BLOGI MUUTTAA

Muutamastakin lukemastani blogista on kuulunut tällä viikolla muuttouutisia, joten ajattelin samaan rötäkkään paukauttaa oman muuttoilmoitukseni.

FIT FAT MAMA MUUTTAA 1.3.2016 FITFASHIONIIN! Takaisin.

Uusi osoite tulee olemaan fitfatmama.fitfashion.fi eikös kuulostakin kivalta 🙂

michaelkorsminihamilton

michaelkorsminihamiltonasukuva

winterlook

Jo pitkään mietin, että jotain on tehtävä. Blogi söi liikaa virtaa, liikaa ajatuksia ja liikaa kaikkea. Loin itse itselleni liian suuria paineita kuukausipalkkaisen portaalibloggaajan kengistä, joten päätin että on muutoksen aika. Huomasin myös miten lukijakanta ei noussut samalle tasolle kuin FitFashionin aikaan, josta loin itselleni vielä enemmän paineita. Pohdin joko täysin omalle alustalle lähtemistä, tai sitten hattu kourassa pyyntöä takaisin FitFashioniin pääsyä. Valitsin jälkimmäisen ja minut otettiinkin avosylin vastaan <3.

Viimeksi lähdin pois ajatellen paikan olevan tälläiselle perustreenarille liian fitness. Olen kuitenkin pohtinut yleisesti yhteisöjä, portaaleja ja blogeja. Mikään alusta ei määrittele itse sisältöä, vaan kirjoittaja itse muokkaa omasta blogistaan omanlaisen. Kirjoitinpa sitten bloggerissa, kaksplussassa, fitfashionissa tai vaikka suljettua päiväkirjaa, jatkossa en halua luoda niin isoja paineita sisällön suhteen. Omalla intohimolla ja kiinnostuksella on niin iso vaikutus kirjoituksen lopputulemaan. En halua liikaa lokeroida itseäni bloggaajana, olenhan ihmisenäkin aikamoisen monipuolinen.

Onnellisin bloggari olin alkutaipaleella kun kirjoitin mitä mieleen juolahtaa. Ja se kommentointi! Ai että. Mistä himskatista johtuu, että bloggerin blogeihin on niin paljon matalampi kynnys kommentoida? Siitä ajasta jolloin räpsin kuvat kännyllä ja kirjoitin liibalaabaa bloggerissa kommentointi oli sfääriin tuhat verrattuna nykyistä. Vaikka kävijämäärät ovat moninkertaistuneet. Ehkä blogi kulttuuri on jollain lailla muuttunut? Niin tai näin, joko aktiivisuus kasvaa muuton myötä, tai sitten ei. Toivon ensimmäistä. Tuntuu suoraansanottuna aika perseeltä puhua tyhjille seinille. Tapanani on kuitenkin kunnioittaa lukijoita ja kommenteista olen julkaissut 99% ja pyrin vastaamaan myös kaikkiin. Noh, postauksen idea ei ollut kiukutella kommentoidin vähyydestä, mutta sellainen välikommentti.

Realismia -kauppakestokassit taustalla :D
Realismia -kauppakestokassit taustalla 😀

 

Kun ilmoitin irtisanomisestani, tuntui jotenkin vapauttavalta.

Sellainen uutinen. Tässä vaiheessa jo iso kiitos Kaksplussalle mahdollisuudesta, porukassa on ihan huippulahjakkaita tyyppejä toimituksen porukasta blogin kirjoittajiin. Harmi kun asun täällä takapajulassa niin en ennättänyt kuin yhteen miittiin.  Haluaisin kuulla teiltä mielipiteitä ja kommentteja; seurasitko blogiani jo FitFashionissa vai tulitko mukaan Kaksplussan aikana? Toivottovasti seuraatte jatkossakin <3

 

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

 

 

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

44 vastausta artikkeliin “BLOGI MUUTTAA”

  1. Fitfashionista saakka oon seurannut. Usein tekis mieli kommentoida, mutta sitten se aina jää. Ja sit ei kehtaa enää kovinkaan vanhaan postaukseen kirjoitella. Mutta aktiivisesti luen ja edelleen yksi suosikki blogeistani 🙂

  2. Seurasin jo Bloggerissa 😉 Mä uskon että kommentoinnin vähentyminen johtuu siitä, että valtaosa lukee mobiilissa ja näpyttely voi olla rasittavaa, kun joissain pitää laittaa s-postit ja nimimerkit yms. Mun on ainakin helppo kommentoida Bloggerissa, kun nimimerkki näkyy valmiina ja sen kun jotain kommentoi (liian usein se vaan jää, ei välttämättä oo vain mitään lisättävää).

    Onnea uusvanhoista tuulista! <3

    • Jee ai sie oot ollu sieltä asti :). Riippuukohan puhelimista jotenki, miulla jää sillee kätevästi välimuistiin kun kirjoittaa T:n ,niin ehdottaa Tiina/Fit Fat Mamaa ja muutenkin tietoja joita on aikasemmi käyttänyt:)

      Kiitti Maaria <3

  3. Seurasin jo fitfashionissa. Minulle ei ole portaalilla väliä, minkä alla kirjoittaa, kunhan itse kirjoittaja pysyy yhtä kiinnostavana. Seuraan aika monta bloggaajaa ja jokainen niistäkin on varmaankin kerran vähintään muuttanut, enkä oikeastaan kiinnitä siihen edes huomiota. Minua kiinnostaa bloggaajista sisältö ei se kenen alla he kirjoittavat. 🙂 mutta onnittelut sinun muutollesi ja toivottavasti saat lisää lukijoita 🙂 minä pysyn ainakin mukana, muuttaisit minkä alle tahansa kirjoittelemaan 🙂

  4. Mukana lähes alusta asti! 🙂 ja mukana jatketaan myös totta kai edelleen. Pitääpä ryhdistäytyä tuossa kommentointi puolessa, monesti olis varmasti sanottavaakin, mutta tiä sitten miksi jääpi. Joka tapauksessa Fitfatmama on yksi mun suosikkiblogeista 🙂

    • Hyvä Katja, huippuu kuulla että oot säilyny matkassa :)!Kommentoinnille peukku, tuntuu kivalta kun ei tarttee lörpötellä tyhjille seinille 🙂

  5. Bloggerissa kommentointi on niin helppoa, näissä portaaleissa joutuu usein naputtelemaan liikaa 🙁 silti oon siun blogia lueskellut täällä kaksplussassa ja varmasti siirryn lukemaan fitfashioniin 🙂 onko fitfashionissa sitten mitään palkkausasiaa vai onko se portaali ilman maksuja? 🙂

    • Miulla jää onneks kännyn muistiin aikaisemmin kirjoitettu jos oon käyny vaikka indien yms blogeja kommentoimaan :). Se on niinkuin yhteisö, tarkkoja sopparijuttuja en tietenkään voi sanoa, mutta sanotaan näin että ainakaan alussa en ole mikään kuukausipalkkalainen :).

  6. Tervetuloa! Kyllä sä sinne sovit kuin nenä päähän. Mäkin mietin paikkaani pitkään kun raskauduin mutta ei saa antaa kuitenkaan portaalin määrittää blogia ja uskon että raskaushommat sopii hyvinvointiteemaan ihan hyvin jos niin haluan ja jaksan 😀

  7. Mihin mun kommentti hävisi. No eniwei tervetuloa takaisin!:) Sä sovit sinne kuin nenä päähän senkin salikissa! Mä koin tuossa pienoista kriisiä blogikotini kanssa raskauduttuani mutta asiaa pohdittuani myös FF:n porukan kanssa tulin siihen tulokseen, että eiköhän sinne yksi jonkinsortin raskaushyvinvointiblogikin sovi 🙂

  8. Fitfashionin aikaan ”siut” löysin ja kyllä jatkossakin seuraan! Kirjotat niin kivasti ja monipuolisesti. Kateellisena oon siun ruokkis treeni mahdollisuudesta, ehkäpä se sali innostus palautuisi tännekkin 🙂

  9. Itse kun en ole mikään liikuntaihminen, niin en ole seurannut blogia aiemmin, mutta jatkossa kyllä, koska tykkään kirjoitustyylistäsi.
    Tässä postauksessa ei ollut noita asutietoja..? Olisin kiinnostunut erityisesti, mistä tuo ihana raidallinen jakku on, minkä merkkinen?

    • Kiva kuulla Tiia, tervetuloa jatkossakin :). Viimeaikoina pääpaino ei olekaan ollut pelkästään liikuntajutuissa, lifestyleä aika paljon enemmän, mutta liikunta&ruoka toki kulkee kokoajan mukana.
      Ainiin unohdin ne vallan, se on kirpparilta löydetty, merkkiä en muista

  10. Fitfashionin aikaan miekin löysin siut! 🙂 Kommentointijuttuun on pakko sanoa, et Bloggerissa kommentointi on niin paljon helpompaa – voit vaan kirjoittaa kommentin ja painaa julkaisua. Näissä portaaleiden sivuilla yleensä pitää nimet, blogin osoitteet ja sähköpostit kirjottaa erikseen, jolloin ehtii jo unohtaa et mitä pitikään kommentoida ja eikun selaamaan postausta uudelleen. 😀 Täällä Kaksplussalla pysyi välimuistissa tiedot tovin, mutta esim. Indiedayssillä saa jokaikisellä kommentointikerralla kirjoittaa erikseen tiedot. Joidenkin portaaleiden sanavahvistuksista puhumattakaan… Kideblogeissa ja Bellablogeissa miun mielestä oli/ on myös helppo kommentoida, kun tiedot jää muistiin. Miulla ainakin tuo vaikuttaa tosi paljon kommentointiin, kun ei sitä aikaa muutenkaan liikaa ole vaikka mielelläni blogit luen läpi ja kommentoin, jos vaan aika riittää. 🙂 Onnea uuteen blogikotiin!

    • Hih, muistankin kun meidän ”tiet kohtasi” monen vuoden jälkeen sillon :). Noi sanavahvistukset on kyl hanurista, onneksi täällä tai FF:llä ei ole sitä. Ehkäisee ainakin robottikommentteja se.
      Miulla jää puhelimeen aika kivasti muistiin nimimerkki yms kun oon kommentoinu vaikka id:n blogeja. Kiitti Milla 🙂

  11. Kaksplussasta vasta. Raskausaikana viime keväänä jostain löytyi linkki treeneihisi ja sitten jäin seuraamaan. Joskus aktiivisemmin, joskus vähemmän. Kännykällä tympeä kommentoida, joten kommentointi jää siksi.

  12. Fitfashionin kautta löysin sinut ja siitä lähtien olen seurannut.
    Pikkuisen ihmetytti että siirryit Kaksplussaan, mutta mikäpä minä olen
    toisten ratkaisuja arvostelemaan. Mielenkiintoista on kumminkin ollut seurata blogiasi. Meitä yhdistää lähinnä saman ikäinen poika sekä istumatyö 😀 Urheilen kyllä minäkin paljo, mutta salitreeni ei ole minun juttu. Minun suurin intohimoni on juoksu. Kiva juttu minusta että siirryt takaisin
    Fitfashionille. Hyvää kevättä 🙂

    • Silloin tuntui oikealta ratkaisulta, nyt taas ihan huippu ihanaa päästä takaisin ”kotiin” <3-
      Istumatyö on kyllä auts, siihen liittyen voisi kehitellä jotain postausta...oi juoksemista on ikävä, en ole näillä rönttäkeleillä saanut aikaiseksi käytyä :/

      Kivaa kevättä ja tervetuloa kommentoimaan jatkossakin Mirkku <3

  13. Kaksplussalla, mutta seuraan myös fitfashionin blogeja niin varmaan seuraan sieltä sinuakin jatkossa. Kirjoitat kiinnostavasti 🙂

  14. Fitfashionin kautta löysin alunperin blogisi ja pysyn kyllä lukijanasi muuttipa blogisi sitten mihin tahansa. Sovit minusta oikein hyvin sinne Fitfashionin kirjoittajien sekaan, itse asiassa on kiva kun sinne kirjoittelevat muutkin kuin pelkät bikini fitness-kilpailija pimut 🙂

  15. Olen seurannut blogiasi kaksplussan aikana. Ymmärrän kyllä että harmittaa, jos kommentointi jää vähäiseksi. Varmasti ajatusten vaihto on kuitenkin yks iso syy, miksi blogia kirjoitat. Kommentoin vähän oman jaksamisen ja ehtimisen mukaan. Välillä alan kirjoittaa kommenttia, kirjoitus keskeytyy useita kertoja ja lopulta en enää saa kiinni siitä, mitä olin kirjoittamassa ja se jää sit siihen. Mut jatkan kyllä lukemista ja yritän tsempata kommentoinninkin kanssa 🙂

    • Juuri niin Ida, vastavaikutus lukijoiden kanssa on yksi bloggamisen suola :). Heh joo tuo ajatuksen katkeaminen on tuttua miullekin :D. Kivaa viikonloppua 🙂

  16. Olen lukenut blogia jo fitfashionista saakka. Elämänmakuinen tyylisi kirjoittaa osuu ja uppoaa. Jatka samaan malliin! 😊 p.s. Oli muuten eka kerta kun kommentoin. Jotenkin siihen kommentoimiseen ei muka ole aikaa ja kännykällä blogia lukiessa kirjoittaminen on niin tuskaista. 😅

  17. Fitfashionista löysin sut. Tänne muuton johdosta unohduit hetkeksi ja sit välillä aina muistan, et ai niin… Tiina.
    Kiva, et menet sinne takasin, tulee useammin sun juttuja sit luettua. Kunhan et unohda perhe -ja lapsijuttuja tai muita ”turhia” höpinöitä

    • Et ole ensimmäinen joka vahingossakin katosi FF:ltä siirtymisen myötä, toivottovasti on jatkossa helpompi lukea :).
      En todellakaan unohda, pelkkää ”salikissaa” miusta ei saa tekemälläkään 🙂

  18. Vauvalehden kautta 😉 täällä on kyllä luettu mutta kommentit jääny vaikka mielessä on ollu vaikka mitä. Kivoja postauksia ollu 🙂 Mukana siirrytään fittiin lukemaan! Se on sitten kevät ja uudet kuviot ;D

  19. Fitfashionilta oon seuraillut sua tänne ja nyt lähden mukaasi takaisin sinne 🙂 on ilo lukea sun monipuolisia aiheita! Erityisesti liikunta- ja perhe-jutustelut kiinnostaa 🙂 tsemppiä kevääseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta