BLOGGAAJIEN PIKKUJOULUT X 2

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, juttua siis Bloggaajien pikkujouluista kertaa kaksi!

Blogin myötä olen tutustunut ihan huipputyyppeihin ja nähnyt erilaisia ihmisiä. Ihanaa miten kirjoittaminen yhdistää niin montaa <3. Pari viikkoa sitten kokoonnuimme Marian luona Joensuulaisten bloggaajien kanssa ja ryhmään mahtui uusia, sekä jo ennen nähtyjä ihmisiä. Tulin tyylikkäästi myöhästellen kompastellen mekkooni ja kälättäen haha! Ajan harvoin autolla ja olen aina niin epävarma jos ajan uuteen paikkaan. Navigaattorikin ohjasi miut ihan eri kautta, mutta onneksi lopulta löysin paikalle.

IMG_9881kerro vähän tuosta käden asennosta :D.

12314125_10203701485296752_5999416547317071668_n

Jenni, Maria ja Milla olivat järjestäneet ihanat puitteet punaista mattoa myöten. Tällä kertaa keskityin kuvien räpsimisen sijaan ihmisiin tutustumiseen, joten tarjottavista yms ei tullut kuvia räpsittyä. Giftbackista löytyi vaikka mitä kivaa joista osasta ajattelin tehdä erillisen postauksen kunhan olen ennättänyt testailla niitä ensin itse. Ilmaisen tavaran hamsteri kiittää hih.

Teemana oli linnanjuhlat ja tajusin etten omista kuin yhden täyspitkän mekon. Sama joka näkyi Meidän perhe postauksen kuvissa. Yleensä en tykkää pitää montaa kertaa samaa mekkoa, mutta olen yrittänyt muuttaa ajatusmaailmaani muutenkin siihen, etten ihan huvikseen ostaisi uusia vaatteita. Aina se ei onnistu, mutta pikkuhiljaa.

12422457_10154468783347942_150424022_o

12415857_10154468783447942_1541703339_o

12431305_10154468825427942_1368598324_n

Toiset bloggaajapikkujoulut miulla oli viime viikonloppuna. Kokoonnuimme Mammaporukassa jo blogin kirjoittaneen lopettaneen Nooran luona. Heillä on niin kaunis ja seesteinen koti, seuraavana päivänä kotona tuntui sotkuisemmalta vol miljoona haha. Oli itse asiassa ensimmäinen kerta kun nähtiin tässä porukassa ilman lapsia. Oli todella ihanaa tutustua heihin paremmin ja höpötellä kaikessa rauhassa.

Ennen pikkujouluihin lähtöä miulla oli ”näytän valaalta, meikit menee perseelleen ja päätäkin särkee fiilis”. Joinakin iltoina ennakkofiilis määrää koko illan, mutta tällä kertaa kökköfiilis vaihtui heti paikalle tultua iloiseen mieleen :).

12431487_10154468821047942_667647487_nnäistä kuvista kiitos Karinalle

12399212_10154468822032942_1302517208_n

Toppi Bikbok / Housut Sunnys / Kengät Skopunkten / Laukku Louis Vuitton

12380272_10154468803612942_2146070867_n

12399221_10154468819477942_1737757240_n

12269776_554613078048581_1132099887_nPinja, Karina ja Noora <3. Emmi oli myös alkuillasta mukana 🙂

Koilotettiin karaokea, höpöteltiin, syötiin ja tietty juotiin. Loppuvuoteen kasaantui aika paljon menoa joten nyt onkin hyvä sauma asettautua lepäämään. Tänään kävin salilla veivaamasssa käsiä, niin jaksaa nostella ruokailuvälineitä hihi. Töhöilin vielä Tiinamaiseen tapaan ja unohdin puhelimenkin töihin. Onneksi oli vielä iltavuoron porukkaa paikalla joten sain luurin kotiutettua. 4-päivää ilman puhelinta olisi ollut aikamoinen paukku.

Toivottelen teille oikein ihanaa Joulua <3. Blogi hiljenee nyt ainakin muutamaksi päiväksi. Insta päivittyy jonkinverran @fitfatmamatiina

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

8 vastausta artikkeliin “BLOGGAAJIEN PIKKUJOULUT X 2”

  1. Blogin kautta tulleet ystävät on kyllä ihan huikeita kaikki <3 Miun mielestä olis niin ihanaa kun täällä Tampereen seudullakin olis tuommoinen mammabloggaaja-porukka, mutta meitä ei taida olla kovinkaan montaa! Tai en ainakaan muista törmänneeni XD

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta