UUSI IHANA KOTI!

Vihdoinkin. Kolme muuttoa vuoden sisään ja nyt majamme on upouudessa uudiskohteessa <3. Nyt tuntuu, että ollaan kotona. Nyt tuntuu, että kotona ei ahdista. Meidän ensimmäinen omistusasunto oli rivitalon neliöpääty joka oli kaksikerroksinen. Siellä ahdisti kaksitasoisuus ja ahdas keittiö. Siitä muutettiin vuosi sitten toukokuussa rivitalo kolmioon vuokralle jossa oli kallis vuokra. Vuokra-asunnosta ei vaan ole miun mielestä järkeä maksaa isoja kustannuksia, mieluummin maksaa itselleen omaa. Muutenkin se tuntui olevan epäonnen kämppä, siellä tapeltiin eniten ikinä, sain keskenmenon ja henkinen hyvinvointini romahti. Vuokrarivarista muutettiin kaupungin kerrostalo kolmioon tammikuussa. Muovimatot ja kerrostaloelämä ei tuntunut omalta, sijainti oli kyllä ihan loistava. Kerrostalon pihalta pöllittiin miehen tonnin pyörä josta oli vielä kumikin puhki. Kerkesihän se olla tasan yhden yön ulkona ja heti joku pölli sen…

Mutta -nykyinen uusi koti. Ae että. Rivitalon päätyneliö. 90,5 neliötä jossa tilaratkaisu käytetty erittäin järkevästi. Vaaleat laminaattilattiat, kodinhoitohuone jossa kuivausrumpu, ilmalämpöpumppu viilentämässä kesähelteitä (kunhan ne ensin joskus tulisi), vaatehuone, astianpesukone ja sauna. Kyllä osaa arvostaa kun kaupungin kämpässä ei ollut saunaa, eikä tiskikonetta. Tiskaaminen veetutti niin paljon, että oltiin välillä ympäristön tuhoajia ja ostettiin kertakäyttöastioita.

Leikkipuisto ja hyvät ulkoilumahdollisuudet lähellä, sekä päiväkoti ja koulu. Kauppa voisi olla lähempänä, mutta toisaaltaan hyvä niin ei tule kipaistua koiran pissatuslenkillä lähikaupasta karkkia.

Unelmana on, että tässä olisi koti jossa Eetu ja Myy saisi kasvaa lapsista teineiksi, olisi paikka jossa asua ja asettua.

*teltta saatu blogin kautta

Kodin sävyt ovat aika vaaleaa ripauksella harmaata ja keltaista. Keltaisesta ollaan koko perhe innostuttu ja antaahan se persoonallisuutta ja pirteyttä ilmeeseen. Eetun huoneen seinä on keltainen ja se on hänen itsensä valitsema. Ihana väriläiskä <3!

Keittiötä

Olohuone

Meidän makuuhuone

Siinäpä ensipuraisua meidän uudesta kodista. En ole mikään sisustusbloggaaja, joten mikäli tulee mieleen toiveita kotiin liittyviä postauksia, saa heittää ajatuksia. Videota teen kokonaisuudesta myöhemmin, kunhan on enemmän valmista.

Mutta siinäpä meidän oma, uusi koti <3.

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

ME MUUTETAAN!

Me muutetaan – itseasiassa kaksi kertaa puolen vuoden aikana.

avaimet

Olemme asuneet nykyisessä vuokra-asunnossa toukokuusta asti jolloin möimme rivitalo neliömme. Tarkoituksena oli alusta alkaen löytää vain joku kämppä siksi aikaa, että löydämme seuraavan oman asunnon. Oma on aina oma ja tuntuu tyhmältä maksaa vieraalle asunnosta, kun samalla voisi maksaa omaa pois.

Vuokra-asuntomme on siisti&saunallinen rivitalokolmio kivalta alueelta. Alusta asti kuitenkin pidimme tätä tilapäisratkaisuna ja kalliin vuokran takia meillä oli kokoajan vetämässä vuokrapaperit Joensuun kaupungilla. Kun kyseessä on kuitenkin tilapäisratkaisu, ei tarvitse olla niin priimaa.

Muutamme tänään kaupungin vuokra-asuntoon. Kerrostalo kolmio, ei saunaa ja muovimatot kruunaa kokonaisuuden haha! Hauskaa kun Eetu pääsee kokemaan kerrostalo asumista ja hoitopaikkaan+töihin on lyhempi matka. Vuokra on 200€ edullisempi, joten saamme säästettyä ihan kivan summan. Päästään toukokuussa ulkomaille ja silloin on luvassa jotain muutakin huippua josta olemme tienneet jo hyvän aikaa…

Toukokuussa muutamme omaan asuntoon!

5km keskustasta, rivitalon päätyasunto. Neliö järkevällä pohjaratkaisulla, VAATEHUONEELLA (jee!), tupakeittiö ja kodinhoitohuoneeseen pääsee toisesta ulko-ovesta mikä on koiran kanssa huikea juttu.

Kyseessä on siis uudiskohde ja saamme valita kaikki materiaalit alusta loppuun itse. Nyt olemme vasta valinneet lattiamateriaalin (laminaatti). Kohta pääsemme ideoimaan keittiön materiaaleja. Tulee aika hyvä kontrasti muuttaa kaupungin vuokrakämpästä uuteen priimaan :D.

Projektia kerrakseen ja mieluista sellaista hihi!

muutto

15418406_10211143994577337_7220923009711859053_o

 

Sellaisia uutisia näin Uudenvuoden kunniaksi :)! En malta  odottaa että päästään omaan, uuteen kotiin jossa me olemme ensimmäiset asukkaat ja saadaan itse aloittaa Kodin tarina <3.

 

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA