Blogipäivä ja Päivän Asu

Viime viikonloppuna koitti vihdoin ja viimein kauan odotettu Helsingin reissu! Auto starttasi 05.00 aikaan aamulla täältä Suomen takapuolesta kohti etelää. Matka meni yllättävän nopeasti, katselin tabletilta leffaa, meikkasin ilman ”herääkö Eetu kohta” kyttäystä ja istuin etupenkillä. Yksinkertaisia iloja joita vaan muut mammat voi ymmärtää haha! Jätimme auton Sokos Hotelli Pasilan autohalliin ja lähdimme käppäilemään kohti juna-asemaa. Pasila oli todella hyvällä paikalla, olin ihan yllättynyt miten rauhallista siellä oli. Luulin Pasilan olevan kaukana keskustasta, mutta sieltä olikin vain pari kilometriä keskustaan. Moneen kertaan ihmettelin ääneen, että ”ollaanko me oikeesti Helsingissä” kun porukkaa ei ollut pipona joka paikassa. Kaunista, rauhallista ja siellä näkyi lasten leikkipaikkojakin. Sitä rauhallista puolta Helsingistä en ollut aikaisemmin nähnyt, joten olin ihan ihmeissään ja positiivisesti yllättynyt.

IMG_3114b

Ulkona nakitin miehen nappaisemaan heti asukuvat kun meikit ei ollu vielä levahtaneet ja tekotukkakin oli kiltisti päässä. Tilasin clipsit viime viikolla ja ne sulautuikin todella kivasti omien hiusten sekaan. Kiharsin feikit edellisenä iltana, joten niille ei tarvinnut tehdä muuta kuin saada päähän. Taito oli hieman ruostunut ja meni hetki sekä useita kirosanoja ennenkuin sain fledan napsutettua päähäni. Olisipa ihanaa jos aina olisi pitkät hiukset, olo on niin paljon naisellisempi.

IMG_3116b

IMG_3119

IMG_3118

Takki Sisters Point / Huivi Burberry / Bleiseri Ichi / Toppi Hm / Kaulakoru Gina Tricot / Housut Sunnys / Laukku Michael Kors / Kengät Skopunkten

IMG_3120

Harmaa bleiseri on alennuslöytö parin vuoden takaa jonka käyttökerrat on laskettavissa yhden käden sormilla. Kivannäköinen, mutta päällä melko hiostava, joten alle laitoin ohutta kangasta olevan topin.

Ajoimme junalla keskustaan josta marssin ensin Lv:lle (tästä lisää myöhemmin) jonka jälkeen pikashoppasin stockalta pari maxihametta kesää varten. Olin todella pettynyt Stockan kenkä-ja lastenvaate valikoimaan. Yritin löytää itselleni korkkari-nilkkureita, mutta kauppa oli niiden sijaan täynnä kesäavokkaita. Pöh. Mini rodini vaatteitakin oli yllättävän vähän, etukäteen olin ajatellut paria t-paitaa, mutta livenä ne ei ollutkaan niin kivoja joten kauppaan jäi.

 

IMG_3123

IMG_3149

IMG_3140

 

Pikashoppingin jälkeen ajeltiin junalla takaisin Pasilan hotelliin jossa alkoi meidän kauan odotettu Kaksplus Blogimiitti! Yhteistyökumppaneista ensimmäisenä aloitti Crocs-kenkämerkki joka osottautuikin todella positiiviseksi ylläriksi! Livenä en ollut aikaisemmin nähnyt kuin perus crockseja, mutta tulevista syksyn mallistosta bongasin muutamat MUST havet. Ehdoton lemppari oli ballerinat, jotka olivat hieman Tory Burchmaiset kengän kärkikoristeen takia. Jalassa ne olivat todella kevyet ja hyvät. Harmi kun ne tulee myyntiin vasta syksyllä, muuten olisin ehdottomasti hankkinut ne kesäksi. Miesten mallistossa oli myös yhdet ihanat kengät jotka voisin yrittää suostutella tuon meidän isomman miekkosen kinttuihin ensi syksyksi.

IMG_3134

IMG_3132

IMG_3129

Lasten kengistä ihastuin talvi/vk-kenkiin joiden pinta näytti nahalta, mutta todellisuudessa se oli eräänlaista muovia. Sisällä oli lämmin vuori, joten kyseessä on tyylikkäät kylmän kelin kengät. Star Wars-crocksit oli tosi hauskat! Inhoan perinteisiä hahmokenkiä, autohahmot, puuha petet jne aiheuttaa väristyksiä, mutta star warsit oli mustavalkoiset, kivat simppelit kesäpopot.

IMG_3153

Kuulimme hiusmarkkinoilla jylläävästä uudesta ilmiöstä,Olaplexistä, aineesta jonka avulla mahdollistetaan yhä suurempien muutosten tekeminen hiuksille. Kuulosti mielenkiintoiselta ja pitäisikin googlaa onko Joensuussa kampaamoja jotka käyttävät uutta teknologiaa…pitäiskö repästä ja värjätä blondit hahaa!

Cloetan esittelyä -ja varsinkin gift backia olin odottanut etukäteen, enkä turhaan! Esittelijä kertoi hyvin kattavasti myös ksylitoli asioista ja meidän pitää ehdottomasti petrata hampaiden huollossa ihan koko perheen. Kiitos kaikille esittelijöille!

IMG_3166

Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä oli vuorossa Mutsis on blogin Emilia joka kertoi meille hieman bloggaamisesta. Heittelimme hänelle erilaisia kysymyksiä bloggaamiseen liittyen ja oli kyllä kivaa nähdä hänetkin livenä. Läppä lensi ja oli mukava kuulla pitkän linjan bloggaajan vinkkejä :).

Kuvasta kiitos Mirkalle!
Kuvasta kiitos Mirkalle!

19490_10153197597342591_2896360298280688540_n

Oli TODELLA, todella, todella kivaa! Tytöt oli ihan huippu tyyppejä ja naurettiin paljon :). Netissä akkalaumojen kokoontuessa cat fighteja tuntuu tulevan liiankin helposti, mutta meidän kokoontumisessa kaikki tuntui viihtyvän ja tunnelma oli hyvin rento ja avoin. Moni kehui miun murretta ja ihmetteli miun pienikokoisuutta, kuvat ja netin videot ilmeisesti hieman vääristää hihi. Sain todella paljon virtaa tapaamisesta ja oli ihanaa nauraa, höpöttää ja tuntui kuin osan heistä olisi tuntenut aina. Huippu mimmejä <3! Harmi kun aika meni niin nopeasti ja toivottovasti vielä nähdään. Täältä susirajalta kun ei ihan noin vaan isolle kirkolle pääse, harmi.

Miitin jälkeen vietettiin parisuhdeaikaa miehen kanssa, käytiin syömässä, kahvilla, käveltiin käsi kädessä ja höpöteltiin. Sanokaa Paska Mutsiksi, mutta kertaakaan ei ollut kotiin ikävä. Vasta oikeastaan automatkalla kotiin päin tuli ikävä Eetua. Soittelin Anopille Helsingissä muutamaan otteeseen ja poika oli kiltisti koko reissun. Kun tulin kotiin, Eetu juoksi minua vastaan <3. Illalla kävimme saunassa koko konkkaronkka (anoppi oli lähteny jo kotiin 😀) ja oli todella onnellinen olo. Meillä on ollut parisuhteessa hieman vaikeaa välillä, joten teki todella hyvää olla muutakin kuin Äiti ja Iskä. Muistakaa muutkin vanhemmat katkaista se napanuora välillä.

 

Todella ihana reissu <3!! Milloin olit viimeksi lapsestasi erossa yön?

 

16992674688_f1b950173a_z

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Tiina / Fit Fat Mama

14 vastausta artikkeliin “Blogipäivä ja Päivän Asu”

  1. Tiina! Oli ihanaa tavata 🙂 Mutta toi crocsien matsku hei EI ollut nimenomaan muovia 😮 ”Materiaali on nimeltään Proprietary Closed Cell Resin (PCCR), mikä EI ole muovia EIKÄ kumia. PCCR on umpisoluinen materiaali, mikä eliminoi hajuja.” ..lukee niiden sivuilla. Mut joo, miekin kyllä pidän niitä silti muovikenkinä XD

  2. Tyylikkäänä olet Helsingissä hummaillut 🙂 Ja kiva, että oli kaikinpuolin onnistunut reissu! Ootko muuten ikinä asunut muualla kuin Joensuussa tai ootko edes halunnut muuttaa muualle?

    • Kiitos Johanna, tykkäsin iteki ku sai laittautuu enemmän :).

      Mie oon aina asunu Joensuussa ( tai no lapsena 10km päästä naapurikunnassa). Pari vuotta sitten oli hirvee Joensuu kriisi ja meinattiin muuttaa Tampereelle, mutta päätettiinkin perustaa perhe sitten tänne Joensuuhun. Sitten hankitttin omistuskämppäkin joten sinne jäi se idis. Olisi toisaaltaan ihanaa muuttaa joskus isompaan kaupunkiin, Joensuusta on joka paikkaa niin pitkä matka ja mie tykkään kun on ihmisiä ympärillä. Mutta tukiverkosto on myös tärkeetä joten en usko että tulee muutettua minnekään ainakaan :). Paitsi lottovoiton jälkeen Espanjaan 😉 :D.

  3. Paska mutsi olen vissiin minäkin. Mukula (nyt 1v 7kk) on säännöllisesti kerran kuukaudessa mummilla yötä että saadaan viettää pariskunnan laatuaikaa. Ikävä toki on, mutta en tee enää tarkistussoittoja yhtäkään koko yökyläilyn aikana.

  4. Oli ihanaa tavata sut f-t-f! <3 Olit juuri niin säkenöivä kuin blogin perusteella olin kuvitellutkin – vaikkakin yllättävän pikkuinen, ollaksesi treeni-beibe… 😉

  5. Ihana asukokonaisuus! Kuulostaa NIIN ihanalta reissulta (ilman autossa istumista) 🙂

  6. Meillä poika 1v 4kk eikä ole vielä kertaakaan ollut yötä erossa:) mies on aika paljon töissä niin mielummin vietetään ihan yhdessä perheenä aikaa kun laitettais poika hoitoon. Meidän aikaa on sitten kun poika nukkuu:)

    • Kukin tavallaan :). Ei mekään olla oltu erossa yön yli ku pari kertaa, mutta jatkossa yritetään panostaa parisuhdeaikaan myös enemmä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta