Vauvan kanssa ulkomailla

IMG_9152 copy

Vauvan kanssa reissuun lähtö ei ole mikään este. Hidaste kyllä ja vaatii hieman miettimistä, mutta mie nyt muutenkin pähkäilen vaikka mitä. Stressi ja häsäily oli turhaa ja matka sujui huomattavasti paremmin vauvan kanssa kuin odotin. Tässä juttuja miten meidän ensimmäinen reissu sujui vauvelin kanssa:

Meidän reissu starttasi ajomatkalla Helsinkiin. Iltapesuilla laitettiin Eetulle jumpsuitti päälle ja nukutettiin pinnasänkyyn normaaliin aikaan n. klo 20.00. Lähdettiin ajamaan 22.00. Mietin ennen lähtöä olisiko järkevämpi nukuttaa suoraan turvaistuimeen, mutta selän takia päätettiin nostaa pikku-ukko istuimeen vasta kun lähdetään ajamaan. Pitkä ajomatka ei kuitenkaan ole pikkuisen selälle mukavaa, joten tämä ratkaisu oli järkevämpi. Eetu virkosi siirron yhteydessä hetkeksi, mutta uinahti onneksi nopeasti. Ajomatkalla pysähdyttiin kerran syöttämään poitsu ja jatkettiin matkaa.

Perillä oltiin jo 04 jälkeen. Check in oltiin tehty jo etukäteen netissä ja lento lähti vasta 06 aikaan, joten mitään kiirettä ei ainakaan ollut. Eetu heräsi auton pysähdyttyä ja hengaili innoissaan rattaissa.Olin pakannut puurohiutaleita mukaan joten pikkumies söi aamupuuronsa lentokentällä. Kylmänä tosin, mutta samaa tavaraa se on, oli kylmää tai ei.

IMG_5328

Lentomatka meni tosi hyvin! Eetu koisasi nousun ajan, eikä korvat vaivanneet kertaakaan lennon aikana. Laitettiin varmuuden vuoksi ennen nousua -ja laskua kuitenkin puuduttavia korvatippoja. Olisi pitänyt laittaa niitä itsellekin, miulla nimittäin meni korvat tosi kipeäksi laskun aikana.

Kentältä oli linja-autokuljetus hotellille joka kesti 40minuuttia. Kuumuus ja väsy alkoi vaivata pikkuista ja saimme nauttia ensimmäisestä julkisesta vauvan raivari kohtauksesta. Hyssyteltiin, pomputeltiin, annoin tissiä (eka kerta kun imetin julkisella paikalla!). Mikään ei tuntunut auttavan, mutta pysyin itse ihmeen rauhallisena. Olin nimittäin ennakkoon ajatellut, että kunhan Eetu saa raivarit ekan kerran julkisesti, menen ihan punaiseksi ja noloksi. Otettiin jumpsuittia reilusti auki, laitettiin ilmastointi kovemmalla ja johan huuto loppui.

IMG_8784

Linja-automatkoja tehtiin muutamia. Yleensä bussit oli tupaten täynnä, mutta ihmiset oli ystävällisiä ja päästivät miut vauvan kanssa istumaan. Kerran meillä oli tosin niin törppö kuski joka lähti yht äkkiä liikkeelle ennen kuin olin kerennyt istumaan. Heilahdin ja Eetun pää kopsahti johonkin :(. Sama törppökuski meinasi törmätä myös toiseen autoon! Istuin ja katsoin, että tiellä on henkilöauto pysähdyksissä odottaen pääsevän kääntymään. Linja-auto vaan ajaa ja ajaa, näytti oikeasti siltä, että nyt läsähtää. Kuski jarrutti juuri ennen henkilöautoa. Jäätiin melkein heti tuon kohtauksen jälkeen kyydistä pois ja jälkikäteen tuli melkein itku ja kauhea olo mitä olisi oikeasti voinut käydä. Seuraavalla linja-auto kyydityksellä olin ihan pelko perseessä. Muut kuskit oli onneksi asiallisia.

Linja-autoista puheenollen, niin reissun toinen huutoraivari kitinä tapahtui myös linkissä. Matka oli pitkä, melkein 3tuntia suuntaansa. Ymmärtäähän sen, että tököttäminen alkoi Eetua ärsyttämään, mutta alkoi itselläkin usko loppua kun kiti kiti kiti ja tiesin matkan kestävän vielä pitkään. Ei etukäteen tiedetty matkan kestävän niin pitkään, muuten olisi jäänyt se linkkamatka tekemättä.

IMG_8847IMG_5366

Ruokailu oli yksi asia joka mietitytti ennen reissuun lähtöä. Moni oli kertonut, että vauvalle ei välttämättä maistu ruoka kovin hyvin kuumuuden takia. Lisäksi kun minimiehellä oli vähän aikaa sitten en varmasti syö mitään ja huudan syöttötuolissa -vaihe päällä. Ruoka maistui kuitenkin ihmeen hyvin. Välillä oli kiukkuilua, mutta paljon vähemmän mitä kotona ollessa. Sormiruokailtiin naksuilla sekä erilaisilla hedelmillä. Eetu kehittyi huimasti sormiruokailuissa ja sitä pitää jatkossa treenailla kotona useamminkin. Välillä hotellin lattiat oli tosin täynnä kurkku slaisseja, mutta tekevälle sattuu. Vesi ei jostain syystä maistunut kovin hyvin. Imetin sitten useammin ja soseistakin saa nestettä, joten eiköhän nesteitä ollut ihan riittävästi. Ennen reissua en ollut ikinä imettänyt julkisesti, mutta nyt mie hinkittelin lentokoneessa, linja-autossa ja rantsussakin. Olin ihan yllättynyt miten minuu ei ahdistanut. Niin se aurinko tuo energiaa ja hälläväliä asennetta. Tuomas piti onneksi tosin vilttiä edessä, mutta silti oli se aikamoinen juttu miulle.

Ruokailujen rytmitys tuntui välillä hieman hankalalta, koska Eetu ei nukkunut päikkäreitä aina samaan aikaan kuin kotona. Syötettiin yleensä aamupuuro, 2x sosetta ja iltapuuro. Annoskoot eivät olleet aina mitään suurensuuria kun minille iski välillä kiukku, mutta tärkeintä oli että sitä ruokaa upposi. Plus sormiruokailu siellä täällä. Ruuat siis otettiin mukaan kotoa. Siivooja tosin heitti vahingossa meidän ruokapussin roskikseen, joten viimeiset päivät syötiin Kreikasta ostettua pöperöä.

IMG_5499 IMG_5500

Ruuat kannattaa ehdottomasti kantaa mukaan Suomesta! Hintataso vauvan ruuissa on ihan törkeä. Lihasosepurkki maksoi melkein 4€, puolet kalliimpaa kuin Suomessa. Hedelmäsoseet oli edullisempia, mutta siltikin kalliimpia kuin kotona. Korvike oli myös kalliimpaa. Vaippoja meidän ei tarvinnut ostaa, mutta hintataso niissäkin hiukan kalliimpaa. Paikallisessa marketissa oli niin Suomessa myytäviä merkkejä, kuin paikallisia. Ostettiin Nestlen sosetta, koska ei haluttu ottaa riskejä.

IMG_8978

Ruokailu hoitui niin, että toinen meistä piti Eetua sylkyssä ja toinen syötti. Jos oltiin käppäilemässä, niin poitsu istui rattaissa ja syötettiin siinä. Eetu söi mm. linja-autossa, lentokoneessa, Kreetan suosituimmalla nähtävyydellä ja tietenkin hotellilla.

IMG_5534

Hotellihuoneessa oli matkasänky, jossa Eetu koisasi yöunet loman ajan. Normaalisti Eetu herää usean kerran yössä ja joskus (viimeksi toissapäivänä) huutamaan tunnin päästä nukahtamisesta. Reissussa unet meni selkeästi paremmin kuin kotona. Oli pari yötä, jolloin mini heräsi vaan  kerran! Aamulla oli vähän what the fuck olo kun olin tottunut heräämään monta kertaa yössä. Nyt kotona aamuisin on väsyttänytkin kahta kauheammin kun Eetu heräilee taas paljon useammin.

IMG_5519IMG_8955

Kotona meillä on päiväunien suhteen suht säännöllinen rytmi: n. klo 10-12 ensimmäiset päikkärit ja toiset yleensä 15.00 maissa. Ensimmäisinä päivinä päikkärirytmi kääntyi persiilleen ja mini ei malttanut nukkua aamupäivästä kuin hetken. Päikkärit nukuttiin yleensä rattaissa, mutta parina päivänä tultiin hotellille Eetun lyhempien unien aikaan ja mini sai koisata matkasängyssä.

IMG_8800IMG_8778

Kuumuus oli Eetulle uutta, ihmeellistä ja välillä inhottavaakin. Pää suojattiin hatulla ja silmät aurinkolaseilla. Aurinkolasit ei kuitenkaan meinannu pysyä millään päässä ja Eetu sai niistä välillä hirveät raivarit, joten joka kerta ei laitettu niitä päähän. Rattaissa oli todella hyvä lippa, joka suojasi. Lisäksi meillä oli mukana vaunusuoja, jolla sai estettyä aurinkoa. Pitkät hihat + lahkeet oli se numero ykkönen. Välillä annettiin Eetun kuitenkin hengailla ilman housuja. Ei parissa minuutissa ne koivet kärähdä. Varsinkin rattaissa istuessa pöksyt ei ollut välttämättömyys, koska lippa suojasi niin hyvin. Apteekista ostettua aurinkorasvaa laitettiin pahimmilla helteillä jalkapöytiin, nenään, korviin ja käsiin.

IMG_9088

Vasta viimeisinä päivinä tajuttiin, että vaunujen istuinosa hiosti Eetun selkää. Mustat rattaat oikein imee aurinkoa, joten ei mikään ihme. Ratkaisu keksittiin laittamalla selkäosaan valkoinen harso. Toinen helteen helpottamiskeino tehtiin niin, että kasteltiin hattu vedellä joka viilensi kivasti natiaisen päätä.

Pakkaaminen onnistui vallan mainiosti. Kaikkea ei tarvinnut tai tullut käytettyä.Eetu ei ollut kipeä, eikä mitään nirhaumia tullut joten sinkkivoide + niistäjä jäi käyttämättä. Pitkähihaiset paidat oli epäkäytännöllisiä, koska ilman alla olevaa bodya maha vilkkasi heti, joten käytettiin paitaa vaan kerran. Kertakäyttö ruokalappua käytettiin tasan kerran joten sekin oli aika turha.

IMG_5396

IMG_5407

Käveltiin yhtenä päivänä vuoristoon pientä polkua pitkin jolloin rintareppu oli korvaamaton. Päivä oli onneksi silloin hieman viileämpi ja Eetu otti repussa unetkin. Oma viltti oli myös apu monessa tilanteessa ja toi turvaa jos uni ei meinannut muuten tulla. Rattaat oli ihan super hyvät, onneksi sisko lainasi niitä meille. Omat matkarattaat on sellaiset rimpulat ettei niillä pahemmin töyssyjen yli mennä. Vaunusuoja oli myös ehdoton, sillä sai suojattua auringon säteiltä.

IMG_9157 IMG_8810

Eetun lempparijuttu reissussa oli rannalla meressä läträäminen ja altaassa pulikoiminen. Merivesi on tosi suolaista joten ei uskallettu antaa poitsun kunnolla pulikoida, mutta tykkäsihän tuo jalkojenkin uittelusta.

Paluulento sujui yhtä raivaria lukuunottamatta mallikkaasti. Eetu teki tuttavuutta vieruskaverin kanssa, leikki muovipullolla (mihin niitä oikeita leluja ees tarttee :D), kiipeili ja nukkui.

Ajomatka tuli lennon päälle, eli pikkumiehellä tuli ikävän paljon paikallaan oloa. Eetu nukkui autossa onneksi pitkät unet ja mie sain selailtua blogeja.

IMG_5441

Olin tosi ylpeä meidän minimiehestä miten reippaasti hän oli matkan <3. Eetu oli oikea hurmuripoika ja lentosuukkoja ja mussutuksia sateli paikallisilta. Vauva on sopeutuvainen ja kun pitää tietyistä rytmeistä kiinni, homma menee varmasti hyvin. Reissussa ei tietenkään voinut tehdä kaikkea samalla lailla kuin ilman vauvaa, mutta se nyt on itsestäänselvyys. Romanttiset illalliset tapahtui hotkimalla ruoka mahdollisimman nopeasti kitusiin, jotkut päiväretket jäi käymättä ja rattaiden kanssa kulkiessa joutui aina hieman kikkailemaan. Se on kuitenkin pientä sen rinnalla, että oltiin koko perhe yhdessä ensimmäistä kertaa ulkomailla. Tämän jälkeen uskallan lähteä hyvin mielin koko konkkaronkan kanssa joskus uudestaan reissuun.

Oletko itse matkustanut vauvan kanssa ulkomaille? Miten meni ja missä kävit?

-Tiina

 

Kreetan loma osa1.

Pää lyö jotenkin ihan tyhjää ja tavallaan se käy ihan ylikierroksilla. Vaikka tälleen äitiyslomalla olenkin ja arkikin on periaatteessa lomaa, niin irtiotto arjesta teki kyllä helkutin hyvää. Moni sanoi miulle ennen lomaa: Nauti! Ja niin mie todella tein. Ei tylsää perus-arkea siivouksineen ja kotona oleilua vaan koko perheen laatu-aikaa eri ympäristössä.

Meidän arki alkoi jo tänään kun Tuomas meni töihin. Tuntui tosi oudolta olla kaksin Eetun kanssa. Ihan ikäväkin kerkesi tulla isompaa ukkelia. Heräsin tänään 5.30 siihen kun meidän pieni marakatti seisoi pinnasängyssä ja kujerteli iloisesti. Pikku-ukko on muutenkin kehittyny iha hirmusesti, mut siitä lisää myöhemmin. Laitoin pari koneellista pyykkiä pyörimään ja toiseen koneelliseen eksyi vaippa mukaan. Great, nyt mustat vaatteet on nöyhdän peitossa.Käytiin lenkillä jonka jälkeen otin aurinkoa. Vähänkö ärsyttää kun ilma alkaa taas huononemaan. Ruokailut on menny ihan päin prinkkalaa ja äsken olin kuin zombi töhö ruokakaupassa. Tänään vedetään viimeinen  herkkuannos ja sit alkaa parempi elämä vol. 2845.

Höpöttelyt sikseen ja niitä Kreeta juttuja. Tässä  ensimmäinen slaissi meidän Kreetan lomasta.  Pikkuisen juttua kaikesta ja lisää tulossa. Mie ainakin olen vielä innoissani lomasta, enkä halua tunkea kaikkea kamaa samaan postaukseen, joten toivottovasti pätkittely ei haittaa.

 

aaa aaa

Kreikka oli ihana maa. Ihmiset oli ystävällisiä, iloisia ja avoimia. Ihan toista kuin suomalaiset jöröjukat. Tuntemattomat tervehtivät kadulla, antoivat lentosuukkoja Eetulle ja heistä paistoi aito onnellisuus. Voi kumpa sitä iloisuutta saisi otettua purkissa mukaan ja puhaltaisin sen suomalaisten jöröjukkien päälle. Vaikka valitankin usein blogin puolelle läskikyljistä ja vauvan kiukkuiluista, niin perusluonteeltani olen kuitenkin iloinen. Tunsin itseni luontevaksi Kreetalla kun ympärillä oli muitakin iloisia ihmisiä. Vaikkakin englannin puhuminen ei ollut yhtään luontevaa ja sönkötin sitä kuin salkkareitten Eero, mutta onneksi Tuomas oli puhemiehenä. Yhyy ikävä sinne jo nyt!

IMG_5427IMG_5513

Loman aikana en stressannut kaloreista tai treeneistä. Söin mitä huvitti ja se oli oikeasti todella rentouttavaa. Kun perusarki on melko kurinalaista, kunnon irtiotto teki gutaa.

Ruokailuilla otin aina jotain terveellistä ja huolehdin, että jokaisella ruualla sain proteiinia. Se olikin ainoa terveellinen juttu mistä pidin kiinni. Annoskoot oli isompia kuin mitä isoilla ukkeleilla ja herkut upposi nassuun joka päivä. Syötiin melkein kaikki ruuat hotellilla koska ne oli vaan niiiin hyviä.

IMG_5518

Hotellimme oli Sunrise Hotel johon kuului All Incusive. Olin ennakkoon lukenut matkalaisten kertomuksia joissa paikkaa kehuttiin, mutta ennakko odotukset eivät olleet silti korkealla. Hotelli oli todella positiivinen yllätys! Paras ulkomainen hotelli tähän mennessä missä olen ollut.

IMG_5549 IMG_5545 IMG_5546 Jälkkäripöydässä oli usein tuollaisia lölleröitä. Myös mm. erilaisia pieniä kakkupaloja oli usein.IMG_5543

All Incusiveen kuului kaikki ruuat. Aamiainen, lounas ja illallinen. Ruoka-aikojen ulkopuolella ravintolasta sekä ulkona olevasta snack-baarista sai tilattua pientä purtavaa sekä juotavia. Ruoka oli t-o-d-e-l-l-a hyvää ja sitä oli enemmänkin kuin tarpeeksi. Sorttia oli monenlaista, kukkakaalista pizza slaisseihin, eli jokaiselle jotakin. Henkilökunta oli todella mukavaa ja he pitivät koko ajan huolta, että ruokaa oli tarpeeksi. Paikat oli todella siistejä ja heti kun lautanen oli syöty tyhjäksi, se käytiin pois. Ahkeria ja mukavaa henksua, mikäs sen mukavampaa. Siisteydestä puheenollen, siellä oli myös aivan ihana siivooja.

Siivooja muisti Eetuakin

aaaaa
siivooja muisti Eetuakin

Pyyhkeistä oli taiteltu joutsenia, kirjoituksia ja mitä milloinkin. Ainoa miinus hotellissa oli sen korkeuserot ja vaunut piti aina kantaa rappusia ylös alas. Ei se minuu sinällään haitannut, koska Tuomas kantoi ne :D. Siivoja myös heitti vahingossa meidän muovipussin roskiin johon oli pakattu Eetun ruuat. Kävimme kaupasta uusia ja hotelli maksoi ne meille, joten mitään varsinaista vahinkoa ei päässyt käymään.

abababa abab IMG_8817

Itse odotin reissusta eniten rantapäiviä ja aurinkoa. Kävelimme rannalla ilman kenkiä pitkin hiekkaa, kahlasimme meressä ja tietenkin kävin pari kertaa polskimassa. Unohdin bikineitten olkaimet kotiin ja ne levahti pois päältä kun uiskentelin, mutta onneksi kukaan ei nähny :D. Hiekka oli ihanan pehmeää ja yhtenä päivänä tein olevinaan jalkatreeniä kun vetelin askelkyykkyjä pitkin rantsua ja vedin pikku pyrähdyksiä biitsillä. Biksuista piti vaan pitää koko ajan kiinni, joten ne oli todellakin pikku pyrähdyksiä. Monet tyypit veteli hölkkälenkkiä pitkin rantsua, ensi kerralla otan paremmat biksut mukaan niin pääsen itsekin hölkyttelemään. Se näky ei vaan olisi ollut kovin nätti kun maha ja reidet olisi hölskynyt bo-boing-bo-boing, mutta näkyi siellä rannalla pahempiakin kroppia.

cdddddIMG_5456

En kertaakaan tehnyt oikeaa, kunnollista treeniä. Parina päivänä tein olkapäitä. Eetun painoa käyttäen ja sitten kikkailin laittamalla vesipulloja muovipussiin jota heiluttelin. Siinä teillekin vinkki vitonen jos et omista käsipainoja: vesipulloja tai muuta tavaraa muovipussin sisälle ja eikun treenaamaan! Kovin painavaa ”punttia” muovipussi viritelmällä ei saa, mutta tekee sitten vaikka enemmän toistoja ja useamman sarjan.

Tein muovipussi viritelmällä vipunostoja sivulle ja eteen sekä pystypunnerrusta. Askelkyykkyjä tein rantsussa ja yhtenä päivänä pompin sängylle. Jos olisin tehnyt kaikki liikkeet putkeen, treeni olisi ollut ihan mukava. Käveltiin joka päivä, mutta sellaisella löntystelyllä ei paljoa kaloreita kulunut. Mitään stressiä en todellakaan ottanut liikkumattomuudesta tai herkuttelusta. Söin mitä huvitti, minkä verran huvitti. Bulkkausta herkuilla :D. Lihakset nimittäin täyttyivät käsivarsista ihan mukavasti. Harmi vaan, että herkut meni myös suoraan mahaan ja perseeseen. Näytinkin siltä, että olisin neljännellä kuulla raskaana kun turposin niin paljon. Turvotus lähtee kyllä, teen kesäkilojen tiputukseen liittyen vielä erikseen postauksen.

ccccc
”Mie levitän lisää aurinkorasvaa, kato sie kiviä”

Nähtävyydet ei ole koskaan ollut miun juttu. ”Oo katso kuinka vanha kivi vuodelta nakki”. Joo ei. Sellaiset kiinnostaa, jossa oikeesti on jotain konkreettista. Käytiin nähtävyydellä, jossa osa oli feikkiä ja osaa ei päässyt edes katsomaan. Ulla Taalasmaa-Tiina olisi halunnut pujahtaa narujen ali ja mennä tutkimaan kiellettyjä, paljon kiinnostavampia kohtia kuin jotain fuckin kiviä.

bbb

Shoppailu kiinnostaa maasta huolimatta. Kreetalla rantakadut oli täynnä feikkivaatteita, kenkiä, krääsää ja oliivijuttuja. Hintataso oli melko lailla Suomen tasossa. Osittain vielä paljon kalliimpikin. Ostin feikki arskat ja converset. Converset oli siellä kova juttu, lähes jokaisessa putiikissa myytiin jotain converse kamaa. Miulla on entuudestaan vaan yhdet valkoiset tennarit, joita varjelen, joten menköön nuo feikki conssit hengailu kenkinä. Haniasta ostin urheiluliikkeestä ihanat pinkit reebokin salikengät <3. Kadulla käppäillessä huomasin, että sielläkin päin on näköjään muotia käyttää normaalien vaatteiden kanssa treenikenkiä. Jaloille varmasti miellyttävä, mutta muuten miun mielestä vähän outo trendi. Oletteko itse lämmenneet sporttimuodille käyttämällä niitä muuallakin kuin salilla? Muuten en ostellu erikoisempia juttuja. Napakorun, rantapyyhkeen, feikki Ed Hardy violetin topin, Eetulle pari vaatetta ja tuhottomasti herkkuja.

Siinäpä muutama sananen Kreetasta. edit: kaupunki jossa olimme oli siis Platanias. Unohdin kirjoittaa sen aikaisemmin.

Tulisiko teillä mieleen jotain mistä haluaisitte tietää enemmän reissuun liittyen? Oletteko itse käyneet Kreetalla/Kreikassa?

-Tiina