Ihana rantapäivä

Tänään oli ihana päivä! Voi kumpa aina olisi kesä. Aurinko tuo uutta virtaa ja muutenkin tuntui, kuin sumuverho olisi pyyhkiytynyt naaman edestä pois.

Pyyhitystä naamasta tuli mieleen asunnossa siellä täällä lojuvat nuhapaperit. Olin tällä viikolla kuumeessa, taas. Olen flunssassa välillä kuin pikkulapsi. Valitan ja voivottelen, enkä ole yhtään oma pirteä papupata itseni. Sairaana ei ole asiaa salille, eli en ole päässyt tällä viikolla treenaamaan vielä kertaakaan. Miulla on ikävä salille! Viime kerrasta ei ole edes viikkoa, mutta ikävä silti. Edellisellä treenillä sain kerrankin treenattuu pepun silleen, että huomattavaa lihasarkuutta oli huomattavissa parin päivän päästä. Monesti liikkeet menee miulla enemmänkin takareisille. Tein kolme eri eristävää liikettä pepulle niin jopas onnistui : 1 jalan prässin, 1 jalan SJMV ja penkille nousun käsipainot kädessä. Kävin alkuviikosta lenkillä, hölkkäsin ja tein spurttejakin! Siis mie, joka on viimeks tehnyt kunnolla aerobista ööö… ? Ainiin silloin kun edellisen kerran tulin kipeäksi! Kroppa näköjään haluaa pitää kiinni löllöistään kun on sairastuttanut miut jo 2 kertaa peräkkäin sen jälkeen kun olen käynyt hikilenkillä :D. Tein samana päivänä myös kunnon vatsatreeniä kotona ja ai että. Olipa kiva tunne kun turvotuksen sijaan tunne vatsassa oli lihaskipu.

IMG_5603

Muita viikon inhottavuuksia en ala avautumaan, niin ei tule kahta angsti avautumispostausta peräkkäin. En halua, että luulette miun olevan vaan joku ärsyttävä angry biatch joka vaan valittaa ja vinettää jatkuvasti :D.

Mutta tähän päivään takaisin!

Heräsin tänään  vasta 8.30! Huvittavaa kun ennen vauvaa 8.30 oli ihan hiton aikaseen ja myöhäään nukkuminen tarkoitti koisaamista kello 13.00 saakka. Oli ihana herätä ja huomata hymy pikkumiehen naamalla joka seistä torotti pinnasängyssä. Kiitos Eetu kun annoit Äitin kerrankin nukkua vähän pitempään <3!

IMG_5604

 

Eetun aamupäivä päikkäreitten aikaan yhdistin kaksi miulle rakasta asiaa : dataamisen ja auringon oton. Kiitos hänelle, joka on keksinyt kannettavan tietokoneen! Imuroin alakerran ja tuli vielä parempi mieli, kun asunto näytti siistimmältä.

Päikkäreitten jälkeen lähdettiin pikkumiehen kanssa miun ihanan Mammakaverin ja hänen pikkutyttönsä kanssa rannalle.

Ranta-asu

IMG_5599

Mekko Only

Laukku Longchamp

Kengät Atmosphere

 Mekkoa en ollut aikaisemmin käyttänyt, laukkua olin viimeksi kannistellut vauva-uinnin tavarakassina ja kenkien olemassaolon olin kokonaan unohtanut. Mekossa on kätevät taskut jonne mahtuu  tärkeimmät, kuten kännykkä ja puhelin. Longchamp on oikea tilaihme ja sain survottua sinne kaikki rantakamat.

IMG_5609 IMG_5608

Tutustuttiin hänen kanssaan pari kuukautta sitten vauvajumpassa ja olen kyllä niiin iloinen, kun olen saanut heidät miun ja Eetun elämään. Kerrankin sellanen henkilö joka puhuu vielä enemmän kun mie :D. Tuntuu aina, että kieli tarttuu kitalakeen kiinni kun puhua pölpötetään niin maan jurkeleesti. Ja niin pitääkin! Puhuminen on parasta :D. Siinä on myös hyvä esimerkki siihen mistä eilen avauduin: mammakavereitten kanssa voi puhua myös muustakin kuin vaipan sinapeista.

IMG_5605

IMG_5606IMG_5615 IMG_5614

Olin true treenari ja pilkoin mukaan terveellistä napsuteltavaa. En tosin asetellut niitä fiinisti kauniille paperilautasille, vaan söin ne suoraan pussista, sori ;).

IMG_5628IMG_5619IMG_5624IMG_5618

Käytin Eetua uimassa ja pikkumies nautti ihan kympillä! Poitsu hengaili onessaan myös rannan puolella ja mie nautin auringon kärvennyksestä. Tein muuten huvikseen kolme dippisarjaa hyödyntäen rantsussa olevaa penkkiä, mutta siitä en kuvia räpsiny.

Parannettiin maailmaa vielä kahvikupposen ääressä ja lähdin hyvällä mielin kotia kohti.

Tälläisinä päivinä sitä oikeasti tajuaa, miten ennen niin yksinkertaiselta asialta kuulostava asia kuin riittävä uni ja toisen ihmisen seura tekee niin helkutin hyvää.

Peace!

Oletko itse nauttinut aurinko päivistä rannalla vai ihan kotosalla?

-Tiina

 

Tiina / Fit Fat Mama

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta