1-vuotiskuvaukset

Miulle oli ihan ehdotonta se, että Eetu saa viralliset 1-vuotiskuvat. Itselläni sellaisia ei ollut, josta olen kiukutellut porukoille muutamaan otteeseen. Tuomaksestakin on otettu 1-vee kuvat ja nekin on niin suloisia että <3!

1-vuotiskuvaukset otettiin studiolla ja kuvaaja oli sama mikä häissämme, Markus Sotikov. Kuvavelhot sijaitsi Tokmannin vastapäätä, mutta heidän toimitilansa siirtyy parin viikon päästä Lehmoon.

Kuvaukseen varasimme aikaa tunnin. Ensin juttelimme minkä tyyppisiä kuvia haluamme ja sitten Markus alkoi räpsimään.

Eetulta ei meinannu irrota hymy ja Äiti sai laittaa kaikki taidot peliin, että saatiin edes muutama iloinen kuva. Pärisin, pörisin, kukkuilin ja vaikka sun mitä. Markus saattoi kuunnella, että mikä hullu toikin on :D.

Tässäpä muutama. Kaikki kuvat on raakaversioita, muokatut saadaan myöhemmin. Itse muokkasin muutaman kuvan:

rakas söpö Ensin otettiin kuvat Paavo-nallen viekussa. Paavo-nalle onkin ollut joka kuukausi Eetun viekussa kuukausikuvissa. Voisinkin tehdä Eetun vuosi kuvina-postauksen jossa on joka kuukaudelta kuva. eetu4 Matkalaukun päällä istuttiin ja seistiin. Seisominen oli hurjan paljon kivempaa!eetu1 Kiikkuu, kaakkuu.eetu 4Jee! Seisominen ja kävely on kivvaa! kovisAina ei huvita hymyillä.

 

Jostain kuvasta teetetään taulu seinälle. Meidän söpöliini <3!

Millaisia yksivuotiskuvauksia teillä on ollut? Otitteko itse vai kävittekö kuvauksissa?

-Tiina

Tiina / Fit Fat Mama

Bilehile lapsivihaaja muutti elämänsä ja on nykyisin pienen pojan Äiti, isomman pojan Vaimo. Harrastaa kuntosalia ja kärsii kroonisesta herkkuholismista.

19 vastausta artikkeliin “1-vuotiskuvaukset”

  1. IHANIA! 😀 Mä en malta oottaa, että saadaan Lilianinkin 1-vuotiskuvat otettua 🙂 Tuo viimenen kuva on kyllä nii huippu 😀

  2. Me käytiin, yllätys yllätys, samassa paikassa kun te! 😀 Tuli kyllä ihania kuvia, oli hirmu hankala valita mitkä haluu sille levylle 🙂 Ihant kuvat on Eetustakin, varsinkin toi maitotonkkakuva! <3

  3. En kestä miten ihana PIIMÄ-kuva on 😀 <3 Mekin käytiin aikoinaan 1vee kuvat studiolla ottamassa, ja kuvaaja oli tosi ammattitaitoinen ja hyvä lasten kanssa (eli hyvä naurattamaan). Monta hyvää kuvaa saatiin ja kalliiksihan se tuli kun niistä piti valita muutamia suosikkeja 🙂

    • Hih <3!
      Kuvaaja on kyllä mukava, siitä tulikin meidän perheen luottokuvaaja :). Toi ei ollu edes kallis, 65€ vaan 🙂

  4. Ihania kuvia! Muistan tuon nallen niistä kuvista, kun Eetu oli pieni!<3 Ihan kun elokuvasta Ted 😀 Eka ja viiminen ovat mun lempparit, vika on niin cooool Eetu, hihi. Ehkä noi oli mun lempparit, kun mä tykkään tosi paljon mustavalkosista kuvista!:)) Meilläkin ensi kuussa kuvaukset ja synttärit!!

    • Paavo on ollu mukana alusta alkaen :). Niijoo se kyl muistuttaa sitä Tedii :D.

      mieki tykkään mustavalkeista ja seepiakuvista eniten,jotenki taiteellisempia sillee.

      onneks olkoon sabille jo etukäteen 🙂

  5. Voi että ku Eetu on kasvaanu! Oon lukenu sun blogia ku poika oli vielä niiin pikkuinen.. Voi että ku lapset kasvaa niin nopeasti ♥

    • Vuosi on menny kyllä ihan hirmu nopeesti, minimiehestä on tullu jo taapero 🙂 <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta