on iltavuorossa joten puntillekaan en pääse iltaisin. Blogijuttuja en ole tällä viikolla niin paljon tehnytkään, Eetun mentyä nukkumaan olen töllöttänyt lähinnä jotain sarjoja ja katsellut netistä laukkuja.

Ruokapostaukset ovat olleet tykättyjä, niistä saa kenties hieman vinkkejä ja vaihtelua ruokalistaan. Eilen olin aamulla kunnon multitasking mamma kun pidin Eetua sylissä, samaan aikaan paistoin pannulla itselleni lounasjauhelihaa ja samalla tein pinaattilettu taikinaa. Pitikin tarkistaa miten se taikinan resepti menikään, kätevää ajottain tälläinen virtuaalinen reseptikirja. Pinaattiletut onkin yksi haetuimpia reseptejä blogissani, kannattaa kokeilla mikäli siekin kammoat einesällötys lettuja.

Mutta takaisin otsikon ruokaan. Tämä on niin yksinkertainen tehdä, kunnon proteiinipommi jolla lähtee takuuvarmasti nälkä. Keksittiin tämä pari viikkoa sitten extemporena, kun oli juuri sellainen päivä ettei jääkaapissa oikein ollut mitään. Bongattiin pakkasesta kanaa ja jotenkin mies keksi tehdä KANAMUNAKASTA. Kuulostaa ehkä hieman kummalliselta, mutta toimi! Käy myös karppaajille tai muuten vaan hiilareita välttäville. Eetukin tykkäsi tästä.

IMG_8508

IMG_8511

Tarvitset

10 kananmunaa

1rkl riisijauhoa (tai vehnäjauhoa)

2 tomaattia

n. ½ paprika

400g broilerinsuikaleita (joko maustamattomia tai maustettuja)

Juustoa

Paista kanat pannulla ja mausta ne esim. currylla ja paprikajauheella. Pilko tomaatit ja paprikat. Sekoita kananmunat sekä jauho reippaasti, joko sähkövatkaimella tai ihan käsivatkaimella.  Laita tomaatit, paprikat, juusto sekä kana vuuan pohjalle ja kaada päälle munaseos.

Laita vuoka 225-asteiseen uuniin n. 25 minuutiksi. Tarjoile esim. raikkaan salaatin kanssa.

IMG_8509

Munakas on siitä kätevä ruoka, että siihen voi survoa melkein mitä vaan. Kanan sijasta täytteenä voi olla esim. kinkku, nakkipalat, jauheliha tai kasvissyöjät voi käyttää vaikka soijaa. Aikaisemmin uunimunakkaissa olenkin käyttänyt jauhelihaa tai ihan vaan kasviksia. Kana kävi tuohon yllättävän hyvin. Uuniruuat on myös siinä mielessä käteviä ettei hellan ääressä tarvitse kärvistellä kyttäämässä.

Eikun kokeilemaan! Mitä täytteitä on siun lemppari munakkaassa?

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa  / Blogilistalla / Instagramissa

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

6 vastausta artikkeliin “KANA-UUNIMUNAKAS”

  1. Mie oon joskus tehnyt vähän samantyyppistä, mut kreikkalaiseen tapaan: fetaa, oliiveja, sipulia, paprikaa, tomaattia..jne. Mausteeksi oreganoa, pippuria, suolaa ja joskus vähän vielä minttuakin 🙂 Hyvää on!

  2. Kiitos muistutuksesta, jotta munakkaan voi näppärästi tehdä uunissakin. 🙂

  3. Jeij! Tultiin kaupungilta kotiin ja jotain nopeeta piti saaha suuhun. Muistin sun postauksen ja tadaaa kasvismunakas veetty napanderiin. Juuston tilalle laitoin vähän raejuustoo, että toi meän 11kk naperoki voi syyä. Hyvin maistui kaikille! Kiitos ohjeesta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 1
Tykkää jutusta