10 ASIAA JOTA ET TIENNYT MINUSTA

Listasin tähän 10 random faktaa minuun liittyen, jota en ole blogin puolella muistaakseni aikaisemmin kertonutkaan.

  1. Miulla on ollut lävistyksiä yhteensä 5. Ei yhtäaikaa tosin. Ensimmäisen otin nenään ylä-asteella, ammattikoulussa huuleen sekä kulmaan. Kulmakorun otin aika nopeasti pois kun se kasvoi yli. Huulessa miulla oli koru vielä 18-veenäkin. Napakoru oli myös monta vuotta, sen sain muistaakseni ylä-asteella.Viimeisimmän (ja viimeisen) otin 18-vuotiaana aika extemporena kieleen, joka on miulla on vieläkin. Muita lävistyksiä ei ole, enkä meinannutkaan enää ottaa. Kulmassa näkyy vieläkin jälki, sekä navassa. Muita ei paljoa erota.

2. Miulla on luomia oudoissakin paikoissa. Mm. sekä oikeassa että vasemmassa ranteessa täysin vastaavissa kohdissa, kun kädet laittaa yhteen ne on ihan vierekkäin. Ihan kuin jing&jang. Poskessa on pisamaläikkä jossa myös luomi, sekä leuassa parikin. Ja päänahassa pari isoa luomea.

3. Jalkapohjani ovat ihan riekaleina, koska revin nahkoja. Ällöttävä tapa, olen nyt ruvennut rasvaamaan jalkoja jotta kintut olisivat kuosissa synnytyksessä. Ihan kuin sillä olisi merkitystä, mutta hyvä olla joku motivaattori etten repisi nahkoja haha!

4.  Haluan ottaa vielä yhden tatuoinnin; pikku-Myyn. Edellisen tatuoinnin otin 2014, kädessä oleva teksti l’amour eternel :n.

5.  Käytin monta vuotta varvaskorua. Otin sen pois vasta esikoisen odotusaikana kun tuntui, että varpaat turposi.

6. En pysty olemaan saunassa pitkiä aikoja, koska se alkaa ahdistamaan henkeä.

7. Olen hypännyt benjihypyn

8. Miulla on ollut kutosluokalla todella pitkät,paksut ja vaaleat hiukset -luomusti. Eetun syntymän jälkeen hiukset koki kadon eivätkä kasva luomusti kauniina.

9. Olin joskus todella taikauskoinen, mietin päässäni vaikka ”jos en ennätä juosta liikennevaloista vihreällä, niin koe menee huonosti”.

10. Olin lähellä kuolemaa vastasyntyneenä. Sain sairaalabakteerin ja jouduin teholle. Mikäli asiaa ei olisi huomattu ajoissa, tätäkään kirjoitusta ei olisi.

Paita Emporio Armani / Hame Nosh / Laukku Michael Kors / Kengät Tommy Hilfiger

Kivaa perjantaita <3.

SEURAA MAMAA FACEBOOKISSA / INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA

Tiina / Fit Fat Mama

2 vastausta artikkeliin “10 ASIAA JOTA ET TIENNYT MINUSTA”

  1. Nämä on hauskoja 😀 On mukava lukea toisten ”outouksia”, koska silloin tietää, ettei ole ainut!!! Ja että siellä on ihan oikea ihminen, joka niitä blogeja kirjoittaa.
    Hyvää viikonloppua 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 7
Tykkää jutusta