Ajatuksia Äitiydestä

Kaikkihan tietää miten teoriassa Äideiksi tullaan. Tuikkaus ja sitten 9kk päästä mukelo pullahtaa maailmaan. Mutta se, että tuntee itse olevansa Äiti, se on ihan eri juttu. Kirjoitin Äitiydestä ihan ajatusten virralla. Annoin näppäimistön laulaa ja katsoa lopussa mitä tulikaan kirjoitettua. Jotenkin puhdistavaa kirjoittaa välillä niin, että kirjoittaa ihan mitä sylki suuhun tuo.  Äitiys on niin suuri ja laaja asia, joka herättää todella paljon ajatuksia ja tunteita. Tässä niistä hippusellinen.

IMG_8677

Vielä viisi vuotta sitte olin sitä mieltä, etten ikinä halua lapsia enkä miestä. Hyi hemmetti, lapset huutaa ja haisee pahalta, avioliitto tuntui puolestaan rahojen tuhlaukselta. En ollut ikinä vaihtanut edes vaippoja ja mietin pitääkö hankkia jotain kertakäyttöhanskoja paskan pesuun, koska hyi. Haha. Entäs jos vauva tippuu? Miten sitä osaa hoitaa? Entä jos en osaa? Oma Äitini on kuollut, joten lähtökohtani Äitiyteen oli hieman erilainen. Mietin raskausaikana, miten miusta voi tulla hyvä Äiti, kun en tiedä oikeastaan millainen sellasen hyvän Äidin pitää olla.

Raskauden aikana tuli muutenkin mietittyä kaikenlaista. En osannut ikinä ajatella sitä itse vauva-arkea. Mietin asioita vaan synnytykseen asti, ei sitä jotenkin kunnolla mahan kasvaessa edes tajunnut, että siellä on oikeasti joku pikkutyyppi tulossa perheeseen. Vasta vesien lävähtäessä meidän matolle, tajusin että voi hittolainen. Miusta tulee oikeasti Äiti.

Synnytyksen jälkeen olin ihan pönttö sekaisin. Oli vain huono olo, enkä osannut edes itkeä ilosta. Olin vaan niin tööt. Jalat haarallaan köpöttelin suihkuun sillä aikaa kun kätilö otti ministä mittoja. Ensi-imetys tuntui todella luonnolliselta ja olo sairaalasängyssä oli mukava. Hetkisen päästä kun saimme luvan lähteä sairaalahuoneeseen ja Tuomaksen piti lähteä töihin, rupesin vaan vollottamaan hormonihöyryissäni. ”Enhän mie osaa”!. Muistan kun ensimmäisenä yönä Eetu alkoi itkeä palosireenin lailla. Nappasin poitsun epäröiden olalleni ja taputtelin pepulle. Huuto hiljeni. ”Jes osaan mie edes jotain”

 

IMG_6572

Tuli kotiinlähdön aika ja ensimmäinen yö. Tuomas oli yövuorossa, joten miun piti hoitaa homma yksin. Hittolainen minua jännitti. Entä jos teen jotain väärin ja vauva menee rikki? Kaikki meni kuitenkin hyvin, vaikkakin vaipan vaihtaminen tuntui kauhean vaikealta. Oltiin kaikki hengissä vielä aamulla ja kaikki meni hyvin.

Eetu kasvoi ja miun henkinen voimakkuus lisääntyi. Kyllä mie pärjään perkele, onhan ne muutkin pärjänneet! Miulla on ollut todella monta kertaa epävarma olo, olen googletellut, pohdiskellut ja kysynyt apua nettejä myöten vaikka sun mistä. Äitiyteen ei vaan ole olemassa mitään tiettyä ohjenuoraa. Miulla kesti hetken ylipäätänsä tajuta, että olen oikeasti Äiti. Monet kaveritkin sanoi ”Ihan outoa, että SIE olet Äiti”. Nyökyttelin aina, niimpä. Äiti-olo ei syntynyt todellakaan heti sairaalassa vaan olo vahvistui samalla kun miun ja Eetun side kasvoi. Tottakai tunsin heti ensimmäisien kuukausien aikana rakkautta, mutta sitä rakkautta ei voi edes verrata nykytilanteeseen. Välillä tuntuu, että miten on edes mahdollista välittää tuollaisesta pikkuhorrorista niin paljon. Äidin rakkaus on jotain sellaista, mitä ei voi oppia kirjoista, vaan se tulee automaattisesti. Se kasvaa ja kehittyy, aivan kuten lapsikin.

Joten jos joku raskaana oleva lukee tätä: Kyllä sie pärjäät! Jos ”hyi vauvanpaska haisee, entä jos vauva tippuu, mitä mie teen” tyyppi oppi Äitiyden, kyllä varmasti sinäkin.

 

ja ettei kuvat olisi liian siirappia :D.
ja ettei kuvat olisi liian siirappia :D.

Millainen lähtökohta siulla oli Äitiyteen? Olitko hoitanut lapsia aikaisemminkin? Syntyikö sinulle heti äzäp olen Äiti-fiilikset?

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Tiina / Fit Fat Mama

16 vastausta artikkeliin “Ajatuksia Äitiydestä”

  1. Hyvä kirjoitus,taas:) ja edelleen luen siun blogia vaikka näitä en yleensä lue!:D
    Miulla jäi raskaus täysin kesken kun poika syntyi 27+3 ja ensimmäiset 9viikkoa oltiin sairaalassa.ei todellakaan tullut oloa että olisin äiti! Tunne alkoi tulla vasta pikkuhiljaa ja poika alkoi tuntumaan omalta eikä sairaalan omaisuudelta.
    🙂

    • Kiitti Johanna :). Joo en mie kovin usein tee tai itekään jaksa lukee ainakaan usein sellasta pelkkää Äitiyslötinää, mut eilen oli vaan sellanen fiilis että huvitti näpyttää :).

      Hui, no varmasti on ollut outo tilanne :o. Menikö kaikki kuitenkin hyvin <3?

    • Kaikki meni hyvin,poika oli terve kokoajan,pieni vaan 🙂 ja nyt kehitys kulkee kauniista eikä ole mitään viiveitä tai muita.terve poika:)<3

  2. Olipa tsemppaava kirjoitus, kiitos 🙂 Minäkin olin vuosia vannonut, että lapsia ei tule mutta tässä vaan masua kasvatellaan ihanasti 😀

    Voi olla, että mun kokemukset tulee olemaan samanlaisia kuin sulla… Enkä tiedä ketään, joka osaisi heti olla äiti ja joka ei olisi vähän ymmyrkäisenä, että mitä tehdä, kun yhtäkkiä sylissä onkin pieni avuton nyytti. Mä toisaalta koen olevani jonkin verran äitimäinen ja sellaiseksi mua on sanottukin, mutta kitä on olla todella äiti, sitä odotan innolla!

  3. Hih, ihana rehellinen kirjoitus! 🙂 Minulla äidiksi tulo kävi yllättävän luonnollisesti. olen työskennellyt kymmenen vuotta päiväkodissa ja lähinnä 1-3vuotiaiden kanssa, mutta pikkuvauvoista ei ollut mitään kokemusta joten pelkäsin ihan älyttömästi etten osaisi alkuunkaan hoitaa niin pientä, ja vielä kun ympäristö painosti, että tottakai sä osaat sullehan se on helppoo kun oot tarhantäti. Teki mieli huutaa että mitäs jos en osa aikaan ja miksi pitäisi edes osata! Iloinen yllätys se sitten oli, että kaikki oli kuin olikin niin luontevaa heti.

    • Kiitos Heidi :). Rehellisyys maan perii ja silleen (:
      Joo varmasti tuntunu ärsyttävältäkin, jos kaikki ympärillä on olettanu että kyllähän sie handlaat vastasyntyneenkin. Tosin itekin varmaan olettaisin niin :D. Mutta hyvä että alku lähti menemään luonnollisest :)!

  4. Sanoin kanssa aina ihan samat asiat, sitten tuli oikea mies kohdalle ja hups olinkin raskaana. Mies oli kyllä paljon parempi alkuunsa vauvan kanssa, sanoinkin että se oli kai saanut ne mun äidin vaistot. Vaihtoi vaipan tosta vain eikä pelännyt nostella vauvaa. Mulla meni vähän kauemmin ennen kuin aloin luottamaan itseeni ja tajuamaan sen että vauvat itkee, ei se tarkoita että teen jotain väärin tai se menee rikki. 🙂

    • Hehe meillä oli sama; Tuomas osas vaihtaa vaipat paremmin ja vielä tosi pitkään :D. Hän oli sentää joskus pikkuveljiltään vaihtanu vaippaa, mie olin muutaman kerran vaihtanu vaipan ja nekin oli housuvaippoja :D.

  5. Oli ihan täysin samat fiilikset, siis 5v sitten en ees halunnut miestä tai lapsia,sit meninkin jo naimisiin ja nyt on 2 lasta 🙂 ekan kanssa oli samat fiilikset,ja kesti tajuta pitkään että oon äiti,eka 10kk meni ihan Sumussa ja sit alko helpottaan..nyt kun toinen synty niin likka kun tuli pihalle niin tuli heti elokuva tunne!ihan sanoinkuvaamaton rakkaus miniä kohtaan tuli heti,ja hullu onnellisuuden tunne valtas meikäläisen!ja tässä 2kk menny niin en oo ikinä ollu näin rento ja onnellinen..onnellisuus vaan kasvaa päiväpäivältä!mun hermoheikkous on hävinny!ainakin toistaseks…:D ja peeäs kirjotat sairaan hyvin!

    • Niin se elämä vie mennessään kun oikea sattuu kohdalle :)! Jännä miten erilaiset kokemukset siulla on ensimmäisen ja toisen lapsen kohdalla :). Jos meille joskus tulee toinen, niin mielenkiintoista sitten seurata miten omalla kohdalla homma menee.

      Kiitos paljon M kommentista ja kiva kun tykkäsit :)!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta