Milloin töihin äitiysloman jälkeen?

Esikoisen vauva-aika tuntui välillä menevän tuskallisen hitaasti.  Nyt kun lapsia on kaksi, vauva-aika on sujahtanut ihan silmissä. Eetun kohdalla miulla ei ollut työpaikkaa mihin palata, äitiyslomaa edeltävässä paikassa miulla oli määrä-aikainen sopimus. Nyt olen vakituisessa työsuhteessa ja tiedän mihin palata.

Ensimmäisen lapsen kohdalla menin takaisin töihin hänen ollessaan 1v 4kk. Aloitin uudessa työpaikassa täysillä tunneilla. Eetu oli keskiviikot mummonsa kanssa meillä kotona, joka edes hieman lyhensi hoidon aloittamista. Uusi arki iski silloin ihan liian kovaa naamaan ja monesti vaan itkin työhuoneessa.

Puhuttiin miehen kanssa pitkään niin, että palaan töihin tammikuussa 2019. Myös esimiehelle juttelin, että joo takaisin sitten tammikuussa. Toissa viikolla kun asia oikeasti tuli ajankohtaiseksi ja Kelalta piti hakea kodinhoidontukea, iski ihan järkyttävä ahdistus. Itkeä vollotin ja rintaa puristi. Mietin pari päivää tilannetta ja päädyin siihen, että haluan jatkaa edes vähän  ajankohtaa eteenpäin.

Palaan töihin maaliskuussa 2019. Tuolloin Miina on 1 vuoden ja vajaa 7-kuukautta. Maaliskuu myös siitä syystä, että lomat alkaa kertymään maaliskuun alusta. Seuraavassa kuussa on jo pääsiäinen ja pitkät vapaat. Kyllä, kyttäilin kalenteria jo ja mietin asiaa monelta eri kantilta. Kaksi kuukautta on toisaaltaan lyhyt aika lisämatkaa, mutta vauvan elämässä jo kahdessa kuukaudessa muutokset voi olla isoja.

Tammikuussa ei uusi arki ei vielä läsähdä suoraan lättyyn, vaan voin sitten viettää vielä viimeiset pari kuukautta kotimammaillen. Vein hoitovapaahakemuksen töihin ja nyt se on sitten virallista. Kivi joka oli sydämellä pari päivää lähti pois kun sain pari kuukautta lisäaikaa.

Esikoisen kohdalla aloitin työt ihan täysillä työmäärillä, nyt tulen aloittamaan kevennetyllä työviikolla. Kelalta voi hakea osittaista hoitorahaa kun työaika on enintään 30-tuntia viikossa, joten taloudellinen menetys ei ole niin suuri.

Äitiysloma loppuu 7.6 ja siitä alkaa eteenpäin kodinhoidontuki. Olen todella onnellinen ettei vauvaa tarvitse laittaa 9-kuukauden ikäisenä hoitoon, niitäkin tilanteita nimittäin on, joissa on vaan pakko laittaa lapsi jo silloin hoitoon.

Milloin sinä menit takaisin töihin äitiysloman jälkeen? Muuttuiko alkuperäinen suunnitelma siitä miten pitkään olet kotona mitä ensin ajattelit?

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA