Arkea ja Isänpäivä Asu

Heihou! Taas on viikottaisen mitä kuuluu-postauksen aika! Tämä piti julkaista jo eilen, mutta Isänpäivästä johtuen ei koneella tullut istuttua kovinkaan paljoa. Viime viikko oli oikein jees. Oli tekemistä, tapaamisia, synttäreitä ja tietty Isänpäivä. Tietty välillä myös hemmetin tylsää ja rikkonaisia öitä kun Eetu heräili muutamana yönä parin tunnin välein, mutta kokonaisuudessaan aika kiva viikko. Eetun yöunet on ollut tosi hyvät 1-vee synttäreistä asti, mutta nyt minimies on flussassa ja heräilee nenän tukkoisuuteen, voi pientä -ja voi miun mustia silmänalusia.

Nautin siitä kun on tekemistä, tuntee itsensä tehokkaaksi eikä ole pelkkää löhnäilyä. Viime viikolla ruokailut on menny niin ja näin kun monena päivänä on tullut herkuteltua.

Eilen miulla oli pitkästä aikaa Vero Modan vaaleanpunaiset housut jalassa ja oli kiva huomata ettei ne enää purista! Syksyllä ne oli nimittäin vähän liiankin makkarankuoret. Kiva, että ilman natsilinjaakin on tullut pari kiloa tiputettua painoa.

IMG_1174 IMG_1177

Välillä kyllä ärsyttää olla aikuinen. Jouduin soittamaan virastopuhelun ja sain elämäni huonointa asiakaspalvelua! Olin niin vihainen, että rupesin vollottamaan puhelun jälkeen :D. Tuo on muuten tosi ärsyttävää, ei ole ainoa kerta kun vitutuksen voima on niin suuri, että kyyneleet tulee. Kun Tuomas tuli kotiin töistä, hän ihmetteli hieman kun itkin, raivosin ja näpyttelelin asiakaspalautetta. Sanoin jo puhelimessa, että nyt oli kyllä todella huonoa palvelua ja sen lisäksi tein kirjallisen valituksen. Vitutti niin paljon. Hänen asenteensa oli niin huono, ei kuunnellut mitä sanoin ja oli todella tympeä. Onneksi saman firman face-to-face palvelu oli kuitenkin hyvää kun seuraavana päivänä kävin toimistolla. Argh.

Tein Zalandon tilauksen ja valitsin siis ekan kollaasin numero 3:sen! Paketin pitäisi saapua ihan lähipäivinä, toivottovasti mekko istuu hyvin!  Kivaa päästä pitkästä aikaa ihmisten ilmoille! Mekon lisäksi ostoskoriin kopsahti talvisaappaat ja hanskat. Hanskat on nimittäin yks sellanen vaatekappale, mitkä häviää aina! Sukat on kanssa yksi toinen. Miulla on varmaan triljoona eriparisukkaa lipastossa. Sama ongelma Eetullakin ja lisäksi kun hän itse repii sukat jalasta ja piilottelee niitä ties minne. Olohuoneen lipaston ylimmäinen laatikko on hänen tavaroiden nakkelupaikka ja sieltä löytyy sukkien lisäksi vaikka mitä muutakin.

IMG_1179

Jakku Hm / Toppi New Yorker / Housut Vero Moda / Laukku Michael Kors / Kengät Vagabond / Kello Zzero / Korvikset Pieces

 

Isänpäivänä halusin laittaa vähän siistimmät vaatteet ja vaaleanpunaisten housujen kaveriksi laitoin mustan jakun, jossa on mukana hieman bling-blingiä. Mietin pitäisikö laittaa vielä kaulakoru, mutta jätin sen tällä kertaa väliin. Isot korvikset ja jakun blingikoristeen kanssa se olisi ehkä ollut ripsauksen liikaa. IMG_118110735580_996996070325888_1118995205_n

Salilla tuli viime viikolla käytyä vaan kahdesti. Hävettävän vähän. Onneksi kävin niiden lisäksi hölkkälenkeillä ja tein vatsahaastetta. Torstaina käytiin vetämässä Tuomaksen kanssa yhteistreeni sillä aikaa kun Eetu leikki lapsiparkissa. Olen niin ylpeä pikkuisesta kun hän viihtyy siellä! Teen lapsiparkista vielä erillisen postauksen myöhemmin. Pari edellistä yhteistreeniä meillä on mennyt vähän metsään, mutta nyt oli tosi jees! Tehtiin olkapäät-rinta-ojentaja. Olen pitkään tehny olkapäille samaa settiä: pystypunnerrus tangolla ja viparit sivulle, ne siis superina heti peräkkäin. Nyt tein kuitenkin ne liikkeet erikseen ja pystypunnerruksen käsipainoilla. Siis en tajua miten miun voimat on siinä niin paljon huonommat kuin raskaana! Paksuna tein liikettä ihan kevyesti 12kg kässäreillä ja parit setit vedin 14kg punteilla. Nyt tein naama irvessä 10kg painoilla. No, mutta ei pidä liikaa tuijottaa painomäärään,tuntumahan se ratkaisee ja voin kertoa että tuntui! Olkapäissä huomasi lihasarkuutta pari päivää treenin jälkeenkin -kerrankin! Tein pitkästä aikaa penkkiä ja se meni kyllä niin perseelleen. 30kg nousi just ja just 7-toiston verran. Huhhei. No, mutta penkkiä en ole pitkään aikaan tehnytkään, joten eihän se voi kehittyä jos sitä ei tee. Kehittymisestä puheenollen, lauantaina Fit you Too-blogin Katri piti miulle ja muutamalle muulle salitreeni tekniikka-opastuksen. Oli tosi kiva ja hyödyllinen minikurssi ja teen siitä erillisen postauksen myöhemmin.

IMG_7027IMG_7032IMG_7055Paita Gant / Henkselihousut Kappahl / Sukat Polarn O.Pyret / Rusetti Serkun muksulta lainassa

Viime viikolla oli kahdet 1-vee synttärit jossa oltiin vieraina. Kummatkin oli vielä tyttöjen, joten Eetu pääsi liehittelemään. Tosin Eetu enemmänkin ujosteli liian läheisiä yhteenottoja ja itku tuli kun Elle yritti halata 😀. Voi toista.

IMG_7046Nams! IMG_7052Eetu popsi mandariinia, vesimelonia ja päärynää. IMG_7049 IMG_7051 IMG_7039 IMG_7038Pitsa maistui niin pojalle kuin Äidillekin. IMG_7040

Keskiviikkona oli Mintun synttärit joka on Eetun tyttöystävä number one. He ovat sellainen parivaljakko että <3! Kummatkin ovat temperamenttisia ja kovaääniä -ihan niinkuin Äitinsäkin :D.  Juhlissa oli paljon muita lapsia ja Eetu tapansa mukaan tutkaili ihmeissään aluksi, mutta kun pääsi vauhtiin niin leikki onnellisena muiden kanssa.

IMG_7085 IMG_7081IMG_7087 IMG_7088 IMG_7092

Lauantaina näin pitkästä aikaa Pinjaa & Elleä tytön 1-vee synttäreillä.Lauantaina Eetu oli melko flunssainen ja hän olikin vaisumpi kuin yleensä. Ärsyttävä flunssa saisi mennä nopeasti pois! Kummallakin synttäreillä oli tosi hyvät tarjottavat, nams nams! Ihana myös miten kummatkin olivat nähneet vaivaa tarjoiluissa. Eetun 1-vee synttäreistä voit lukea TÄÄLTÄ.

IMG_7107 IMG_7097 Graavilohivoileipiä.IMG_7098Hunajarahkaa. IMG_7105Kinuskijuustokakkua.

Isänpäivänä vein Tuomakselle aamiaisen sänkyyn, kävimme Kerubin burgeribuffetissa ja sen jälkeen vielä miun porukoiden luona kakkukahvilla.. Unohdin kameran ja kännykän kotiin joten yhtään burgeribuffet kuvaa ei ole, mutta hyvää oli! Eetukin käyttäytyi todella hienosti ja söi lihaa kaksin käsin, Iskän poika!

 

Hyvää viikonalkua, toivotaan että tästäkin viikosta tulisi jees! Miten muuten teidän isänpäivä meni?

SEURAA MAMAA Facebookissa / BLoglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa
Tiina / Fit Fat Mama

6 vastausta artikkeliin “Arkea ja Isänpäivä Asu”

  1. Hih, mäkin oon kova hukkaamaan sukkia 😀 Se on enemmän sääntö kuin poikkeus et mulla on eripari sukat jalassa :’D

    Hei vitsit toi Kerubin burgeribuffet kuulostaa kivalle 🙂 Millanen se oli?

    • Joo miulla on hävinny aina sukat :D. Jos miulla ois kaikkiin sukkiin pari, nii lipasto pursuais. Mutta ei, aina toinen häviää :D!

      Se oli kyl tosi hyvä! Buffetti tyyliin, siis niinku noutopöydästä sai ite ottaa ruokaa. Oli salaatteja, siemeniä, hodarisämpylää, normi hampurilaissämpylää, kastikkeita, falafel-pihvejä, pulled porkii, ylikypsää härkää, bataatti -ja normiraneja ja sit jälkkäriks juustoja, hedelmiä ja kakkua :).

  2. Meillä oli eka isänpäivä. Isi sai nukkua pitkään (Klo 7.45 asti 😀 ) ja sai kortin ja lahjan sänkyyn. Sitten tein meille brunssin. Päivään kuului myös kakkua, ulkoilua ja mukavaa oleilua perheen kesken 🙂

    Eetu on muuten ihan yltiö söötti!

    • Oi, ensimmäinen Isänpäivä, onnea Isille! Tuomaksella oli vasta toinen, mutta muistan miten kivalta se viime vuonna tuntu kun oli ihka ensimmäinen :)!
      Kiva isänpäivä ollu teilläkin :)!

      Hih, niin se on <3. Kiitos :)!

  3. Mä olen ihan varma, että jos pesukoneen avais liitoksistaan niin se olis täynnä sukkia 😀 Mä en keksi muutakaan teoriaa minne ne sukat oikein katoaa! Upea tuo laukku ja muutenkin niin nättinä oot ollut liikenteessä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta