Vauvan puolivuotiskahvittelu

Vietettiin eilen vauvan puolivuotispäivän kunniaksi kahvitteluja meillä kotona. Esikoisenkin aikaan juhlistettiin 6 kuukauden rajapyykkiä joten tietysti haluttiin niin tehdä Miinankin kohdalla <3. Varsinaiset puolivuotias kuulumiset tulee eri postauksessa.

Aamulla köllöteltiin sängyssä ja aamupalaksi neiti sai lemppari kiinteää ruokaa eli banaanipuuroa. Vaihdoin aamuvaatteeksi Eetun toiveesta vauvalle tyllihameen ,koska ”tilleen Miina on tanhupallo! ”Hih.

Suolaisena tarjottavana oli tuulihatturullaa kalkkuna/kanatäytteellä sekä mozzarella-härkäruisleipiä. Makeaksi ihan törkeän hyvää suklaajuustokakkua ja keksejä.

Miina istui myös ensimmäisen kerran ihan hetken syöttötuolissa <3. Vauva sai maistaa ensimmäisen kerran liharuokaa. Kokkasin avokado kana-maissipastaa, mausteeksi hieman yrttiä (suolaton mauste). Upposi aika hyvin ja maistelin itsekin, oli ihan jees.

Vieraana oli isovanhemmat ja kummatkin toi mieluisan lahjan; lelun sekä itkuhälyttimen.

Loppuun vielä pari maistiaista puolivuotiskuvauksista <3. Tulen kertomaan neitokaisen kuulumiset sitten neuvolan jälkeen.

Oletteko te juhlineet vauvan puolikasta vuotta?

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Näillä hakusanoilla blogiini on löydetty!

Käyn välillä tutkimassa google analytics:stä millä hakusanoilla blogiini on löydetty ja tässä niitä outoja sekä normimpia hakusanoja viime vuoden ajalta;

 

 

Vähän erikoisempia;

,sekasa samana

Ööö? what

alapään lävistykset

Sori vaan, ei löydy värkistä lävistystä. Kielestä vaan.

alaskanmalamuutin tiineys maha

Täh 😀

blogiäidit alasti

Hertsileeri, en tykkää käydä edes yleisessä pukuhuoneessa niin saati sitten julkiseen blogiin nakukuvia laittaisin.

ilmapallista tissit

Tarkoittaakohan tuo ilmapallosta tissit?  En ole kyllä paidan alle palloja tunkenut

nahka ja kumihousut tori.fi

Tori.fi:tä käytän kyllä, tosin en nahka tai kumihousuja ole koskaan ostanut haha!

pyllyn valkaisu

What, en kyllä sitäkään ole tehnyt.

tytön pylly on ylhäällä

:D. Nyt se on kyllä aika lättänä kun en ole kyykkäillyt.

Sitten niitä normaalimpia Fit Fat Maman lisäksi;

Tonnikalarisotto

Kirjoitin maailman paras tonnikalarisotto reseptin ja kivaa, että ihmiset on löytäneet sen. Toi on niin hyvää! Harmi kun Eetu ei tykkää nykyisin siitä.

fitfatmama budapest

Matkustin Budapestiin 2015 ja sitä oltiin haettu googlesta. Siihen liittyviä postauksia; kaupunkiloma budapestissa , Budapestin ostokset ja Taaperon kanssa Budapestissa

fitfatmama pakko vai halu liikkua

Pohdin onko pakko vai halu liikkumiseen ja sitä oltiin näköjään haettu

fitfatmama lapsettomuus

Sekundaarisesta lapsettomuudesta kerroin avoimesti blogiin keskenmenon jälkeen. Kivaa jos teksteistä saa vertaistukea muutkin. Sekundaarinen lapsettomuus on perseestä

ja Lääkärikäynti: sekundaarinen lapsettomuus

Heh, itteäni pisti moni noista naurattamaan, pirtsakkaa perjantaita <3.

 

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA