ESSENCE- Edullisia meikkejä!

Kuulun facebookissa Fashion&Beaty forumiin jota seuraan aktiivisesti. En ole mikään meikkitaituri, joten vinkit on tarpeen. Monet hehkuttivat siellä vasta hiljattain Suomen markkinoille tullutta Essence sarjaa, jossa tuotteet ovat  t-o-d-e-l-l-a edullisia ja hyviä. Essence meikkejä saa ainakin halpakaupoista, Tokmannilta, Halpahallista ja Tarjoustalosta. Joensuussa niitä myydään tosin myös Carlsonilla.

Matkuksessa käydessäni marssin päätä pahkaa Halpahalliin meikkiosastolle ja silmät meinasi pompata päästä, kun huomasin oikeasti miten halpoja meikit ovatkaan! Esimerkiksi huulikiilto maksaa hieman päälle 2€.

IMG_9111

IMG_9110

IMG_9112

IMG_9114

Essence tuotteista miulla on tällä hetkellä 2 huulikiiltoa, puuteri, valokynä sekä luomivärin pohjustusvoide. Huulikiillot tuoksuu ihan karkilta, niissä on hyvä kiilto ja ne eivät tunnu limaisilta huulilla. Jotkut huulikiillot ovat meinaan sellaisia limakasoja että hyh. Valokynä on verrattuna esimerkiksi Maybelinen vastaavaan ihan yhtä hyvä. Puuteri on täysin valkoista mitä ihmettelin aluksi, mutta se häivyttyy aika kivasti silti naamaan. Puuteria olen käyttänyt lähinnä silmien alla, nenän päälle ja otsaan. Ainoastaan luomivärin pohjustustuotteeseen petyin, tai sitten miulla on vaan niin yyber rasvoittuvat luomet ettei se sopinut.

IMG_9115

Tänään kävin ostamassa luomivärin, 2 eri huulipunaa, valokynän ja teroittimen. Hintaa niille kaikille tuli yhteensä 14€, huhhuh miten halpaa! Olin kuin pikkutyttö karkkikaupassa meikkihyllyllä kun oli niin sikana kaikkee ja niin halvalla hihi.

Meikkeihin tai meikkaukseen ylipäätänsä miulla ei ole aikaisemmin ollut mitään suurempia intressejä, kuuluu perus rutiineihin, mutta nykyisin on ruvennut kiinnostamaan enemmän. Haluaisin kokeilla esimerkiksi kasvojen varjostusta ja jotain muuta kikkailuja. Pitää ruveta tutustumaan netissä oleviin meikkaus tutoriaaleihin ja opetella :).

 

Oletko jo kokeillut? Mitä tuotteita siulla on Essenceltä käytössä?

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Tiina / Fit Fat Mama

12 vastausta artikkeliin “ESSENCE- Edullisia meikkejä!”

  1. Essence on kyllä niiin paras ja varsinkin kynsilakat yms on hyviä!:)Voikun sitä oliskin joka kaupungissa ja enemmän;D

    • Mie en oo kynsilakkoja vielä kokeillu, mut oon kuullu että niissä on aika paljo laatueroja että osa on hyviä ja osa huonoja..muistatko mikä niistä on hyvää :)?

  2. Hauska kuulla, että noita löytyy noinkin monesta paikasta Suomesta. Vaimo otti jonkun kokeiluun Tuurin kyläkaupasta ja on nyt meidän Euroopan reissulla yrittäny joka paikasta noita etsiä ja onneks löysikin 🙂

  3. Tuo ryhmä on kyllä huippu, paljon uutta tietoa saa ja huomaa muotiinkin liittyen sellaisia asioita, mitkä eivät ole lehdissä, muotisivustoilla ja artikkeleissa pistäneet silmään itsellä. 🙂

  4. Mulla on essenceltä huulipuna joka ei oo oikeen toimiva sekä ripsari joka on kyllä suosikiksi päässyt : )

    • Mie ostin just eile huulipunan ja se vaikutti iha jeesiltä 🙂 juttelin eile just jonkun tytön kanssa joka oli essence hyllyllä samaan aikaan ja se sano sellasesta kimaltavasta huulipunasta ettei oikein tartu..hyvä että ripsari on hyvää,itellä pidennykset niin en voi ees testata :/ 🙂

  5. Ihana täää blogi ku aihepiirit ovat laajentuneet!<3 pakko kuiteskin kommentoida, että kun noi meikit ovat niin halpoja niin kyllä varmasti tehty eläinkokeillaa, työntekijöillä huonot palkat ja raaka-aineet varmasti eriittäin huonot. Kyl raha vaan kertoo tuotteesta. :/

    • Kiva ku tykkäät <3. Oon halunnu tehä näitä girly stuff juttuja nykysin enemmän, mukava kuulla että ainaki sie tykkäät :).
      Niin se on luultavasti totta :/.

  6. Essence on ihan paras! Mulla on monta huulipunaa ja huukikiikltoa, puuteri, ripsivärejä, eyeliner, yli 60 kynsilakkaa ja sit vielä muita kynsitarvikkeita 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta