5 MINUUTIN MEIKKIHAASTE

Törmäsin jossain blogissa 5 minuutin meikkihaasteeseen ja halusin itsekin kokeilla, minkä verran pärstää ennättää meikata vain 5-minuutissa. Mieheltä tulee monesti noottia, että ”hinkkaan naamaani” liiankin pitkään, joten tämä oli samalla hälle näyttönä, että kyllä mie varmasti myös viidessä minsassa pystyn tarvittaessa lähtemään jos ihan hengenhätä tulee.

Tärkein asia meikkauksessa itselleni on pohja+kulmat. Haasteessa olin pessyt kasvot valmiiksi ja laittanut primerin. Asetin tuotteet valmiiksi ja laitoin kellon pirisemään 5-minuutin kohdalle. Hiuksetkin on vain sottapyttynötskällä ilman pidennyksiä, todellinen valmistautuminen pikaisesti.

Katsotaan mitä tuotteita käytin ja mikä lopputulos tuli kun aikaa on vain 5-minuuttia!

*osa tuotteista saatu blogin kautta

Ensin laitoin MAC:n peiteaineen kolmion mallisesti silmän alle, sekä luomelle. Seuraavaksi pyörittelin kabuki-siveltimellä FLOW cosmetics mineraalimeikkipuuteria. Sipaisin nenän päähän, sekä kulmaluulle Mary Loun highlighteria. Kulmakarvan pään, sekä rajat vetäisin kulmakynällä (unohtui näköjään kuvasta). Täytin kulmat NYX Tame&Frame sekä Maybelinen luomiväripaletin ruskealla värillä. Sipaisin kevyesti Nuskinin ripsaria ripsiin ja juuri kun kello pirisi, vetäisin huulikiiltoa huuliin.

5-minuutin meikkihaaste tulos näytti tältä;

Ihmeen paljon ennätti 5-minuutissa! Hyvää harjoitusta tulevaa vauvavuotta varten kun haluaa edes pikkasen fressaantua. Normaalisti tälläytymiseen menee pidempään kuin 5-minsaa, ihan parasta sutia kaikessa rauhassa. Oli kuitenkin kiva huomata että kyllä sitä nopeastikin selviää.

Miten pitkään sinulla menee arkimeikkiin aikaa?

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

4 vastausta artikkeliin “5 MINUUTIN MEIKKIHAASTE”

  1. Hih, miulla menee arkisin nimenomaan viisi minuuttia meikaamiseen 😀 Meikkivoide, puuteri, ripsari ja kulmat ja that’s it! Sitten kun haluan panostaa, voi mennä jopa vartti tai 20 minsaa – en selkeästikään ole mikään meikkaajaihminen, kun siskoni kanssa valmistaudun, hän meikkaa ainakin puolet pidempään 😀

    • Miulla on harvassa kun saan väkrättyä oikeesti vaan 5-minsassa, joten oli kyllä hyvää testata että miten, missä järjestyksessä ja millä tuotteilla saan 5-minuutissa laitettua meikin 🙂 :D.

  2. Puhuin just tästä yks päivä kaverin kanssa kun katoin videoita tästä. Pakko sano että 5minuutissa tekisin kulmat. Aamuvuoroissa mulla menee noin 10min kun vaan ripsari ja kulmat ja sillonkin saattaa kulmat olla eriparia kun ei vaan aika riitä. En vaan osaa tehdä nopeasti meikkiä 😂 mietin kans tätä haastetta siis mut totesin että itellä olis niin tylsä kun tiedän etten sais mitään tossa ajassa naamaan. Respect ketkä pysyy, kateeks käy, säästäis aikaa varsinkin aamulla…

    • Joo siis kulmien meikkaaminen on kyllä yks pirulainen :D! Miullakin monesti pisin aika menee nimenomaan niiden väkräämiseen kun omat kulmat on niin olemattomat. Onni niille,joilla on vahvat piirteet jo valmiiksi :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 3
Tykkää jutusta