FITFARM LITE IN SHAPE TULOKSET!

FitFarmin Lite In Shape ohjelma olisi kestänyt 10-viikkoa, mutta päätin omalta kohdaltani jättää leikin kesken. Lähes kuusi viikkoa sitä tein ja koska se ei enää palvellut minua positiivisella tavalla, halusin jatkaa omin neuvoin ja ohjein. Toisaaltaan nolottaa, mutta toisaaltaan ei. Olen itse oman kroppani herra ja saan päättää mitä sillä teen, tai en.

Jakson aikana en kertaakaan suorittanut 4 salitreeniä viikossa. Salille ei vaan huvittanut mennä. Sen sijaan tein ensisijaisesti treeniohjelman Liten ohjelman kahvakuulatreenillä kotosalla. Välillä ennen kukonpieraisua ja välillä Eetun mentyä nukkumaan.

Kun viime viikolla päätin lopettaa ohjelman, koin todella suurta nautintoa ja vapauden tunnetta. Niin pieni asia, kuin rinkelin syöminen tuntui kuin olisin saanut suurenkin lahjan. Siinä mie mussutin vesirinkeliä lapsen kanssa kainalokkain ja tuntui tosi onnelliselta.

En ole koskaan tähtäämässä mihinkään kisoihin, en koe suurta nautintoa ruokanatseilusta ja vaakapelleilystä, joten pitkällä aikatähtäimellä mitkään dietit ei ole minua varten. Ja siinä vaiheessa kun tissien väliin ilmestyi luukuoppa ja yläkroppa on muutenkin kuin pikkupojalla, on aika höllätä.

Vaa’alla kävin tasan kaksi kertaa ja pari kiloa pompsahti pois. Oma fiilis ja tunne siitä, ”onko miulla hyvä olo tässä kropassa” oli avainasemassa. Ja voin kertoa, että nyt miulla on paljon parempi olo kuin ennen diettiä. Kroppani ei ole täydellinen, sitä se ei koskaan tule olemaan ja löydän siitä jatkossakin virheitä, mutta on se vaan kiva kun vatsa on litteämpi eikä turvonnut kaasukellari.

IMG_8794

Harmi kun en muistanut ottaa sivuprofiilista ennen kuvaa. Tämä otettu lauantaina.

fitfarmlite

Isoin muutos tapahtui selkäpuolen jenkoissa. Kuvissa on eri housut päällä, mutta eroa on niistä huolimatta.

liteinshape

Lihas ei ole kasvanut kyllä yhtään, ei niillä treenimäärillä. Kädet näyttää ruipelommalta kuin ennen diettiä ja ylävatsat näkyvissä.

 

Sain heti viime viikolla hirveästi virtaa kun annoin itselleni luvan lopettaa Liten. Kävin juoksemassa rappusia ja lenkillä ja lauantaina kävin salilla, koska huvitti. Oli ihan helvetin hyvä fiilis. Endorfiinit jylläsi ja tein mitä huvitti. Kyykkyä, yhden jalan kyykkyä penkille, kulmasoutua vastaotteella, superit olkapäille ja hapat. Ja nyt on peppu kipeänä treenistä -tosi hyvä fiilis :)! En halua samaan epämiellyttävään oloon kuin ennen diettiä, mutta miulla on niin vaikeaa löytää sitä kultaista keskitietä, mutta mie yritän.

FitFarm Liteä voin kuitenkin suositella, vaikka itse lopetin sen kesken. Tuloksia tulee taatusti kun ohjeita noudatetaan. He, joilla on paljon ylipainoa ja löysyyttä saavat varmasti ihan huippu hyviä tuloksia! Jos olisin käynyt 4 kertaa salilla niinkuin ohjeessa käskettiin, lihaskasvua olisi varmasti tapahtunut. Mutta ketään ei voi pakottaa, eikä nostaa sinne salille vaikka minkä ohjelman ostaisi. Ohjelma maksoi 89€ ja siihen sisältyi sekä ruoka että treeniohjelma. Kyseessä ei ollut mikään yhteistyö, maksoin ihan itse. Voisi sanoa, että ruokiin meni paljon enemmän rahaa kuin ohjelman ostoon.

Jatkossakin teen sunnuntaisin ruokia valmiiksi seuraavaa viikkoa ja mittaan lounaat. Päivällinen syödään vaihtelevasti, mutta kasvikset haluan pitää mukana suht samoissa määrin kuin dietilläkin. Jatkan Litemäistä ruokavaliota, mutta ilman vaa’an kanssa mamboilua ja niponipotusta.

Ps. Söin viikonloppuna karkkia ja sepäs maistui. Tänään katsoin peiliin, eikä se kroppaa kaatanut pallomasiksi. Ihan suht litteä on vieläkin. Tykkään nauttia elämästä <3.

 

Millaisia tuloksia muille normaalipainoille on Litestä tullut? Millaisella ruokavaliolla jatkoit sen jälkeen?

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

9 vastausta artikkeliin “FITFARM LITE IN SHAPE TULOKSET!”

  1. Oikein kuunnela omaa kroppaa ja oloa, pointseja siitä! Kun itsellä on hyvä olla, niin tavoite saavutettu. En myöskään jaksa olla liian tarkka syömisten suhteen, hyvällä fiiliksellä mennään ja elämäntapaa tavoitellessa ei voi olla liian natsi.

    Upealta näytät! Kunnon kesäkissa 🙂

    <3 Hannele
    http://www.rakkaudellahannele.fi

  2. Oot kyllä saanut tulosta! Ja oikean päätöksen teit, itteesä pitää kuunnella 🙂 Aloin pohtimaan kirjoituksen myötä, että mitä ajattelet dieeteistä/laihduttamisesta lapsiperheessä? En tiie ajatteleeko poikalapsen äitinä niin sitä millaisen mallin antaa ruokailujen (syömisen ylipäänsä)/laihduttamisen suhteen, suuntaan tai toiseen. Tässä voisi olla vaikka postauksen aiheeksi, herättäisi varmasti keskustelua 😀

    • Kiitti Johanna :)! Hei tosi hyvä postausidea! Ton toteutan ehdottomasti, oon nimittäin miettiny itekin sitä, että Eetun kuullen en halua haukkua itteäni yms ettei toinen saa vaikutteita

  3. Hyvältä näyttää noi sun tulokset. Itse olen kans kiinnostunut tuosta ohjelmasta, mutta tuo tiukka ruokavalio huolettaa. Mutta tän sun jutun siivittämänä ehkä uskallan ilmottautua seuraavaan liteen. 🙂 mutta muutama asia mietityttää… Tuliko noita uusia treeniohjelmia monta erilaista tuon 10viikon aikana? Ja oliko mukana erilaiset sali ja kotitreenit? Ja oliko kaikilla samat treenit? Pohdin vain, koska minulla saattaa jäädä tuon ruokailun takia kesken, oma itsekuri ruuan suhteen mietityttää.

    • Kiitos =)!
      Kannattaa ehdottomasti, alussa varmasti tuntuu hankalalta,varsinkin jos ei ole aikaisemmin syönyt ollenkaan tuon tyylisesti, mutta huomaat varmasti omassa olotilassa muutoksen :)!
      Mukana oli 4-jakoinen saliohjelma, kotitreeni ohjelma sekä kahvakuulatreeniohjelma jonka pystyi suorittamaan kotona. En itseasiassa tiiä tuleeko saliohjelmia erilaisia kun en siellä foorumilla pahemmin käyny.. Ei kannata liikaa ajatella että ”epäonnistun kuitenkin” vaan nimenomaan sillä, että nyt onnistun! Itse ajattelin ruokavalion olevan se vaikeampi pala, mutta loppujen lopuksi se olikin niin, että vielä enemmän se treenipuoli tökki :D. Mutta kannattaa ehottomasti kokeilla jos siltä tuntuu!

    • Treenit tuntuu sujuvan mulla ihan jees, mutta paino vaan ei tunnu laskevan. Joten tarvis varmaan lisäpotkua tuohon treeniin ja ruokavalio tarkempaan syyniin. Harmi, ettei nyt kesällä siellä alkanut tuota ohjelmaa… Seuraava alkaa vasta syksyllä. Mutta ehkä hyvä näin, joten nyt sitten voi luvan kanssa herkutella koko kesän. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 1
Tykkää jutusta