HUONO UUTINEN NEUVOLASSA

Tällä viikolla minulla oli kolmas neuvolakäynti raskausviikolla 23+1. Käynnillä itkeä pillitin ja tässä syy.

Rakenneultrassa kätilö kertoi, että minulle tulee ultra-aika raskausviikolla 33. Syynä kuulemma lapsen koon tarkistaminen, ettei sokeriarvot ole vaikuttaneet vauvan kasvuun.

Neuvolantäti luki kuitenkin asiakastiedoistani,että syynä ylimääräiselle ultralle on alhaalla oleva istukka. Kätilö ei maininnut halaistulla sanallakaan istukan sijainnin olevan alhaalla! Mikäli istukka pysyy alhaalla, alatiesynnytys ei ole mahdollinen. Olin todella, todella, TODELLA vihainen ja ihmeissäni siitä, että kätilö on jättänyt noin oleellisen tiedon meille kertomatta.

Miten kätilön ammattia harjoittava jättää kertomatta tiedon Äidille ja kirjoittaa tiedon vain potilastietoihin?! Säikähdin jotenkin todella paljon. Neuvolantäti kertoi, että hyvin suurella todennäköisyydella istukka voi lähteä nousemaan automaattisesti ylöspäin kohdun kasvaessa, mutta mitä jos ei? Onko se syy miksi kätilö ei tietoa minulle kertonut?

Eetun synnytys oli aivan ihana. Ihan kuin oppikirjasta ollut alatiesynnytys. Ajatus siitä, että joutuisin sektioon pelottaa ja ahdistaa…

Soitin äitipolille ja kerroin huoleni sekä sen, ettei kätilö kertonut puolikkaalla sanallakaan istukasta. Puhelimessa oli mukava kätilö, joka kertoi että noilla viikoilla alhaalla oleva istukka on hyvin yleinen ja ettei syytä huoleen ole. Tieto helpotti oloa, mutta ei silti täysin. Keskenmenon kokeneena reagoin varmasti voimakkaammin tälläisiin asioihin.

Muuten neuvola sujui hyvin. Verenpaineet oli matalat kuten edellisenä viikonloppuna olin mittarilla todennut. Välillä huimaa todella paljon, joinakin päivinä taasen ei yhtään. Kuunneltiin Myyn sykettä ja hienosti pomppaili. Potkaisi monta kertaa doplerin päätä,ääniä tarkkailtaessa. Onkohan temperamenttinen tytteli tulossa hihi. Keskusteltiin perheen voimavaroista ja mieskin sai pienimuotoisen terveystarkastuksen kun häneltä katsottiin verenpaine ja hemoglobiini.  Ihanaa miten Isit otetaan nykyisin enemmän huomioon neuvoloissa, Eetun aikana tuollaista ei ollutkaan.

Paino raskauden alusta +4,3kg (4kg)

Painonnousu sujuu myös maltilla mikä on tietysti positiivista. Paino oli itseasiassa vähemmän kuin mitä Eetun raskaudesta samoilla viikoilla. Suluissa oleva on edellisestä neuvolasta painonnousu. Silloin lisäksi lähtöpainokin oli pienempi, taisi tämä tyttö syödä silloin hieman enemmän herkkuja haha! Vaa’alla en käynyt neuvoloiden välissä kertaakaan, mikä on tälläiseltä ex-vaakaneurootikolta todella hyvin.

ps. Huomenna lähtee lentokone kohti Rodosta! Maanantai sekä keskiviikko aamuksi olen ajastanut postaukset valmiiksi, mutta muuten kannattaa seurailla instaa mikäli tahtoo meidän reissua seurailla. Aion ottaa loman lomana ja somettaa vähemmän, mutta ihan ilman instaa en voi olla. #instaaddict

Mutta apuva; Onko teillä ollut istukka alhaalla ja lähtenyt nousemaan itsestään ylös?

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA