Ajatuksia Äitiydestä

Kaikkihan tietää miten teoriassa Äideiksi tullaan. Tuikkaus ja sitten 9kk päästä mukelo pullahtaa maailmaan. Mutta se, että tuntee itse olevansa Äiti, se on ihan eri juttu. Kirjoitin Äitiydestä ihan ajatusten virralla. Annoin näppäimistön laulaa ja katsoa lopussa mitä tulikaan kirjoitettua. Jotenkin puhdistavaa kirjoittaa välillä niin, että kirjoittaa ihan mitä sylki suuhun tuo.  Äitiys on niin suuri ja laaja asia, joka herättää todella paljon ajatuksia ja tunteita. Tässä niistä hippusellinen.

IMG_8677

Vielä viisi vuotta sitte olin sitä mieltä, etten ikinä halua lapsia enkä miestä. Hyi hemmetti, lapset huutaa ja haisee pahalta, avioliitto tuntui puolestaan rahojen tuhlaukselta. En ollut ikinä vaihtanut edes vaippoja ja mietin pitääkö hankkia jotain kertakäyttöhanskoja paskan pesuun, koska hyi. Haha. Entäs jos vauva tippuu? Miten sitä osaa hoitaa? Entä jos en osaa? Oma Äitini on kuollut, joten lähtökohtani Äitiyteen oli hieman erilainen. Mietin raskausaikana, miten miusta voi tulla hyvä Äiti, kun en tiedä oikeastaan millainen sellasen hyvän Äidin pitää olla.

Raskauden aikana tuli muutenkin mietittyä kaikenlaista. En osannut ikinä ajatella sitä itse vauva-arkea. Mietin asioita vaan synnytykseen asti, ei sitä jotenkin kunnolla mahan kasvaessa edes tajunnut, että siellä on oikeasti joku pikkutyyppi tulossa perheeseen. Vasta vesien lävähtäessä meidän matolle, tajusin että voi hittolainen. Miusta tulee oikeasti Äiti.

Synnytyksen jälkeen olin ihan pönttö sekaisin. Oli vain huono olo, enkä osannut edes itkeä ilosta. Olin vaan niin tööt. Jalat haarallaan köpöttelin suihkuun sillä aikaa kun kätilö otti ministä mittoja. Ensi-imetys tuntui todella luonnolliselta ja olo sairaalasängyssä oli mukava. Hetkisen päästä kun saimme luvan lähteä sairaalahuoneeseen ja Tuomaksen piti lähteä töihin, rupesin vaan vollottamaan hormonihöyryissäni. ”Enhän mie osaa”!. Muistan kun ensimmäisenä yönä Eetu alkoi itkeä palosireenin lailla. Nappasin poitsun epäröiden olalleni ja taputtelin pepulle. Huuto hiljeni. ”Jes osaan mie edes jotain”

 

IMG_6572

Tuli kotiinlähdön aika ja ensimmäinen yö. Tuomas oli yövuorossa, joten miun piti hoitaa homma yksin. Hittolainen minua jännitti. Entä jos teen jotain väärin ja vauva menee rikki? Kaikki meni kuitenkin hyvin, vaikkakin vaipan vaihtaminen tuntui kauhean vaikealta. Oltiin kaikki hengissä vielä aamulla ja kaikki meni hyvin.

Eetu kasvoi ja miun henkinen voimakkuus lisääntyi. Kyllä mie pärjään perkele, onhan ne muutkin pärjänneet! Miulla on ollut todella monta kertaa epävarma olo, olen googletellut, pohdiskellut ja kysynyt apua nettejä myöten vaikka sun mistä. Äitiyteen ei vaan ole olemassa mitään tiettyä ohjenuoraa. Miulla kesti hetken ylipäätänsä tajuta, että olen oikeasti Äiti. Monet kaveritkin sanoi ”Ihan outoa, että SIE olet Äiti”. Nyökyttelin aina, niimpä. Äiti-olo ei syntynyt todellakaan heti sairaalassa vaan olo vahvistui samalla kun miun ja Eetun side kasvoi. Tottakai tunsin heti ensimmäisien kuukausien aikana rakkautta, mutta sitä rakkautta ei voi edes verrata nykytilanteeseen. Välillä tuntuu, että miten on edes mahdollista välittää tuollaisesta pikkuhorrorista niin paljon. Äidin rakkaus on jotain sellaista, mitä ei voi oppia kirjoista, vaan se tulee automaattisesti. Se kasvaa ja kehittyy, aivan kuten lapsikin.

Joten jos joku raskaana oleva lukee tätä: Kyllä sie pärjäät! Jos ”hyi vauvanpaska haisee, entä jos vauva tippuu, mitä mie teen” tyyppi oppi Äitiyden, kyllä varmasti sinäkin.

 

ja ettei kuvat olisi liian siirappia :D.
ja ettei kuvat olisi liian siirappia :D.

Millainen lähtökohta siulla oli Äitiyteen? Olitko hoitanut lapsia aikaisemminkin? Syntyikö sinulle heti äzäp olen Äiti-fiilikset?

 

SEURAA MAMAA Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

MOTIVAATIO MAANANTAI: Tanjan tarina!

Toinen vieraspostaaja Motivaatio Maanantai postaussarjassa on 2-lapsen Äiti Tanja, joka on aloittanut painonpudotuksen raskauksien jälkeen.

lihavatanja

Ennen kuvat otettu 27.8.2014 ja jälkeen kuvat 29.12.2014

Olen 28vuotias kahden lapsen äiti Hämeenlinnasta, olen aina kamppaillut painoni kanssa.

Päätin toisen lapseni raskauden aikana, että sitten kun lapsi on syntynyt haen apua elämänmuutokseen. Täällä Hämeenlinnassa on sellainen sali kuin Evatar, jossa on erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Samaisella salilla oli alkamassa syksynä  2014 ryhmä kuin remonttireetat, jossa sai tukea, opastusta ja motivaatiota elämäntapamuutokseen. Remonttireetat kesti 4kk. Otin yhteyttä, ja osallistuin ryhmään.

Olin todella rapakunnossa, todella väsynyt ja pettynyt itseeni. Itsetuntoni oli aivan nollissa ja ihmisten ilmoille meneminen tuntui ylipääsemättömän vaikealta. Halusin oppia syömään oikein, ja halusin saada kipinän ja motivaation liikkumiseen.

Ennen en osannut juoda vettä laisinkaan ja ruokailutottumukseni oli päin persettä. Liikkunut olen aikaisemmin jonkun verran, erityisesti rakastan tanssimista.

Painoa matkan varrella tippui 13,5kg ja senttejä kokonaisuudessaan 45cm, opin syömään oikein ja terveellisestä elämästä tuli minulle uusi elämäntapa. Jatkan painonpudotusta ja terveellistä elämää jatkossakin, tähän otan motivaation kun katson ENNEN ja JÄLKEEN kuviani.

lihavatanja1
Kiitos tarinasta Tanjalle! Lapsista huolimatta laihdutus ei ole mikään este ja Tanja on startannut hienosti elämänmuutoksen. Kuvista ihaninta on se, miten iloiselta hän näyttää onnistumisen jälkeen :)! Hän kirjoittaa myös Rouva Mutsi-blogia Kaksplussan yhteisön puolella jossa voi seurailla hänen arkeaan. Tsemppiä Tanjalle projektin etenemiseen!
Jos haluat kertoa oman tarinasi Motivaatio Maanantai-sarjassa, laita miulle s-postia osoitteeseen [email protected] Hyvää viikonalkua lukijoille <3!
ps. Tekstit menee ihmeellisesti linttuun, pahoittelut siitä!