Pitääkö kaikkien käydä kuntosalilla?

Joka tuutista tungetaan päin turpavärkkiä miten kuntosali on kaiken aa ja oo, ja miten monta kertaa viikossa siellä käynti on oikein. Ihmiset ei ole samasta muotista tehtyjä, joten en ymmärrä oletusta että KAIKKIEN jotka haluavat harrastaa liikuntaa pitäisi käydä smitheilemässä ja sumomavettelemassa.

Omalla kohdallani liikunnan harrastaminen alkoi kotijumpista, josta etenin ryhmäliikuntaan ja vasta sen jälkeen innostuin kuntosaliharjoittelusta. Sitten tuli ajanjakso jolloin salille meneminen enemmänkin ahdisti ja nosti sitä itteensä otsaan. Nyt olen onneksi löytänyt pitkästä aikaa itselleni hyvän balanssin ja sopivan intensiteetin kuntosaliharjoittelua kohtaan.

IMG_1463

Rupesin kuitenkin miettimään sitä ahdistusajankohtaa jota koin kuntosalia kohtaan. Koin huonoa omatuntoa siitä, että en käynyt reenaamassa punteilla. Sen sijaan kävin juoksemassa ja tein jumppaa kotona. Minun ei olisi pitänyt syyllistää itseäni salilla käymättömyydestä, vaan pikemmin taputtaa olkapäälle :hei, hyvä että liikut edes jollain lailla!

Liikunnassa tärkeintä ei ole pelkästään se fyysinen olemus jonka treeni aiheuttaa. Ei, vaan myös se, että saa intoa ja tykkää siitä liikuntamuodosta jota harjoittaa. Jos punttipelleily tuntuu ihan perseeltä, kokeile ihmeessä jotain muuta vaihtoehtoa. Mieti mikä on tavoitteesi ja miksi haluat liikkua? Haluatko lisää lihasta, laihtua, lölleröitä pois, parantaa kuntoa, saada virtaa elämään vai joku muu syy? Lajeja ja mahdollisuuksia on maailma täynnä.

Kuntosaliharjoittelu on todella monipuolista ja kehittävää, se on päivän selvää. Reilu vuosi sitten kun kävin monta kertaa viikossa puntilla, kädet alkoi piirtyä jo melko kivoiksi ja selässä erottui lihakset. Sen ajanjakson jälkeen innostuin ”sohvalla on kivaa jee, sali on perseestä” vaiheesta, jonka jälkeen hölkkäämisestä. Ihmisellä tulee erilaisia vaiheita elämässään ja pitää miettiä liikuntaa laajemmalta näkökulmalta. Jos se aiheuttaa ahdistusta ja kirosanoja, ei ole väärin kokeilla jotain muuta liikuntamuotoa. Tee kotijumppaa, käy crossfitissä, spinningissä tai vaikka vesijumpassa jos se tuntuu mielekkäältä. Treenin jälkeen parasta on se jeejee fiilis. Kyllä sie ja mie huomaa sen eron selkeästi sen oman jutun jälkeen.

IMG_3033

tankotanssi

IMG_1486_edited-1

Tänään puntilla

Tänään kävin salilla, eilen kävin lenkillä. Kumpikin hyvä tapa liikkua.

 

Myönnän, että aikaisemmin olin hieman putkinäköinen salitreenin suhteen ja ajattelin sen olevan ainoa oikea, mutta nyt olen saanut putken veks ja ymmärtänyt kokonaisuuden laajemmin.

Eli vastaus postauksen otsikkoon: Ei todellakaan ole.

 

Koetko samoja fiiliksiä kuntosaliharjoittelun ”tuputtamisen” puolesta? Jos harrastat liikuntaa etkä käy salilla, miten treenaat?

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Esse Organic Ihonhoito + ARVONTA

Ihoni on melko ongelmallinen. Helposti rasvoittuva, suuret ihohuokoset ja varsinkin stressatessa olen huomannut ongelman vain kasvavan. Olikin oikea jackpotti kun pääsin blogiyhteistyön merkeissä kokeilemaan uutta, luonnonmukaista kasvonhoitosarjaa sekä kävin elämäni ensimmäisessä kasvohoidossa Joensuun Ecobeaty-liikkeellä.

Rakastan kauneuteen, omaan ulkoiseen sekä sisäiseen hyvinvointiin liittyviä tuotteita joten lähdin innolla yhteistyöhön mukaan. Esse Organic on nimensä mukaan luonnonmukainen ihonhoitosarja. Aikaisemmin itselleni oli ihan sama miten ja missä käyttämäni tuotteet on valmistettu, mutta nyt olen muutenkin kiinnittämään asioihin enemmän huomiota.

esseorganic

Tuotesarja on Suomen markkinoilla muutenkin uusi juttu, joten oli mielenkiintoista kuulla -ja kokeilla sitä. Natural Goods Companyn Minna toi sarjan tännekin puolen maailmaa saataville ja Joensuussa jälleenmyyjänä toimii Ecobeaty.

Markkinoille tuoneen Minnan sanoin:

”Essen hoitofilosofia perustuu 4 peruspilariin; antioksidantteihin, omega
rasvahappohin, pH-tasapainotukseen ja ihon mikrobiomin hoitamiseen.
Hoitotuotteilla + hoitolahoidolla tähdätään iholla vallitsevan hyvän
bakteerikannan vahvistamiseen, joka tervehdyttää ihoa sekä hidastaa ihon
ikääntymistä. Ihon mikrobeja siis hoidetaan prebiootein ja probiootein +
kasviaktiiviaineilla samoin kun suoliston bakteerikantaa. Tämä on vielä
aika uutta ihonhoidossa ja Esse on yksi ensimmäisiä ammattisarjoja, joka
paneutuu aiheeseen.”

Varsinkin tuo ”hidastaa ihon ikääntymistä” kuulostaa hyvältä! Ei ole enää iho niinkuin 18-veenä ei.

IMG_9616

IMG_9615

 

 

 

ei, se ei ole muumio. it's just me!

ecobeatyjoensuu

Kävin Ecobeatyssa kasvohoidossa, jossa ensin keskustelimme ihoni kunnosta ja sen perusteella hän valitsi tuotteet joita käytti hoidon aikana. Tapani mukaan höpöttelin aika lailla, loppuvaiheessa keskityin vain nauttimaan hieronnan ja hoidon yhteydestä. Kasvojen lisäksi hoidettiin myös kädet sekä decoltealue.

Istumatyöläisenä huomasin miten jumissa hiirikäteni olikaan, pitäisi huoltaa useammin myös käsiä. Hoito oli todella monipuolinen ja rentouttava, ihmettelin miksi en ollut aikaisemmin saanut aikaiseksi käytyä kasvohoidossa. Pitää ehdottomasti käydä joskus uudelleen –tätä ihoni kaipaa. Suklaalta tuoksuva kuorinta jäi eniten mieleeni, ylläri, tälläinen herkkuholisti kun olen hihi.

esseorganic2

esseorganic6

Kasvohoidon jälkeen minulle valittiin muutama tuote Essen valikoimasta. Päivittäiseen käyttöön ja kosteutukseen sekä pari kertaa viikossa käytettävä kuorinta-aine.

IMG_9759

Puhdistusaine on öljypohjainen, joka tuntuu aika kivalta vaihtelulta. Iho ei tunnu pestessä yhtään kuivalta, eikä aine myöskään vaahdonnut lainkaan. Aine ikäänkuin liukui iholla, ohjeessa kerrottiinkin että ”sitoo itseensä epäpuhtauksia”. Ihoni on helposti rasvoittuva, joten viimeistelen pesun vielä kasvovedellä jonka jälkeen kosteutan.

esseorganic5

Kosteusvoide on melko paksua, olematta kuitenkaan liian tököttiä. Tuoksu on kaikissa aineissa melko mieto, itselleni tuli mieleen Koli Span tuoksusuihku. Miehen mielestä aineet tuoksui mullalta haha! Raikas ja sopivan hento omasta mielestäni.

esseorganic3

Pari kertaa viikossa kuorin kasvot aineella, joka syväpuhdistaa tehokkaasti. Tuoteluettelossa oli mukana Aloeveraa, jonka puolesta liputan muutenkin 6-0.

esse

esse2

Sain myös järjestää teille arvonnan, jossa voit voittaa Essen tuoteboksin! 1 arvan saat kommentoimalla haluatko voittaa seka vai herkän ihon setin, ja lisä-arvan saat tykkäämällä blogini facebook sivuista.

Arvonta päättyy maanantaina 30.11. Onnea arvontaan!

*Tuotteet saatu blogin kautta. Yhteistyössä Ecobeaty.

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa