Entä jos syy onkin ADD?

Kello oli jo puoli yksitoista, mutta olin vieläkin yökkärissä. Olohuone oli pommin jäljiltä, keittiössä astiat siellä täällä ja bongailin taas jälleen tavaroita sieltä, missä niiden ei olisi pitänyt olla. Miten voi olla niin vaikeaa olla siisti?! Miksi muille arkipäivän asiat tuntuu olevan pala kakkua ja miulle se on välillä kuin perkele tarpoisi tervassa.

Lapsena olin ihan ”normaali”, saatoin jumittaa miulle mieluisiin juttuihin todella intensiivisesti kuten vaikka lukemaan. Silloin en kuullut enkä nähnyt mitään. Tavarat oli kuitenkin usein hukassa ja kirjaston kirjat myöhässä.

Jossain vaiheessa, olisikohan ollut yläkoulussa tai amiksessa monet rupesi kyselemään ”onko siulla joku ad/hd?” Kälätin, pälätin ja sairastin joidenkin mielestä kroonista puheripulia. Pari vuotta sitten kävin psykologin tutkimusselvittelyssä joka sisälsi kaksi tapaamista ja isän haastattelun puhelimitse. Tehtiin Pai persoonallisuuden arviointia varten sekä tarkkaavaisuustehtäviä.

”Viitteitä ADHD-oireistoon löytyy” Vuorovaikutuksessa on motorisesti levoton. Puhe on runsasta ja paikoin poukkoilevaa. ” Ote psykologin kirjoittamasta sairauskertomuksesta.

Tuon jälkeen kävin erikoislääkärin kanssa juttelemassa, joka sanoi kuitenkin että ADHD potilailla keskittymisongelmia on jo lapsena. Työterveyslääkärin kautta miulle diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö johon määrättiin ylläpitävä lääke. Kyseinen lääke auttoi paljon keskittymisongelmaan – ADHD potilailla se lääke kuulemma vain lisää levottomuutta, joten se oli myös merkittävä tekijä tuohon ahdistuneisuushäiriö juttuun.

Mutta. Vaikka syön edelleen lääkettä pienellä annoksella, niin se ei ole missään vaiheessa vienyt läheskään kaikkia arkipäivän ongelmia…kävin lukemassa artikkelin jossa ADD oireita oli nämä:

1. Alisuoriutumisen tunne. Menestyksestä huolimatta voi olla tunne siitä, ettei pysty hyödyntämään luontaisia kykyjään.

2. Jatkuva vitkastelu ja aloittamisen vaikeus. Uuden tehtävän aloittaminen aiheuttaa ahdistusta, ja aloittamista pitää lykätä. Lykkääminen taas lisää ahdistusta. Tekemisen aloittaminen on vaikeaa, etenkin jos se liittyy epämieluisaan aiheeseen.

3. Taipumus vaipua omiin ajatuksiin kesken kaiken. Ajatusten harhailu ei ole tahallista ja liittyy myös taipumukseen ylikeskittyä niihin asioihin, jotka taas kiinnostavat.

4. Taipumus sanoa, mitä mieleen juolahtaa riippumatta siitä, onko hetki oikea.

5. Puutteellinen kyky arvioida omaa toimintaa. ADD-ihmiset eivät hahmota tarkasti, miten heidän käytöksensä vaikuttaa muihin ihmisiin.

6. Loputon huolestuneisuus. Taipumus etsimällä etsiä huolen aiheita ja toisaalta olla piittaamatta todellisista vaaroista.

7. Vaikeus toimia arjessa järjestelmällisesti. Jokapäiväiset asiat voivat kaatua päälle, kun kukaan muu, kuten koulu tai vanhemmat, ei ole hoitamassa niitä.

Olisi jotenkin ihanaa tietää etten ole laiska, tyhmä ja saamaton ihan vaan kun olen Tiina vaan. Sille olisi joku syy oikeasti. Ihmiset on erilaisia tottakai ja tykkään monesta omasta piirteestäni kuten sosiaalisuudesta jne, mutta välillä mietin olisiko elämä jotenkin helpompaa toisenlaisena. Jos pystyisin olemaan sellainen saakelin fengshui lalalaa rauhallinen, järjestelmällinen ja kaikki olisi niin tiptop että terve. Vai onko kaikki vaan osa miun temperamenttia? Entä jos syy onkin ADD miksi olen tälläinen? Haluan laittaa asiaa eteenpäin ja selvittää tämän.

 

Onko siulla aikuisiän ADD? Tai yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja kärsit noista samoista jutuista?

 

Lue myös:

Diagnoosi

Elämä ahdistuneisuushäiriön kanssa

Voi kun itsestänsä lomaa ottaa voisi

 

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

YLEISTYNYT AHDISTUNEISUUSHÄIRIÖ JA RASKAUS

Vuosi sitten kun olimme Turkin Sidessä, olin raskaana ja reissussa vuosin verta. Kun tultiin Suomeen, pari päivää siitä jouduin sairaalaan ja sain keskenmenon. Nyt Rodoksen reissulla monella vessareissulla pelkäsin tuleeko pyyhkiessä verta ja lauantai illalla sain pienen itkukohtauksen kun pelotti hirveästi käykö nytkin huonosti. Mitään vuotoa ei kuitenkaan tällä kertaa tullut, pelkotila vaan iski päälle. Siitä sain ajatuksen kertoa ennen reissu kuulumisia miten yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja raskaus yhdistelmä on omalla kohdallani mennyt.

Miten sairaus on sujunut raskauden aikana, miten lääkitys ja miten yleisvointi. Hieman ajatuksia ylipäätänsä siitä, mitä ajatuksia raskaus on herättänyt. Yksi lukija kysyi olenko keskenmenon jälkeen voinut nauttia raskaudesta ja halusin kertoa vastausta myös tähän postaukseen.

Diagnoosinhan sain viime syyskuussa, joka oli iso helpotus. Silloin sain myös päivittäisessä käytössä olevan ylläpitävän miedon lääkkeen, joka auttoi huomattavasti paniikkioireiden+ahdistuksen lisäksi myös keskittymisongelmaani. Raskaustesti näytti plussaa joulukuussa.

Kun plussa tuli, olin tottakai onnellinen, mutta en uskaltanut olla ”liian onnellinen”. Yritin jatkaa arkea ilman sen enempää miettimättä.

Söin ylläpitävää lääkitystä lääkärin luvalla ensimmäiset 3kk joten se varmasti auttoi. Lääkityksen ajoin lääkärin antaman ohjeen mukaan pikkuhiljaa alas. Joka kerta kuitenkin kun kävin vessassa niin vähän ahdisti ja pelotti, että tuleeko pyyhkiessä verta…12vko ultran jälkeen jossa kaikki oli hyvin, tunteet purkautui ihan täysin ja vollotin ihan hulluna.

Keskenmenneen raskauden aikana miulla oli ajottaisia kipuja ja vuotoa jo ekan kerran rv 6, tässä ei onneksi ole ollut mitään. Päivänä jolloin kävin terveyskeskuksessa sisätutkimuksessa ja avautumassa lapsettomuusasiasta liukastuin ulkona ja kaaduin suoraan mahalleni. Sain siitäkin jotenkin ajatusta, että jos mahatyyppi selviää kaatumisesta ja sisätutkimuksesta, niin on vahvempi tyyppi kyydissä :D.

Edelleen on pieni pelko joka välillä iskee,  en tiedä pääsenkö siitä eroon kuin vasta kun vauva on syntynyt..Lantionlöystymiskivuista olen kärsinyt ja reissussa pari kertaa tuli vissiin harjoitussupistuksia, ainakin maha oli pinkeä kuin mikä ja olo epämukava. Lisäksi tuo istukan alhainen sijainti, jossa kerroin huono uutinen neuvola postauksessa aiheuttaa hieman mietittävää. Kiitos muuten keskustelusta kommenttikentän puolella!

Eli pelkoa on kyllä täälläkin edelleen jonkinverran. Siihen ei varmaan auta kuin aika. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin muut ihmiset jotka sanoo ”älä stressaa”. Keskenmeno oli kuitenkin iso menetys ja omalle naiseudelleni jotenkin myös kolahdus.

Yritän kuitenkin olla liikaa miettimättä, eikä pelkotiloja päivittäin välttämättä edes tule nykyisin. Liikkeet tuntuu päivittäin ja tuntuu, että Rodoksen reissussa meidän Myy sai auringosta energiaa ja onkin nyt monotellut ihan kunnolla.
 Raskauden aikana paniikkikohtauksia on onneksi tullut vain muutama. Välissä oli yksi huonompi kausi, jolloin olin lääkärin määräämällä sairaslomalla, mutta sen jälkeen olo on ollut aikamoisen hyvä. Henkinen yleisvointi parantui miulla kuitenkin aikalailla rv 12 jälkeen kun suurin stressimöhkäle tipahti sydämeltä.
Onko ruudun sillä puolen lukijoita jotka ovat raskaana/olleet raskaana ja sairastaneet ahdistuneisuushäiriötä/paniikkihäiriötä? Ovatko oireesi helpottaneet raskausaikana vai säilyneet samana?