PARASTA JA PASKINTA PÄIVÄSSÄ 1

Arkipäiviin mahtuu paljon yksittäisiä hetkiä. Jotkut hetket jäävät paremmin mieleen ja jotkut huonommin. Mahtuu sekä lössönlössötys mussumussu hetkiä sekä myös niitä, kun tuntuu että aivot kiehuu.

Lasten tunnetilat voivat vaihdella päivässä monta kertaa, mutta niin tällä Mammallakin. Päivän aikana pääsi kerran itku äidiltäkin, mutta myös nauroin vedet silmissä.

onneksi on nämä <3

Paskinta;

Itkin sitä, kun jotenkin joulun jälkeen arki läsäytti liikaa lättyyn. Jouluna ei oltu kotona, joten ei ollut niitä oman kodin sotkuja. Ei oman kodin kotitöitä. Toisten luona nimittäin vaikka astianpesukoneen täyttäminen ei ole niin piikki persauksessa kuin kotona. Ärsytti suunnattomasti kun päivässä oltiin onnistuttu räjäyttää pommi kotiin. Tultiin kotiin ja mies oli iltavuorossa. Pitkästä aikaa ainoana aikuisena. Jouluna 4v leikki päivät serkkunsa kanssa, joten ei tarvinnut stressata hälle tekemistä ja apukädet piti vauvaa sylissä. Miina oli väsy känkkäränkkä tuulella, eikä pitkistä unista ollut puhettakaan. Nukutin meidän sänkyyn ja siellä nukkui ehkä 30minsaa. Ennätin vain hetken leikkiä esikoisen kanssa ja vauva heräsi. Yritin josko vauva olisi jatkanut unia sylissä, ei. Mentiin sitten ulos viimeisenä oljenkortena ja vauva nukahti vaunuihin. Nukkui 30minsaa. Esikoinen ennätti leikkiä vain hetken leikkipuistossa. Mentiin omaan pihaan ja tissikään ei tuonut iloa vauvalle. Posti toi bodyn josta en oikein tykännytkään livenä. Miina nukahti syliin hetkeksi ja herätessään oli ihana hymyilevä pieni <3. Kunnes kiukustui taas ja piti keskeyttää lattialla pötköttely ja kirjan luku Eetulle. Illalla tappelin tietokoneen kanssa ja yksinkertaiseen hommaan meni triplasti se aika mikä normaalisti. Ai että tietotekniikka on välillä perseestä.

Parasta;

Aamupäivä meni todella nopeasti, herättiin vasta 9 <3. Kylvetin vauvan aamusta, kävin itsekin suihkussa ja ajattelin tästä tulevan hyvä päivä. Sovin mammamiitin ensi viikolle. Soitin virheellisestä kerhomaksusta ja se hoitui kuntoon, jes! Soitin myös verotoimistoon ja sain hoidettua asian puhelun aikana helposti, jes! Värjäsin vihdoinkin kulmakarvat ja ai että se nopeuttaa ja helpottaa kulmien meikkaamista. Pötkötettiin hetki lattialla peittojen päällä, luin Eetulle kirjaa ja syötiin piparit. Posti toi ihanan hiuspannan Miinalle ja bebe oli niin söpö se päässään <3. Eetu auttoi tosi hienosti laittamaan ruokaa, laittoi vaippoja pyynnöstäni koriin ja illalla nauraa räkätettiin ihan hulluna kun sälli kuvasi salaa puhelimella ”moi moi moi , ja sitten itse taustalla lässytän ihan överinä vauvalle :D”. Kuunneltiin pätkä varmaan 10 kertaa putkeen ja naurettiin ihan höperönä.

Elän välillä todella paljon tunteella ja silloin kun joku asia ottaa päähän, se tuntuu sillä hetkellä ihan katastrofilta vaikka voi olla ihan pieni juttu. Kiukku menee nopeasti yleensä ohi, olen vähän sellainen tulivuori tyyppi. Halusin kirjata näitä juttuja ylös, sekä negatiivisia että positiivisia, jotta kokonaiskuvaa katsoessa muistaa myös ne ihanat jutut. Ei tartu niihin kökköjuttuihin liikaa.

Iloa päivään!

 

Mikä oli siun vaikka eilisessä päivässä parasta ja mikä kököintä?

Lue myös: Positiivisuus on perseestä? , Viikon 5 positiivista

 

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

YKSIN KOTONA!

Ai että. Viime lauantaina oli kiva päivä; sain olla ihan yksin kotona! Tai no koira oli kotona, mutta sain olla yksin kotona ilman miestä ja muksua.

Kirjoitin viime vuonna itsenäinen vai itsekäs postauksen, jossa pohdin oman ajan tärkeyttä. Myönnän avoimesti, että olen ihminen joka kaipaa välillä aikaa olla yksin. Kun pienestä asti on saanut olla yksin kotona, on oppinut olemaan tietyllä lailla itsenäinen ja kaipaamaan omaa aikaa. Olin yksin kotona lapsena jo aika pienestä asti, Iskän vuorotyöstä johtuen. Nykyisin tuntuu ettei vanhemmat uskalla jättää lapsiaan yksin kotiin tyyliin ennen yläkoulu ikää…

Mies ja muksu lähti lauantaina 09 aikaa aamulla pois ja minä jäin kotiin. Mitä teinkään…

Siivosin. Laitoin Antti Tuiskun ja muut musat jytisemään. Imuroin, höyrymoppasin, laitoin tiskit koneeseen, pesin pyykkiä. Pesin vessat. Silitin lakanoita ja katsoin samalla hömppäsarjaa kännykältä.

Oli aurinkoinen päivä, kerrankin. Vaihdoin biksut päälle, laitoin aurinkorasvaa ja otin aurinkoa. Söin lounaan aurinkotuolissa. Kuuntelin spotifysta musiikkia kuulokkeilla ja surffailin netissä. Välillä vaan suljin silmät ja kuuntelin musiikkia.

Ennätin olla yksin kotona n. 3-tuntia ja mies tuli sitten kotiin. Kolme tuntia yksinoloaikaa oli ennen ihan itsestäänselvyys, mutta ei näin perheellisenä enää ole. Kolme tuntia yksinoloaikaa ja mie siivosin siitä 2-tuntia, nyt varmaan pari sukulaista ruudun sillä puolen pyörtyi haha!

Eetu jäi mummolaan yökylään ja pitkästä aikaa päästiin viettää treffejä miehekkeen kanssa. Laittauduin kaikessa rauhassa jonka jälkeen lähdettiin leffaan. Leffan jälkeen päätettiin ulkona syömisen sijaan käydä ostamassa kaupasta jotain iltapalaa. Käytiin myös ah niin romanttisesti Mc Donaldsissa :D. Raskaushimot ja mainoksen uhri iski kun oli iso mainos Sunday Deluxesta. Siinä olisi ollut normaalisti mansikkahilloa, mutta pyysin sen sijaan suklaakastiketta. Kastikkeen lisäksi keksinmuruja ja jätskiä tietty. Oli muuten hyvää -ja makeaa. Sundayn deluxen lisäksi otin pienet ranskikset. Viimeksi olin mäkkärissä käynyt pikkujouluissa, puoli vuotta sitten.

Kotona katsottiin Netflixistä sarjan Kolmetoista jaksot loppuun, suosittelen! Nukuttiin 9 tunnin yöunet ja käytiin seuraavana päivänä vielä kahdelleen isosti kaupassa jonka jälkeen haettiin minimies kotia. Eetu ilmoitti heti, että ”oitin halunnu olla pidempään”, joten ikävä ei ainakaan hällä ollut haha!

Mutta ai että. Kyllä oma aika ja myös parisuhdeaika tekee hyvää ruuhkavuosien keskellä. Kohta oravanpyörässä kipittäminen onneksi loppuu hetkeksi kun pääsen kesälaitumelle ja sitten äitiyslomalle.

Ihanaa juhannusta  <3!

Milloin sinä perheellinen olet viimeksi ollut yksin kotona ilman muksua tai toista aikuista? Mitä silloin teit?

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA