EI ENÄÄ FIT MAMA

Kontrasti esikoisen raskausaikaan on aikamoinen; silloin olin duracel superodottaja, joka kävi torstaina vetämässä kuntosalitreenin ja synnytin maanantaina. Tässä raskaudessa en olekaan kovin Fit Mama. Keskiraskauden liikunta menee nyt täysin erilailla.

Kun alkuraskauden pahoinvointi lakkasi, muistan yhden lenkin jolloin pystyin hölkkäämään yökkimättä. Hitsi mikä fiilis silloin oli; syke ei noussut liikaa, jää oli sulanut maasta joten ei tarvinnut pelätä kaatumista ja koirakin totteli kivasti lenkillä. Pari päivää siitä ihmettelin mikä ihmeen kipu haaravälissä tuntuu ja yritin salilla venytellä sitä. Tuntui kuin joku olisi pistänyt puukolla nivuseen. Lantion löystymiskipujahan ne. Lapsen harrastuksen aikana kävimme miehen kanssa rauhallisella kävelyllä puolisen tuntia. Kävelyn jälkeen tuntui kuin joku olisi survonut puikkoa värkkiin ja säikähdin tuntemusta aikalailla. Nyt tiedän mitä sukkapuikkokipu on.

Ostin tukivyön, joka auttoi tuntemuksiin todella paljon. Nyt kuitenkin Rodoksen reissun jälkeen olen arkipäivisin saanut lähes päivittäin harjoitussupistuksia, jotka tuntuu todella ikävältä. Painontunnetta vatsassa, pistontaa ja vihlontaa. Tuntemukset pelottaa välillä ja reagoin niihin ehkä ”normiodottajaa” herkemmin tuon ahdistuneisuushäiriönkin takia. Rakenneultrassa kätilö totesi vauvan pään olevan todella alhaalla ja sanoikin että ”onneksi olet hankkinut tukivyön”.

Viime viikon maanantaina kävin kuntosalilla ihan vaan heiluttamassa pienesti käsipainoja ja jo sekin aiheutti ikävää painetta ja tunnetta vatsaan. Puntit lensi hyllyyn ja instassa totesinkin minividella että pakko myöntää etten ole enää mikään sporttimamma.

Toisessa raskaudessa lantion löystyminen ja muut kivut ovat kuulemma paljon yleisempiä, paikat kun on suoraan sanottuna jo kerran aikaisemmin lörpähtäneet. Pari seuraajaa ovat myös kertoneet tyttöraskauksien olevan heillä paljon vaikeampia. Minimimmi taitaa olla temperamenttinen siis kohdusta lähtien hih.

Ei enää Fit Mama, eikä mikään sporttimamma. Tuntemusten mukaan ja oma, sekä vauvan hyvinvointi on ensisijainen. Raskausaika on kuitenkin ihmiselämässä lyhyt, maailma ei kaadu siihen jos en voi duracel pupuilla lenkkipoluilla. Hölkän sijaan lyhennän askelta, kävelen ankasti ja puuskuttelen. Katoavat lihakset saa palautettua myöhemminkin. Silti, tuntuu välillä todella oudolta. Kuin olisin kadottanut omasta itsestäni pienen palasen. Aktiivisuus ja liikunta ovat kuitenkin olleet osa elämääni niin monta vuotta. Muuttopäivänäkin tuntui laiskottelulta kun en pystynyt nostelemaan laatikoita. Siivoaminen ja tavoroiden järjestäminen sen sijaan onnistui onneksi ihmeen hyvin kun kävin välillä lepäämässä.

Myös työmatkapyöräily jää pois. Muutettiin uuteen asuntoon, mutta Eetu jatkaa kesäkuun ajan vielä nykyisessä päiväkodissa ja välimatkat ovat sen verran pitkiä, että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ajaa autolla. Siinä mielessä hyvä asia, koska viime viikolla pyöräilykin alkoi tuottaa kipua vatsaan.

Aktiivisuutta haluan jollain lailla säilyttää ja nyt kun pyöräilykin jää pois, pitää kokeilla ruokkiksella salilla tehdä edes 10-minuuttia kuntopyörällä. Hyvästä kunnosta on nimittäin hyötyä synnytyksessäkin. Voinnin mukaan. Tänään itseasiassa tein pitkästä aikaa pienen yläkropalle kevyillä punteilla ja hyvin meni.

Mutta älkää siis ihmetelkö kun liikuntaaiheisia postauksia nyt ei vaan tule pahemmin. Raskauspilates/joogajututkin on muuttohulinoissa jääneet tekemättä, ne tekee kehonhuollollisestikin hyvää, joten tavoitteena on silloin tällöin harjoitella niitä.

Keskiraskauden liikunta omalla kohdallani alkoi siis kevyellä salilla ja kävelyllä työmatkapyöräilyn kera. Loppuvaiheessa keskiraskautta salikäynnit harveni entisestään, vapaa-ajan kävelylenkit jäi minimittaisiksi ja nyt työmatkapyöräilykin jää pois.

Oletko itse voinut keskiraskauden aikana liikkua paljon? Huomasitko eroa ensimmäisessä vs. toisessa odotuksessa?

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA