HYVÄ JA HALPA RIPSIVÄRI

Otin ripsienpidennykset pois ja siitä asti olen joutunut opettelemaan uudelleen ripsivärin laittoa ja etsimään sopivaa ripsiväriä.

Aluksi käytin vedenkestävää, ajattelin ettei normaali kestä käytössäni. Pyöräilen säällä kuin säällä, tuulessa ja tuiskeessa. Vedenkestävän ripsivärin poistaminen on kuitenkin aina oma hommansa, vaikkakin siihen keksin sopivat keinot, halusin kokeilla normaalia ripsiväriä.

 

essenceripsivari

Luin facebookin ryhmästä vinkin Essencen halvasta ja hyvästä ripsiväristä. Kuvat räpsyistä oli huikeat ja hintakin alle 5€ (!).

Harjaosa on melko kapea, jolla väriä on helppo levittää. Yleisin ongelmani ripsivärin laittamisessa on luomiin tökkiminen, jolloin mustat pisteet pitää pyyhkiä pois meikkivoiteella. Tällä harjalla sitä ongelmaa ei kuitenkaan tullut.

Essence Lash Princes antaa jo yhdellä kerroksella nätisti pituutta ilman paakkuja. Toinen kerros kruunaa ripset ja voin kertoa, että tästä tulee meikkipussini vakiotuote! Pysyvyys on ollut myös hyvä, mutta poistaminen kasvojen puhdistusaineella sujuu siististi ilman hirveää hinkkailua.

 

Ennen

ennne

Jälkeen

essen

 

Hyvä ja halpa ripsiväri, onko sitä? No tässä tapauksessa on.

Oman ripsivärini ostin Joensuun keskustan Carlsonilta, löytyy myös mm. tokmannilta.

Meikkivinkki  toisena perjantaina peräjälkeen, mutta onhan kosmetiikka vaan ihanaa <3.

 

Mikä on sinun lemppari ripsivärisi?

ps. Tällä hetkellä Riikassa minilomalla :). Kivaa vkl! <3

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

 

 

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

7 vastausta artikkeliin “HYVÄ JA HALPA RIPSIVÄRI”

  1. Itekin testasin tuota kaverilta niin aivan loistava kyllä, ehdottomasti hankintalistalle! 🙂

  2. Moi! Mulla on kans saman merkkinen ripsari, mut eri malli. Ihan äly hyvä!!! Ihanaa minilomaa 🙂

    • Moikka Johanna, joo ei uskoisi hinnan perusteella että on niin hyviä :). Parempi Essencen alle 5e kuin monta kertaa kalliimpi toisen merkin ripsari joka miulla on 🙂

  3. Tykkään Lancomen ripsareista, mutta sain näytekokoisen Diorin Overcurl-mascarasta ja olin myyty. Väriä tulee reilusti, jota aluksi säikähdin, kun olin tottunut laittamaan ja levittämään useita ohiuta kerroksia, jotta saisin näyttävät ja tuuheat ripset. Parin treenikerran jälkeen aloinkin tykkäämään Diorista, kun sillä ei tarvinnugt kerrostaa ja kerrostaa.
    Käytän toisinaan Clarinsin Double Fix’ Mascaraa päälle tekemään mascarasta vedekestävän. Tämä joutui todelliseen super testaukseen, kun hammaslääkärissä oli odotettavissa puolentoista tunnin sessio. Mascarat eivät levinneet, vaikka puudutuspiikki ylähuulen alle sai silmät valumaan.

    • Ohoh se on ollut todella kestävä jos hammaslääkäri käynnin kestäny :). Clarinsilla on ihana primeri, lancomea en olekaan testaillut varmaan koskaan. Kiitos vinkeistä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 5
Tykkää jutusta