Häävieras asu ja ostoksia

Ihan alkuun muistutus:

Äänestys on alkanut No Words Needed, Sanaton rakkaus- kuvakilpailussa!  Jos et ole vielä osallistunut, niin kamera laulamaan! Osallistujat ja äänestys tapahtuu TÄÄLLÄ!

 

Olin lauantaina ihanan ystäväni ihanissa häissä. Heillä oli hieman erilaiset häät. Siviilivihkiminen hoidettiin pienellä porukalla ja illalla oli sitten hääpartyt, johon mekin tultiin.

Valmistautuminen ei mennyt niinkuin elokuvissa. Ensin laitoin pidennykset päähän, mutta sainkin idiksen kokeilla kihartaa omia hiuksia. Visiona oli kauniit kikkurat, mutta tulos oli jotain aivan muuta. Länttäsin pidennykset uudelleen päähän ja kihartelin. Lopputulos ei oikein miellyttänyt silmää ja kokeilin pitkästä aikaa laittaa hiukset nutturalle. Pidennysten kanssa nutturaa en ollut ennen tehnytkään ja pinnejä kului aikamoinen määrä.Lopulta olin semi tyytyväinen kuontaloon ja aloitin vaihtamaan vaatteita. Noh eihän sekään mennyt niinkuin piti. Hintalappu meni vetoketjun väliin ja rikkoi koko vetskarin! Vetoketju ei liikkunut ylös eikä alas ja miun piti lennosta keksiä uudet vaatteet & asusteet. Kello oli jo liian paljon joten voin kertoa, että pikkasen sieppasi. Kun lähdimme ajamaan juhlapaikkaa kohti, emme ollutkaan sataprossan varmoja missä paikka edes sijaitsi joten auto piti pysäyttää ja tarkistaa googlesta.

dress

dres3

Mekko Seppälä

Laukku Guess

Koru Seppälä

Kengät Kirpparilta, merkkiä en tiedä

dress2

Päädyin pinkkiin peplum-helmaiseen mekkoon. Olen käyttänyt sitä vain kerran aikaisemmin, viime vuonna ystäväni valmistujaisissa. Silloin miulla oli pieni pömppömaha ja oli ensimmäinen kerta kun olin raskaana rimpsalla. Nyt raskausmahaa ei ole peiteltävänä, ainoastaan nahkapussi Mammamaha.10370960_10204571691273862_4084343303567322489_nSuunnittelin ottavani hienoja Päivän Asu-kuvia, mutta kun kaikki meni valmistautumisessa perseelleen, piti tyytyä peilikuvaan. Ulkona otetut kuvat otettiin seuraavana päivänä. IMG_0372 Häissä oli tarjolla pikkusuolaista ja makeaa. Mm. wrappeja, leipäjuustoa, piirakoita, kakkua ja keksejä. He olivat tehneet itse kaiken ja ne maistui tosi hyvältä! Söin paljon enemmän kuin omissa häissä :D. 

Tunnelma oli ihanan rento ja lämmin. En tuntenut kuin muutaman ihmisen, mutta viihdyin silti mainiosti.

IMG_0375

Hääbingo heillä oli ihan huikea: Vieraille annettiin lappu, joissa oli erilaisia kohtia: esim. ”Kuka on opettanut sulhaselle ajamaan autoa”. Meidän piti etsiä vieraista henkilö joka on asian tehnyt. Miekin sovin pariin bingokohtaan : kuka muu meni tänä kesänä naimisiin ja kuka on työskennellyt samassa työpaikassa morsiamen kanssa.

Kotona oltiin jo vähän 24 jälkeen. Nukutus oli mennyt Anopilla mainiosti ja pikkumies veteli onnellisesti hirsiä kun tultiin kotia.

 

Sitten pitkästä aikaa esittelyssä muutama huippuhankinta viime ajoilta:

takki takki2 Sisters Pointin trenssi, joka maksoi vaan 5€! Helma on hauskasti levenevä. Jos on läski-olo päivä, niin helma peittää helposti jenkkakahvat.IMG_0366 Zaran untuvatakki 15€! Oujeee! Olen tästä niin innoissaan! Miulla ei ole moneen vuoteen ollut oikeasti istuvaa, lämmintä talvitakkia.

IMG_6548IMG_6549Käytiin pitkästä aikaa Askossa ja mukaan tarttui pari tähtityynyä. Miulla on muutenkin iskenyt sisustusinto päälle ja etsinnässä on uusi sohva ja senkki. Mikään hengenhätää niillä ei ole, mutta yritetään metsästää niitä tässä pikkuhiljaa.

IMG_6550Jo pidemmän aikaa olen halunnut löytää jonkun nätin maito/kermakon. Suurinosa astioista meillä on Iittalaa joten olin aika happyhappy kun löysin tämän! Olen nimittäin aikamoinen astianatsi.

Myös pienen miehen vaatekaappi on saanut mukavasti täytettä. Kaikki nämä kahta viimeistä paitaa lukuunottamatta on löytöjä kirpparilta:

IMG_6536 Meidän ensimmäinen Miikkari. Varmaan 90% niistä on liian retroja miun makuun, mutta tästä tykkäsinIMG_6537 Pari benettonin paitaa. Näiden lisäksi ostin vielä yhden beigen benettonin paidan, mutta unohdin kuvata senIMG_6538 Muutama marimekon paita.IMG_6539Tää on ihana! Popin raitapaita, hintaa oli muistaakseni jotain 4€. Löytö! IMG_6540Popin collarit. IMG_6542 Ja tähtiä! Tähtikuosi on viimeaikoina alkanut miellyttää silmää ja onhan se kivaa vaihtelua ainaisille raidoille. Mutta raitakuosista en silti luovu! 😀IMG_6543 Name ittiä. Autokuosiakin voi olla, kunhan se on simppeliä.

IMG_6541Lindexin valkea paita ja toinen tuttua&turvallista raitaa.

IMG_6545 IMG_6544 Nämä kaksi viimeistä ostin kylpyläreissulla Benettonin liikkeestä, mutta en aikaisemmin muistanut ottaa niistä kuvaa. Sotkamossa on Benettonin liike jossa on myös outlet-puoli. Tuomas jäi suosiolla autoon odottamaan kun tämä Mamma hipisteli ja valitsi vaatteita.

Kaikki vaatteet on ryppysiä kuin rusinat, mutta ei se ole niin justiinsa. Suurinosa odottaa vielä Eetun kasvamista, mutta ompahan paitoja valmiina odottamassa. Siirrytään nimittäin pikkuhiljaa bodeista paitoihin, paljon kätevämpiä tässä iässä.

 

Tykkäätkö itse käydä kirppareilla?

 

-Tiina

Tiina / Fit Fat Mama

6 vastausta artikkeliin “Häävieras asu ja ostoksia”

  1. Voi tuo on niin turhauttavaa, kun asiat alkaa mennä pieleen ja kiire painaa päälle… Silti hyvä kokonaisuus, vaikka ootkin joutunut lennosta vaihtamaan suunnitelmia! 🙂 Ja kirppikset, joo! Tykkään käydä, mutta harmillisesti välillä on ollut enemmän taukoa. Kesällä kävin vain kerran ihan elokuun lopussa kirppiksellä, ja silloin taisinkin sitten tyhjentää hyllyjä aika tehokkaasti, kun myyjäkin vähän katsoi mun ostosten määrää. No mutta kun sattui vaan löytymään kaikkea… 😀 Enimmäkseen ostan vaatteita, mut jonkun verran on myös astioita ja sisustusjuttuja tarttunut kirppikseltä mukaan. Tosi kivat takit olet löytänyt. 🙂

    • Joo oli kyllä hieman ärsyttävää,mutta onneksi miulla on muitakin mekkoja :). Kiitti!
      Hehe, mieki monesti tyhjentelen hyllyjä aika tehokkaasti jos kivoja juttuja löytyy paljon :D.

  2. Mie oon nyt kuluneen kesän ja syksyn aikana kunnostautunut taas kirppareilla käymään, aika paljon semmosilla ”kirppispäivillä”. Tuolle taaperollehan tulee vaatetta sun muuta ostettua. Oikein hyvä löytö oli Gugguun todella hyväkuntoinen 86-koon paita Joensuun Mammuttikirppikseltä 1eurolla. Muuta en sieltä löytänytkään, kun olivat ihan ylihinnoiteltuja, mutta tuo korvasi kaiken 😀

    • Gugguu on miulle aika tuntematon merkki,tosin blogeissa oon huomannu sen olevan pinnalla :). Voiski kattoo millasia ne on :). Hyvän löydön oot tehny!

      miekin tein nuo löydöt mammuttikirpparilta 🙂

  3. Ihania löytöjä!! Ja oot kyllä ollut upea näky häissä, hauska tuo mekko!<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta